SKR Podcast

Press/Media: Press / Media

Description

SKR Podcast on Suomen Kulttuurirahaston tuottama keskustelusarja. Jokaisessa jaksossa kaksi Kulttuurirahaston apurahansaajaa tieteen ja taiteen eri aloilta keskustelee työstään. 

Dialogin kautta keskustelijat ja kuulijat saavat lisää ymmärrystä taiteen ja tieteen tekemisestä. Samalla avautuu mahdollisuus oppia luovaa työtä tai tiukkaa tiedettä tekevien ammattilaisten työtavoista ja ajattelusta – onko niissä enemmän eroja vai yhtäläisyyksiä?

Subject

SKR podcastin viidennessä jaksossa vieraina ovat kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemi ja proviisori Lauri Elsilä. Jaksossa keskustellaan esimerkiksi psykedeeleista eli tajunnantilaa muuntavista yhdisteistä sekä sodanaikaisista yliluonnollisista kokemuksista. Myllyniemen ja Elsilän tutkimukset kuuluvat täysin erilaisiin tutkimusperinteisiin. Kuitenkin heidän tutkimusaiheitaan yhdistää yllä mainitun kaltaisten kokemusten lisäksi se, että tutkimusten aiheista ei ole pitkään aikaan haluttu keskustella tai niistä ei ole saanut keskustella, eikä niitä ole ollut mahdollista tutkia.

Period17 Dec 2018

Media contributions

1

Media contributions

  • TitleJakso #5: Psykedeeleistä ja yliluonnollisista kokemuksista
    Degree of recognitionNational
    Media typeWeb
    Duration/Length/Size1:10:11
    CountryFinland
    Date17/12/2018
    Producer/AuthorOlli Ahlroos, Joakim Pusenius
    URLhttps://youtu.be/1SPtHgAHtkg
    PersonsLauri Elsilä, Satumaarit Myllyniemi