Project Details
Description (abstract)
Merkittävä osa asiantuntijatiedon ja demokratian suhdetta koskevasta nykykeskustelusta liittyy kahteen poliittisen argumentaation muutosta koskevaan kehityskulkuun. Ensimmäisen mukaan poliittisessa päätöksenteossa on tullut välttämättömäksi oikeuttaa päätökset tutkitulla tiedolla. Toisen mukaan asiantuntijatiedon sivuuttaminen ja kyseenalaistaminen on yleistynyt. Molemmissa kehityskuluissa on nähty demokratiaa rapauttavia tendenssejä: toisen on nähty voivan johtaa asiantuntijavaltaan, toisen puolestaan populismiin ja totuudenjälkeiseen politiikkaan. Tässä hankkeessa jäljitämme näiden kahden usein vastakohtaisiksi mielletyn kehityskulun yhteen kietoutuvaa kehkeytymistä suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Tarkastelemme seitsemän vuosikymmenen aikana uutta lainsäädäntöä koskevissa poliittisissa keskusteluissa tapahtuneita muutoksia ja jatkuvuuksia sen suhteen, kuinka asiantuntijatietoon on vedottu, kuinka sitä on kyseenalaistettu, sekä millaisia kamppailuja on käyty siitä, millainen asiantuntijatiedon ja poliittisen päätöksenteon suhteen tulisi olla. Näin hanke asettaa asiantuntijatiedon asemaa osana demokraattista päätöksentekoa koskevat nykykeskustelut uuteen perspektiiviin. Yhtenä hankkeen keskeisenä tuloksena tulee olemaan asiantuntijatiedon hyödyntämisen ja sen asemaa koskevien kamppailujen periodisointi suomalaisessa parlamentaarisessa politiikassa sekä sitä kommentoivassa ja analysoivassa julkisessa keskustelussa. Hanke jakautuu kolmeen työpakettiin, joista ensimmäinen tuottaa yleiskuvan asiantuntijatietoon viittaamisen muutoksista ja jatkuvuuksista parlamentaarisessa politiikassa. Toinen tarkentaa sosiaalipolitiikkaa koskeviin keskusteluihin; kolmas puolestaan luonnonvara- ja ympäristöpolitiikkaan. Hankkeen pääaineisto koostuu uutta lainsäädäntöä koskevista eduskuntakeskusteluista, näihin keskusteluihin liittyvistä mediateksteistä. Aineistoja analysoidaan korpuslingvistiikan ja kulttuurisosiologian menetelmien avulla.
Status | Active |
---|---|
Effective start/end date | 01/05/2023 → 30/06/2026 |
Funding
- Koneen Säätiö: €256,800.00