Varhaiskasvatuksen monimuotokoulutus 1000+

Project: Ministry funding

Project Details

Description (abstract)

Tämä monimuotokoulutus on suunnattu varhaiskasvatuksessa työskenteleville. Opiskelijat valmistuvat kasvatustieteen kandidaateiksi. Koulutus tuottaa kelpoisuuden varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Koulutuksen kesto on noin kaksi ja puoli vuotta.

Monimuotokoulutuksen tavoitteena on mahdollistaa opiskelu osin varhaiskasvatustyön ohessa ja myös yliopistokaupunkien ulkopuolella. Toteutuksessa ja suunnittelussa hyödynnetään kaikkien Suomessa varhaiskasvatuksen koulutusta tuottavien yliopistojen yhteistyötä: Koulutusta järjestävät Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistot sekä Åbo Akademi.

Koulutushanke on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoituksen sekä suunnitteluvaiheeseen että syksyllä 2021 käynnistyvään toteutukseen. Vuosina 2018–2021 varhaiskasvatuksen aloituspaikkoja on lisätty tuhannella, mutta vielä tarvitaan lisäksi myös monimuotokoulutusta. Tähän lisätarpeeseen viittaa hankkeen nimi 1000+.
Short title1000+
Acronym1000+
StatusActive
Effective start/end date01/08/202131/07/2027

Fields of Science

  • 516 Educational sciences
  • teacher education
  • Higher Education
  • Blended learning
  • Teacher identity
  • education development