Kriisit ja viestintä.Vertaileva tutkimus kriiseistä

Project: Research project

Project Details

Description (abstract)

Tiivistelmä: Kriisit ja viestintä -tutkimushanke on kahden vuoden mittainen tutkimus Suomen viimeaikojen suurimmista kriiseistä: tsunamista, Jokelan ja Kauhajoen koulusurmista ja Nokian vesikriisistä. Kysymme, mitä nämä erilaiset kriisit paljastavat yhteiskunnasta, ja sen organisaatiosta kuten mediasta, viranomaisesta ja tavallisesta kansalaisesta.

Kansainvälisen politiikan tutkimuksessa kriisinä on totuttu pitämään tilannetta, jolloin jotakin epätoivottua on jo tapahtunut, mutta jossa on vielä suurempien menetysten vaara. Kriisit ja viestintä -tutkimushankkeessa kriisiksi on ymmärretty tilanne, jossa jotkin yhteiskunnassa yleisesti tärkeinä pidetyt arvot ja päämäärät nähdään olevan uhattuina, ja päätöksiä leimaa paine tehdä nopeita ratkaisuja ihmishenkien pelastamiseksi.

Kriisiä luonnehtii aina ennen kaikkea epävarmuus tulevasta kehityksestä. Olemme siirtyneet kansallisvaltioiden ajasta globaaliin verkostoyhteiskuntaan (network society), jossa paikallinen tai kansallinen kriisi (esimerkiksi koulusurma) leviää verkon ja muun median ansiosta hetkessä globaaliksi mediatapahtumaksi. Tutkimme tällaisia kriisejä paitsi kriisijohtamisen, organisoitumisen ja niissä tarvittavan nopean tiedonkulun näkökulmista, myös mediatapahtumina ja yhteisöllisinä sururituaaleina, joita medioituneet kriisit aina ovat.

Avainsanat: kriisi, kriisiviestintä, kriisijohtaminen, valtionhallinnon viestintä, kunnallinen viestintä, media, sosiaalinen media, visuaalinen viestintä

Luokitukset: KOTA-oppiaine: 408: tiedotusoppi, journalistiikka
EU:n CERCS: S265: Media and communication studies
StatusFinished
Effective start/end date01/04/200831/12/2009

Fields of Science

  • 518 Media and communications