Jätevesien mikrobianalytiikka avaa uusia mahdollisuuksia tartuntatautien seurantaan väestötasolla

Tarja Pitkänen, Sami Oikarinen, Annamari Heikinheimo, Anna-Maria Hokajärvi, Soile Blomqvist, Carita Savolainen-Kopra

Research output: Contribution to journalReview Articlepeer-review

Abstract

Jätevesinäytteitä tutkimalla voidaan osoittaa erilaisten tartuntatautien esiintyminen viemäriverkoston kokooma-alueen väestön keskuudessa. Toisaalta jätevesi voi osoittaa, että tutkittavaa tartuntatautia ei todennäköisesti esiinny tässä väestössä. Suomessa on tutkittu jätevesistä kansallisesti kattavasti poliovirusta jo 60 vuoden ajan ja uutta SARS-CoV-2-koronavirusta lähes koko COVID-19-pandemian ajan, keväästä 2020 alkaen. Useat tutkimukset osoittavat jäteveden taudinaiheuttajalukumäärillä ja raportoitujen tartuntojen määrällä alueen väestössä olevan selkeän yhteyden. Korona-aikana jätevesiseurannasta on muodostunut varsin näkyvä epidemian tilannekuvan mittari, jonka tuottamat tulokset ovat riippumattomia esimerkiksi kulloinkin voimassa olevasta testausstrategiasta. Nämä havainnot ovat vauhdittaneet jätevesiseurannan kehittämistä.
Original languageFinnish
JournalDuodecim
Volume138
Issue number17
Pages (from-to)1487-1495
Number of pages9
ISSN0012-7183
Publication statusPublished - 2022
MoE publication typeA2 Review article in a scientific journal

Bibliographical note

Vertaisarvioitu.

Fields of Science

  • Wastewater-Based Epidemiological Monitoring
  • Poliovirus
  • SARS-CoV-2
  • Enterovirus
  • Influenza, Human
  • Orthomyxoviridae
  • Drug Resistance, Microbial
  • 3111 Biomedicine

Cite this