Luopio ja vihollinen: ebionien Paavali-kuva identiteetinrakentajana

Pro gradu-tutkielma tarkastelee juutalaiskristillisten ebionien suhtautumista apostoli Paavaliin. Se vastaa kysymyksiin, minkälainen on ebionien Paavali-kuva, kuinka se on muodostettu ja mikä merkitys sillä on ebionien identiteetille. Kysymyksiin vastatessa hyödynnetään kahta sosiaalitieteellistä lähestymistapaa – sosiaalisen identiteetin näkökulmaa ja toiseuden käsitettä – sekä antiikin poleemisen retoriikan tutkimusta.

Tutkielman lähdeaineistona ovat kirkkoisien kirjoitukset ebioneista sekä ebionien itsensä käyttämä niin kutsuttu Pseudoklemensiläinen kirjallisuus. Analyysiin valikoituneet kirkkoisien tekstit ovat peräisin noin vuosilta 180–380 jälkeen ajanlaskun alun. Pseudoklemensiläisen kirjallisuuden kaksi pääteosta ovat Recognitiones ja Homiliae. Ne on kirjoitettu 300-luvulla, mutta ne sisältävät myös huomattavasti varhaisempia lähteitä.

Lähdeaineisto paljastaa ebionien suhtautuvan Paavaliin vihamielisesti. Apostolia vastaan kohdistettu kritiikki on monimuotoista ja vaihtelevaa, mutta kaikkia tekstejä yhdistävä piirre on Paavalin pitäminen vääränä auktoriteettina. Negatiivisen Paavali-kuvan luomisessa hyödynnetään moninaisia keinoja. Henkilöön kohdistuvat hyökkäykset ovat antiikin retoriikalle on tyypillisiä ja myös Paavaliin kohdistetaan niitä useasti. Kritiikin syynä on ebionien tulkinta Paavalista juutalaisen lain hylänneenä valeapostolina. Se kohdistuu paitsi apostoliin itseensä myös hänen seuraajiinsa.

Ebioneille Paavalin hahmo on erottautumisen väline. Hyökkäämällä Paavalia ja hänen oletettua lakikäsitystään vastaan he määrittelevät sen, mitä eivät itse ole, ja vahvistavat sisäryhmänsä rajoa. Merkittävin identifioitumisen kohde ebioneille on Jerusalemin alkuseurakunta, jonka johtohenkilöt ovat heidän käsityksensä mukaan alusta alkaen vastustaneet Paavalin ”laitonta” opetusta.