Projects per year
Abstract
Vuonna 2019 maassamme tehtiin 83 kuolemaan johtanutta väki-valtarikosta. Rikollisuustaso oli 1,5 rikosta 100 000 asukasta kohti.
Kuolemaan johtaneiden väkivaltarikosten määrä väheni vuonna 2019 13 prosenttia edellisvuoden tasosta, ja oli selvästi alle 1990-luvun ja 2000-luvun alun keskitason.
Vuonna 2019 ei kirjattu alle 18-vuotiaiden tekemiä henkirikoksia.
Henkirikollisuuttamme hallitsee syrjäytyneiden ja alkoholisoitu-neiden miesten keskinäinen väkivalta. Rikokset liittyvät kiinteästi alkoholinkäyttötilanteisiin.
Maamme henkirikollisuuden asukaslukuun suhteutettu taso on ma-talampi kuin Venäjän ja Baltian maiden, mutta korkeampi kuin län-tisten naapurimaidemme. Ero muihin Pohjoismaihin muodostuu pääosin syrjäytyneiden ja alkoholisoituneiden miesten alkoholi-sidonnaisista rikoksista. Työssä käyvän väestön rikollisuustaso ei Suomessa juurikaan eroa muista Pohjoismaista.

Original language | Finnish |
---|---|
Title of host publication | Rikollisuustilanne 2019 : Rikollisuuskehitys tilastojen ja tutkimusten valossa |
Editors | Petri Danielsson |
Number of pages | 28 |
Place of Publication | Helsinki |
Publisher | Helsingin yliopisto, kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti |
Publication date | 30 Oct 2020 |
Pages | 9-36 |
Article number | 2 |
ISBN (Print) | 978-951-51-0676-6 |
ISBN (Electronic) | 978-951-51-0675-9 |
Publication status | Published - 30 Oct 2020 |
MoE publication type | D2 Article in professional manuals or guides or professional information systems or text book material |
Publication series
Name | Katsauksia |
---|---|
Publisher | Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti |
Number | 42/2020 |
ISSN (Print) | 2343-0206 |
ISSN (Electronic) | 2342-7779 |
Fields of Science
- 5141 Sociology
- 513 Law
Projects
- 1 Active
-
HR: Henkirikollisuuden seurantajärjestelmä
Kivivuori, J. (Project manager), Törölä, N. M. J. (Principal Investigator) & Raeste, A. (Participant)
01/01/2002 → …
Project: Research project