Activities per year
Abstract
Vuonna 2015 voimaan tulleen uuden yhdenvertaisuuslain tavoitteena oli syrjintäkiellon yhtenäistäminen ja eri syrjintäperusteiden saattaminen yhtenäisen oikeussuojan piiriin kaikilla elämänalueilla. Tämän hankkeen tehtävänä oli selvittää uudistuksen onnistumista. Lainsäädännön tasolla moni tavoitteista on onnistunut ja lain keinovalikoimaa pidetään hyvänä. Eri syrjintäperusteet on huomioitu aiempaa paremmin ja sääntelyä on yhdenmukaistettu. Myös työelämän yhdenvertaisuuden edistä-misvelvoitteen laajentamista pidetään myönteisenä kehityksenä.
Kaikki syrjintäperusteet eivät kuitenkaan ole vieläkään täysin yhdenmukaisessa asemassa. Aineiston perusteella lakia ja sen mahdollisuuksia ei myöskään tunneta riittävän hyvin. Ilmeistä on, että uusi yhdenvertaisuuslaki on lisännyt yhdenvertaisuusasioiden näkyvyyttä ja lisännyt syrjintätapausten esiin tulemista. Ilmeistä on myös, että osa syrjinnästä jää edelleen piiloon ja tunnistamatta. Yleisenä haasteena on edelleen valvontaviranomaisten resurssien puutteellisuus.
Suurimmat haasteet lain tavoitteiden toteutumiselle liittyvät täytäntöönpanoon ja siihen, miten eri syrjintäperusteilla tapahtuva syrjintä valikoituu eri oikeussuojakanaviin. Haasteita voidaan osittain purkaa lainsäädäntöä uudistamalla ja yhdenvertaisuuden edistämisen voimakkaammalla ohjauksella.

Translated title of the contribution | Genuinenly Equal: Evaluation of the Non-discrimination Act |
---|---|
Original language | Finnish |
Place of Publication | Helsinki |
---|---|
Publisher | Valtioneuvoston kanslia |
Number of pages | 183 |
ISBN (Electronic) | 978-952-287-959-2 |
Publication status | Published - 25 Nov 2020 |
MoE publication type | D4 Published development or research report or study |
Publication series
Name | Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja |
---|---|
Publisher | Valtioneuvoston kanslia |
No. | 2020:50 |
ISSN (Electronic) | 2342-6799 |
Fields of Science
- 513 Law
- 5171 Political Science
Activities
- 1 Oral presentation
-
Aidosti yhdenvertaiset - Yhdenvertaisuuslain arviointihanke
Kati Nieminen (Speaker)
25 Nov 2020Activity: Talk or presentation types › Oral presentation