Peter Metcalf: Antropologia

Johdatus perusteisiin

Translated title of the contribution: Anthropology: The basics

Peter Metcalf, Matti Aleksanteri Eräsaari (Translator), Timo Petri Kallinen (Translator), Katja Marikka Uusihakala (Translator)

Research output: Book/ReportBookScientificpeer-review

Abstract

Carl von Linné määritteli vielä vuonna 1757, että eurooppalaiset ovat ”keltaruskeahiuksisia ja sinisilmäisiä”. Tuntemattoman määrittely on historiassa osoittautunut oman elinpiirinsä sokeuttamille tutkijoille vaikeaksi. Esimerkiksi hirviöt, noidat ja puoli-ihmiset ovat kautta aikojen olleet käteviä kategorioita, joihin voi siivota itselle vieraat ja pelottavan tuntuiset olennot.

Antropologia esittelee kulttuurien tutkimuksen käytännön työtä, keskeisimmät tutkimusalat ja alan kehitystä. Kirjassa selvitetään, mitä kulttuurilla tarkoitetaan antropologian tutkimuskohteena ja millaisilla menetelmillä kulttuuria tutkitaan. Teoksessa virheelliset käsitykset erillisistä ihmisroduista romutetaan. Lisäksi selviää, miten järjestäytynyt yhteiskunta voi hyvin toimia ilman valtiomaista rakennetta tai erillistä johtajaa ja kuinka perhesuhteisiin ja kuolemaan suhtaudutaan eri puolilla maailmaa.

Esimerkit antropologian merkittävimmistä oivalluksista osoittavat, kuinka tärkeää muunlaisten kulttuurien tuntemus on sekä toisten että oman yhteiskunnan ilmiöiden ymmärtämisessä. Teos toimii johdatuksena antropologiaan opintojaan aloittavalle sekä helppotajuisena matkana maailman ympäri kielistä, kulttuureista ja uskonnoista kiinnostuneelle lukijalle.
Original languageFinnish
Place of PublicationHelsinki
PublisherGaudeamus
Number of pages286
ISBN (Print)978-952-495-484-6
ISBN (Electronic)9789523455474
Publication statusPublished - 8 Aug 2018
MoE publication typeC1 Scientific book

Fields of Science

  • 5143 Social anthropology

Cite this

@book{a50a962c37c84e4095f929be8ac8c74f,
title = "Peter Metcalf: Antropologia: Johdatus perusteisiin",
abstract = "Carl von Linn{\'e} m{\"a}{\"a}ritteli viel{\"a} vuonna 1757, ett{\"a} eurooppalaiset ovat ”keltaruskeahiuksisia ja sinisilm{\"a}isi{\"a}”. Tuntemattoman m{\"a}{\"a}rittely on historiassa osoittautunut oman elinpiirins{\"a} sokeuttamille tutkijoille vaikeaksi. Esimerkiksi hirvi{\"o}t, noidat ja puoli-ihmiset ovat kautta aikojen olleet k{\"a}tevi{\"a} kategorioita, joihin voi siivota itselle vieraat ja pelottavan tuntuiset olennot.Antropologia esittelee kulttuurien tutkimuksen k{\"a}yt{\"a}nn{\"o}n ty{\"o}t{\"a}, keskeisimm{\"a}t tutkimusalat ja alan kehityst{\"a}. Kirjassa selvitet{\"a}{\"a}n, mit{\"a} kulttuurilla tarkoitetaan antropologian tutkimuskohteena ja millaisilla menetelmill{\"a} kulttuuria tutkitaan. Teoksessa virheelliset k{\"a}sitykset erillisist{\"a} ihmisroduista romutetaan. Lis{\"a}ksi selvi{\"a}{\"a}, miten j{\"a}rjest{\"a}ytynyt yhteiskunta voi hyvin toimia ilman valtiomaista rakennetta tai erillist{\"a} johtajaa ja kuinka perhesuhteisiin ja kuolemaan suhtaudutaan eri puolilla maailmaa.Esimerkit antropologian merkitt{\"a}vimmist{\"a} oivalluksista osoittavat, kuinka t{\"a}rke{\"a}{\"a} muunlaisten kulttuurien tuntemus on sek{\"a} toisten ett{\"a} oman yhteiskunnan ilmi{\"o}iden ymm{\"a}rt{\"a}misess{\"a}. Teos toimii johdatuksena antropologiaan opintojaan aloittavalle sek{\"a} helppotajuisena matkana maailman ymp{\"a}ri kielist{\"a}, kulttuureista ja uskonnoista kiinnostuneelle lukijalle.",
keywords = "5143 Sosiaaliantropologia",
author = "Peter Metcalf and Er{\"a}saari, {Matti Aleksanteri} and Kallinen, {Timo Petri} and Uusihakala, {Katja Marikka}",
year = "2018",
month = "8",
day = "8",
language = "suomi",
isbn = "978-952-495-484-6",
publisher = "Gaudeamus",
address = "Suomi",

}

Metcalf, P 2018, Peter Metcalf: Antropologia: Johdatus perusteisiin. translated by Matti Aleksanteri Eräsaari, Timo Petri Kallinen, Katja Marikka Uusihakala, Gaudeamus, Helsinki.

Peter Metcalf: Antropologia : Johdatus perusteisiin. / Metcalf, Peter; Eräsaari, Matti Aleksanteri (Translator); Kallinen, Timo Petri (Translator); Uusihakala, Katja Marikka (Translator).

Helsinki : Gaudeamus, 2018. 286 p.

Research output: Book/ReportBookScientificpeer-review

TY - BOOK

T1 - Peter Metcalf: Antropologia

T2 - Johdatus perusteisiin

AU - Metcalf, Peter

A2 - Eräsaari, Matti Aleksanteri

A2 - Kallinen, Timo Petri

A2 - Uusihakala, Katja Marikka

PY - 2018/8/8

Y1 - 2018/8/8

N2 - Carl von Linné määritteli vielä vuonna 1757, että eurooppalaiset ovat ”keltaruskeahiuksisia ja sinisilmäisiä”. Tuntemattoman määrittely on historiassa osoittautunut oman elinpiirinsä sokeuttamille tutkijoille vaikeaksi. Esimerkiksi hirviöt, noidat ja puoli-ihmiset ovat kautta aikojen olleet käteviä kategorioita, joihin voi siivota itselle vieraat ja pelottavan tuntuiset olennot.Antropologia esittelee kulttuurien tutkimuksen käytännön työtä, keskeisimmät tutkimusalat ja alan kehitystä. Kirjassa selvitetään, mitä kulttuurilla tarkoitetaan antropologian tutkimuskohteena ja millaisilla menetelmillä kulttuuria tutkitaan. Teoksessa virheelliset käsitykset erillisistä ihmisroduista romutetaan. Lisäksi selviää, miten järjestäytynyt yhteiskunta voi hyvin toimia ilman valtiomaista rakennetta tai erillistä johtajaa ja kuinka perhesuhteisiin ja kuolemaan suhtaudutaan eri puolilla maailmaa.Esimerkit antropologian merkittävimmistä oivalluksista osoittavat, kuinka tärkeää muunlaisten kulttuurien tuntemus on sekä toisten että oman yhteiskunnan ilmiöiden ymmärtämisessä. Teos toimii johdatuksena antropologiaan opintojaan aloittavalle sekä helppotajuisena matkana maailman ympäri kielistä, kulttuureista ja uskonnoista kiinnostuneelle lukijalle.

AB - Carl von Linné määritteli vielä vuonna 1757, että eurooppalaiset ovat ”keltaruskeahiuksisia ja sinisilmäisiä”. Tuntemattoman määrittely on historiassa osoittautunut oman elinpiirinsä sokeuttamille tutkijoille vaikeaksi. Esimerkiksi hirviöt, noidat ja puoli-ihmiset ovat kautta aikojen olleet käteviä kategorioita, joihin voi siivota itselle vieraat ja pelottavan tuntuiset olennot.Antropologia esittelee kulttuurien tutkimuksen käytännön työtä, keskeisimmät tutkimusalat ja alan kehitystä. Kirjassa selvitetään, mitä kulttuurilla tarkoitetaan antropologian tutkimuskohteena ja millaisilla menetelmillä kulttuuria tutkitaan. Teoksessa virheelliset käsitykset erillisistä ihmisroduista romutetaan. Lisäksi selviää, miten järjestäytynyt yhteiskunta voi hyvin toimia ilman valtiomaista rakennetta tai erillistä johtajaa ja kuinka perhesuhteisiin ja kuolemaan suhtaudutaan eri puolilla maailmaa.Esimerkit antropologian merkittävimmistä oivalluksista osoittavat, kuinka tärkeää muunlaisten kulttuurien tuntemus on sekä toisten että oman yhteiskunnan ilmiöiden ymmärtämisessä. Teos toimii johdatuksena antropologiaan opintojaan aloittavalle sekä helppotajuisena matkana maailman ympäri kielistä, kulttuureista ja uskonnoista kiinnostuneelle lukijalle.

KW - 5143 Sosiaaliantropologia

M3 - Kirja

SN - 978-952-495-484-6

BT - Peter Metcalf: Antropologia

PB - Gaudeamus

CY - Helsinki

ER -