Korkeakoulutuksen alueellinen tasa-arvo ja segregaatio

Tutkimuksessa tarkastellaan korkea-asteenkoulutusvalintoja suhteessa hakijan asuinpaikkaan sekä erityisesti alueellisia eroja ja etäisyyden merkitystä korkea-asteen koulutusvalinnoissa. Tavoitteena on tuoda koulutuspoliittiseen keskusteluun avaus koulutuksen valikoivuudesta suhteessa koulutusmahdolli-
suuksien maantieteelliseen etäisyyteen ja lähtöpaikkakunnan ominaisuuksiin. Koulutus on kaikille ilmaista, mutta koulutuksen perässä muuttaminen puolestaan ei. Uudelle paikkakunnalle siirtymiseen liittyy suoria tai epäsuoria kustannuksia, jotka saattavat vaikuttaa koulutusvalintoihin. Muuttovalmius ja -halukkuus palautuvat pitkälti opiskelijan elämäntilanteeseen, jolloin on selvää, että alueellisesti hajautettu korkeakoulutus on osalle opiskelijoista etäisyyden suhteen saavutettavampaa kuin toisille. Uudelle paikkakunnalle muutto merkitsee muutakin kuin fyysistä etäisyyttä kotipaikkaan, sillä muutto tapahtuu aina jostain elämänpiiristä (läheiset, ystävät ja työ) uuteen. Erityi-
senä tavoitteenamme on tuoda esiin sitä näkökulmaa, että alueellisia eroja tarkastellaan liian usein karkealla maakuntatasolla, jolloin paikkakuntakohtaiset erot jäävät maakuntien keskuspaikkakuntien varjoon. Etäisyydet koulutusvaihtoehtoihin ja koulutuksiin hakeutujan olosuhteet saattavat olla kahden eri maakunnissa sijaitsevan syrjäisen maalaiskunnan kohdalla samankaltaisemmat kuin saman maakunnan keskuspaikan ja maalaiskuntien välillä.

Tutkimus hyödyntää Opetushallituksen ylläpitämiä opiskelijavirtoja ja koulutukseen hakeutumista kuvaavia Vipunen-tietokannan tilastoaineistoja. Opiskelijoiden lähtöpaikkakuntien ominaisuuksien taustoituksessa käytetään lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämää kuntatiedon indikaattori-
tietokantaa (SOTKA). Opiskelijavirtoja tarkastellaan pääasiassa vuoden 2015 kevään yhteishaun tilastoaineistolla, mutta tutkimuksessa hyödynnetään myös tietoja toiselta asteelta valmistuneiden sijoittumisesta. Koulutusalakohtaista valikoitumista suhteessa alueeseen ja vanhempien taustaan tarkastellaan lisäksi tutkimuksen viimeisessä osiossa uusien opiskelijoiden tilastolla, johon on yhdistetty Tilastokeskuksen tietoja vanhempien koulutuksesta ja työmarkkina-asemasta.

Tuloksien perusteella näyttäisi siltä, että eri alojen suosiossa on eroja eri maakuntien välillä. Niistä maakunnista, joissa on jonkin tietyn alan opiskelumahdollisuus, päädytään opiskelemaan kyseistä alaa muita maakuntia
useammin. Sen sijaan erot yliopistokoulutuksen suosiossa eri maakuntien välillä jäävät varsin vähäisiksi, vaikka yliopistoon hakeudutaan hieman useammin niistä maakunnista, joissa on yliopisto. Tarkasteltaessa puolestaan muuttovirtaa maakunnasta toiseen opiskeluihin hakeuduttaessa ja valmistumisen jälkeen, havaittiin maakuntien välillä eroja. Suhteellisesti vähiten opintojen perässä muista maakunnista muutetaan Pohjois-Pohjanmaalle ja eniten Keski-Suomeen. Vastaavasti vähiten valmistumisen jälkeen muutetaan pois Uudeltamaalta. Yleisesti ottaen ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet jäävät yliopistotutkinnon suorittaneita useammin asumaan opiskelupaikkakunnalle.

Tutkimusta varten opiskelijan lähtöpaikkakunnista laadittiin myös kuntatyypittely, joka kuvaa koulutuksen jälkeisen työllistymisen mahdollisuuksia eri koulutusaloilla. Tätä käytettiin koulutusaloille hakeutumisen selit-
tävänä tekijänä yhdessä vanhempien sosioekonomisen aseman kanssa. Keskeisiä tuloksia ovat havainnot eri koulutusaloilla aloittaneiden uusien opiskelijoiden ja hakijoiden vinoutuneisuudesta suhteessa tiettyihin lähtöalueen tyyppeihin sekä maakuntiin molemmilla korkeakoulusektoreilla. Erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä humanististen ja luonnontieteellisen alan suosio ja osuus uusien opiskelijoiden alavalinnoista vaihtelevat hakijan kuntatyypin mukaan niin, että näiden alojen suosio sekä opiskelupaikan vastaanottaminen on syrjäseu-
duilla ja taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla keskuspaikkakuntia yleisempää. Odotetusti myös vanhempien sosioekonominen tausta ennustaa kaikkialla Suomessa koulutusalan valintaa, erityisesti suurilla yliopistopaikkakunnilla ja alueellisilla keskuspaikkakunnilla.

Tutkimuksen tulokset nostavat kysymyksiä suomalaisen korkeakouluverkon tulevasta kehityksestä. Hallituksen esittämät tavoitteet korkeakoulujen erikoistumisesta ja vahvimpiin aloihin panostamisesta heikentävät toteutuessaan koulutusvaihtoehtojen alueellista saatavuutta ja saattavat siten lisätä koulutusvalintojen alueellista segregoitumista – sitä, että hakijat päätyvät keskimääräistä useammin kotipaikkakuntansa lähiseudulla tarjottaville koulutusaloille. Ongelmallista tällainen kehitys olisi varsinkin siksi, että tämän ja aiempien tutkimusten perusteella korkeasti koulutettujen vanhempien lapset ovat muita useammin valmiita muuttamaan haluamansa koulutuksen perässä pidempien matkojen päähän. Epävarmaa on myös se, missä määrin jollekin paikkakunnalle haluamansa alan perässä muuttaneet ovat valmiita palaamaan valmistumisen jälkeen kotipaikkakunnalleen, jos tavoitteena on, että osaavaa korkeasti koulutettua työvoimaa riittää jatkossakin kaikkialle.