Abstract

Tässä artikkelissa tarkastellaan Helsingin yliopistossa kasvatus- ja opetusalan johtamisen täydennyskoulutukseen osallistuneiden varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen johtajien näkemyksiä johtamisosaamisen kehittämisestä ja oman johtajuutensa kehittämistarpeista. Tutkimuksessa on selvitetty johtajien suhtautumista itsensä johtamiseen: kokevatko johtajat omaavansa riittävästi osaamista nykyiseen työtehtäväänsä, sekä millaista osaamista johtajat kokevat tarvitsevansa lisää ja millaisia kehittämistarpeita heillä on. Tutkimusaineisto (N=87) kerättiin Likert-asteikollisia ja avoimia kysymyksiä sisältäneellä sähköisellä kyselylomakkeella osana täydennyskoulutuksen arviointia ja kehittämistä syksyllä 2018. Aineisto analysoitiin tilastollisin ei-parametrisin menetelmin sekä teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Osaamisen ja osaamistarpeiden luokittelussa käytettiin kompetenssihierarkiamallia. Tulokset osoittavat, että johtajat olivat erittäin halukkaita itsensä kehittämiseen, valmiita ottamaan uusia tehtäviä ja haasteita vastaan sekä tarvittaessa valmiita muuttamaan toimintamallejaan. Johtajien kuvaamat vahvuudet ja haasteet asettuivat johtamisen perusosaamisen tasolle, kun taas johtamisen suhdetoiminnan ja symbolisten tehtävien taso jäi osaamistarpeen kuvauksissa niukaksi.
Avainsanat
johtajuus, itsensä johtaminen, varhaiskasvatus, perusopetus, kasvatus- ja opetusala
Original languageFinnish
JournalTyöelämän tutkimus
Volume20
Issue number1
Pages (from-to)90-117
Number of pages28
ISSN0788-091X
DOIs
Publication statusPublished - 2022
MoE publication typeA1 Journal article-refereed

Fields of Science

  • 516 Educational sciences

Cite this