Tiedeykkönen: Kuoleman symboliikka ja luurankohahmot ovat keskellä ihmisten elämää Meksikossa

Press/Media: Press / Media

Description

Kun meillä Suomessa vietetään marraskuun alussa harrasta pyhäinpäivää, samaan aikaan Meksikossa riehaannutaan. Kuolleiden päivä vetää sinne vuosittain sankoin joukoin myös turisteja ihmettelemään ja ihastelemaan latinalaista menoa. Meksikossa kuolemaa ei siivota pois näkyvistä, vaan päinvastoin, kuoleman symboliikka tuodaan keskelle elämää. Meksikon kuolemankulttuuri koostuu monista erilaisista perinteistä. Alkuperäiskansojen kuolemankuvaston sekoittuminen eurooppalaisten valloittajien ja katolisen kirkon luurankokuvastoon on luonut Meksikolle aivan omanlaisensa runsaan ja rönsyilevän yhdistelmän. Näkyvin esimerkki tästä on juuri kuolleiden päivä. Uusin kuolemaan liittyvä tulokas Meksikossa on Santa Muerte eli pyhä kuolema, jonka palvonta on 2000-luvulla levinnyt huumekartellien piireistä laajemmalle. Paavi Franciscus ja katolinen kirkko ovat torjuneet tämän kultin kovin sanoin. Haastateltavina ovat antropologi Emmi Huhtaniemi sekä Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti Harri Kettunen Helsingin yliopistosta. Toimittaja on Riikka Suikkari. 

Period6 Jul 2021

Media coverage

1

Media coverage