Koetun terveyden koulutusryhmittäiset erot ovat pysyneet tasaisen suurina

Eero Lahelma, Oona Pentala, Anni Helldán, Satu Helakorpi, Ossi Rahkonen

Research output: Contribution to journalArticleScientificpeer-review

Abstract

Lähtökohdat Tutkimusten mukaan väestön terveys on alemmissa koulutusryhmissä huonompi kuin ¬ylemmissä. Pitkän aikavälin tutkimustieto terveyserojen muutoksista on kuitenkin puuttunut. Selvitimme 25–64-vuotiaiden suomalaisten miesten ja naisten koetun terveyden koulutusryhmittäisten erojen muutoksia 36 vuoden aikana. Menetelmät Aineistona oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Suomalaisen aikuisväestön terveys¬käyttäytyminen ja terveys -tutkimus vuosilta 1979–2014 (n = 2 183–4 089). Terveysmuuttujana oli itse ilmoitettu keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi koettu terveys. Ikävakioiduille prevalensseille laskettiin viiden vuoden liukuvat keskiarvot ja 95 %:n luottamusvälit. Koulutusvuodet jaettiin kolmanneksiin kunakin vuonna. Tulokset Keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi terveytensä kokevien osuus pieneni hieman 36 vuoden aikana. Alimmassa koulutusryhmässä koettu terveys pysyi selvästi huonompana kuin kahdessa ylemmässä koulutus¬ryhmässä. Miehillä ja naisilla terveyserot olivat lähes yhtä suuret ja ne kaventuivat jonkin verran 1980-luvulta 1990-luvulle. Tämän jälkeen terveyserot ovat säilyneet ennallaan 2010-luvulle saakka. Päätelmät Kansanterveysohjelmat ovat tähdänneet sosioekonomisten terveyserojen kaventamiseen, mutta erot ovat säilyneet suurina. Terveyseroihin tulisi puuttua aikaisempaa tehokkaammin, jotta kehityssuunta saataisiin käännetyksi.
Original languageFinnish
JournalSuomen lääkärilehti
Volume72
Issue number25-32
Pages (from-to)1629-1634
Number of pages6
ISSN0039-5560
Publication statusPublished - 2017
MoE publication typeA1 Journal article-refereed

Fields of Science

  • 3142 Public health care science, environmental and occupational health

Cite this

Lahelma, Eero ; Pentala, Oona ; Helldán, Anni ; Helakorpi, Satu ; Rahkonen, Ossi. / Koetun terveyden koulutusryhmittäiset erot ovat pysyneet tasaisen suurina. In: Suomen lääkärilehti. 2017 ; Vol. 72, No. 25-32. pp. 1629-1634.
@article{607c5227e6e442fc93e1304fd0ab07eb,
title = "Koetun terveyden koulutusryhmitt{\"a}iset erot ovat pysyneet tasaisen suurina",
abstract = "L{\"a}ht{\"o}kohdat Tutkimusten mukaan v{\"a}est{\"o}n terveys on alemmissa koulutusryhmiss{\"a} huonompi kuin ¬ylemmiss{\"a}. Pitk{\"a}n aikav{\"a}lin tutkimustieto terveyserojen muutoksista on kuitenkin puuttunut. Selvitimme 25–64-vuotiaiden suomalaisten miesten ja naisten koetun terveyden koulutusryhmitt{\"a}isten erojen muutoksia 36 vuoden aikana. Menetelm{\"a}t Aineistona oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Suomalaisen aikuisv{\"a}est{\"o}n terveys¬k{\"a}ytt{\"a}ytyminen ja terveys -tutkimus vuosilta 1979–2014 (n = 2 183–4 089). Terveysmuuttujana oli itse ilmoitettu keskitasoiseksi tai sit{\"a} huonommaksi koettu terveys. Ik{\"a}vakioiduille prevalensseille laskettiin viiden vuoden liukuvat keskiarvot ja 95 {\%}:n luottamusv{\"a}lit. Koulutusvuodet jaettiin kolmanneksiin kunakin vuonna. Tulokset Keskitasoiseksi tai sit{\"a} huonommaksi terveytens{\"a} kokevien osuus pieneni hieman 36 vuoden aikana. Alimmassa koulutusryhm{\"a}ss{\"a} koettu terveys pysyi selv{\"a}sti huonompana kuin kahdessa ylemm{\"a}ss{\"a} koulutus¬ryhm{\"a}ss{\"a}. Miehill{\"a} ja naisilla terveyserot olivat l{\"a}hes yht{\"a} suuret ja ne kaventuivat jonkin verran 1980-luvulta 1990-luvulle. T{\"a}m{\"a}n j{\"a}lkeen terveyserot ovat s{\"a}ilyneet ennallaan 2010-luvulle saakka. P{\"a}{\"a}telm{\"a}t Kansanterveysohjelmat ovat t{\"a}hd{\"a}nneet sosioekonomisten terveyserojen kaventamiseen, mutta erot ovat s{\"a}ilyneet suurina. Terveyseroihin tulisi puuttua aikaisempaa tehokkaammin, jotta kehityssuunta saataisiin k{\"a}{\"a}nnetyksi.",
keywords = "Health Status Disparities, Educational Status, Socioeconomic Factors, 3142 Kansanterveystiede, ymp{\"a}rist{\"o} ja ty{\"o}terveys",
author = "Eero Lahelma and Oona Pentala and Anni Helld{\'a}n and Satu Helakorpi and Ossi Rahkonen",
year = "2017",
language = "suomi",
volume = "72",
pages = "1629--1634",
journal = "Suomen l{\"a}{\"a}k{\"a}rilehti",
issn = "0039-5560",
publisher = "Suomen l{\"a}{\"a}k{\"a}riliitto",
number = "25-32",

}

Lahelma, E, Pentala, O, Helldán, A, Helakorpi, S & Rahkonen, O 2017, 'Koetun terveyden koulutusryhmittäiset erot ovat pysyneet tasaisen suurina', Suomen lääkärilehti, vol. 72, no. 25-32, pp. 1629-1634.

Koetun terveyden koulutusryhmittäiset erot ovat pysyneet tasaisen suurina. / Lahelma, Eero; Pentala, Oona; Helldán, Anni; Helakorpi, Satu; Rahkonen, Ossi.

In: Suomen lääkärilehti, Vol. 72, No. 25-32, 2017, p. 1629-1634.

Research output: Contribution to journalArticleScientificpeer-review

TY - JOUR

T1 - Koetun terveyden koulutusryhmittäiset erot ovat pysyneet tasaisen suurina

AU - Lahelma, Eero

AU - Pentala, Oona

AU - Helldán, Anni

AU - Helakorpi, Satu

AU - Rahkonen, Ossi

PY - 2017

Y1 - 2017

N2 - Lähtökohdat Tutkimusten mukaan väestön terveys on alemmissa koulutusryhmissä huonompi kuin ¬ylemmissä. Pitkän aikavälin tutkimustieto terveyserojen muutoksista on kuitenkin puuttunut. Selvitimme 25–64-vuotiaiden suomalaisten miesten ja naisten koetun terveyden koulutusryhmittäisten erojen muutoksia 36 vuoden aikana. Menetelmät Aineistona oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Suomalaisen aikuisväestön terveys¬käyttäytyminen ja terveys -tutkimus vuosilta 1979–2014 (n = 2 183–4 089). Terveysmuuttujana oli itse ilmoitettu keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi koettu terveys. Ikävakioiduille prevalensseille laskettiin viiden vuoden liukuvat keskiarvot ja 95 %:n luottamusvälit. Koulutusvuodet jaettiin kolmanneksiin kunakin vuonna. Tulokset Keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi terveytensä kokevien osuus pieneni hieman 36 vuoden aikana. Alimmassa koulutusryhmässä koettu terveys pysyi selvästi huonompana kuin kahdessa ylemmässä koulutus¬ryhmässä. Miehillä ja naisilla terveyserot olivat lähes yhtä suuret ja ne kaventuivat jonkin verran 1980-luvulta 1990-luvulle. Tämän jälkeen terveyserot ovat säilyneet ennallaan 2010-luvulle saakka. Päätelmät Kansanterveysohjelmat ovat tähdänneet sosioekonomisten terveyserojen kaventamiseen, mutta erot ovat säilyneet suurina. Terveyseroihin tulisi puuttua aikaisempaa tehokkaammin, jotta kehityssuunta saataisiin käännetyksi.

AB - Lähtökohdat Tutkimusten mukaan väestön terveys on alemmissa koulutusryhmissä huonompi kuin ¬ylemmissä. Pitkän aikavälin tutkimustieto terveyserojen muutoksista on kuitenkin puuttunut. Selvitimme 25–64-vuotiaiden suomalaisten miesten ja naisten koetun terveyden koulutusryhmittäisten erojen muutoksia 36 vuoden aikana. Menetelmät Aineistona oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Suomalaisen aikuisväestön terveys¬käyttäytyminen ja terveys -tutkimus vuosilta 1979–2014 (n = 2 183–4 089). Terveysmuuttujana oli itse ilmoitettu keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi koettu terveys. Ikävakioiduille prevalensseille laskettiin viiden vuoden liukuvat keskiarvot ja 95 %:n luottamusvälit. Koulutusvuodet jaettiin kolmanneksiin kunakin vuonna. Tulokset Keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi terveytensä kokevien osuus pieneni hieman 36 vuoden aikana. Alimmassa koulutusryhmässä koettu terveys pysyi selvästi huonompana kuin kahdessa ylemmässä koulutus¬ryhmässä. Miehillä ja naisilla terveyserot olivat lähes yhtä suuret ja ne kaventuivat jonkin verran 1980-luvulta 1990-luvulle. Tämän jälkeen terveyserot ovat säilyneet ennallaan 2010-luvulle saakka. Päätelmät Kansanterveysohjelmat ovat tähdänneet sosioekonomisten terveyserojen kaventamiseen, mutta erot ovat säilyneet suurina. Terveyseroihin tulisi puuttua aikaisempaa tehokkaammin, jotta kehityssuunta saataisiin käännetyksi.

KW - Health Status Disparities

KW - Educational Status

KW - Socioeconomic Factors

KW - 3142 Kansanterveystiede, ympäristö ja työterveys

M3 - Artikkeli

VL - 72

SP - 1629

EP - 1634

JO - Suomen lääkärilehti

JF - Suomen lääkärilehti

SN - 0039-5560

IS - 25-32

ER -