Perhelähtöinen ravintointerventio lastenneuvoloissa: Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimus

Pipsa Kyttälä, Maijaliisa Erkkola, Marja-Leena Ovaskainen, Susanna Lehtinen-Jacks, Liisa Uusitalo, Carina Kronberg-Kippilä, Pirjo Lindfors, Heli Tapanainen, Marjaana Lahti-Koski, Terhi Koivumäki, Tuovi Hakulinen-Viitanen, Suvi Virtanen

Research output: Book/ReportCommissioned reportProfessional

Abstract

ETANA-tutkimuksessa suunniteltiin ja esitestattiin ravintointerventio, jonka tavoitteena on edistää lapsiperheiden hyviä elintapoja ja tukea ravitsemussuositusten saavuttamista. Intervention toteutusta ja vaikuttavuutta tutkittiin Espoon lastenneuvoloissa toteutetulla Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimuksella. Tutkimukseen osallistui lapsia, jotka kävivät kahdeksan kuukauden, yhden vuoden ja puolentoista vuoden ikäisten lasten määräaikaisissa terveystarkastuksissa. Tehostettu ravitsemusohjaus kannusti vanhempia lisäämään kasvisten, kalan ja kasviöljyn käyttöä. Tulosten perusteella lastenneuvolan terveysneuvonnan keskeisiä kehittämishaasteita ovat elintapaohjauksen toteuttaminen yksilöllisesti kunkin perheen tarpeiden mukaan, perheen motivointi tarvittavaan muutokseen ja muutoksen saavuttamiseksi tarvittavien keinojen tunnistaminen sekä tavoitteiden saavuttamisen seuranta. Tässä raportissa esiteltävä tutkimus tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa terveyden edistämisen työkaluista tutkijoille, asiantuntijoille, päätöksentekijöille sekä terveydenhuoltohenkilöstölle.
Original languageFinnish
Place of PublicationHelsinki
PublisherTerveyden ja hyvinvoinnin laitos
Number of pages125
ISBN (Print)978-952-302-101-3
ISBN (Electronic)978-952-302-102-0
Publication statusPublished - 2014
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

NameRaportti/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
PublisherTHL
No.2/2014
ISSN (Print)1798-0070
ISSN (Electronic)1798-0089

Fields of Science

  • 3141 Health care science
  • 416 Food Science

Cite this

Kyttälä, P., Erkkola, M., Ovaskainen, M-L., Lehtinen-Jacks, S., Uusitalo, L., Kronberg-Kippilä, C., ... Virtanen, S. (2014). Perhelähtöinen ravintointerventio lastenneuvoloissa: Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimus. (Raportti/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; No. 2/2014). Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Kyttälä, Pipsa ; Erkkola, Maijaliisa ; Ovaskainen, Marja-Leena ; Lehtinen-Jacks, Susanna ; Uusitalo, Liisa ; Kronberg-Kippilä, Carina ; Lindfors, Pirjo ; Tapanainen, Heli ; Lahti-Koski, Marjaana ; Koivumäki, Terhi ; Hakulinen-Viitanen, Tuovi ; Virtanen, Suvi. / Perhelähtöinen ravintointerventio lastenneuvoloissa : Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimus. Helsinki : Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2014. 125 p. (Raportti/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; 2/2014).
@book{e14ee06a9e46427c9d150aa744b5e24c,
title = "Perhel{\"a}ht{\"o}inen ravintointerventio lastenneuvoloissa: Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimus",
abstract = "ETANA-tutkimuksessa suunniteltiin ja esitestattiin ravintointerventio, jonka tavoitteena on edist{\"a}{\"a} lapsiperheiden hyvi{\"a} elintapoja ja tukea ravitsemussuositusten saavuttamista. Intervention toteutusta ja vaikuttavuutta tutkittiin Espoon lastenneuvoloissa toteutetulla Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimuksella. Tutkimukseen osallistui lapsia, jotka k{\"a}viv{\"a}t kahdeksan kuukauden, yhden vuoden ja puolentoista vuoden ik{\"a}isten lasten m{\"a}{\"a}r{\"a}aikaisissa terveystarkastuksissa. Tehostettu ravitsemusohjaus kannusti vanhempia lis{\"a}{\"a}m{\"a}{\"a}n kasvisten, kalan ja kasvi{\"o}ljyn k{\"a}ytt{\"o}{\"a}. Tulosten perusteella lastenneuvolan terveysneuvonnan keskeisi{\"a} kehitt{\"a}mishaasteita ovat elintapaohjauksen toteuttaminen yksil{\"o}llisesti kunkin perheen tarpeiden mukaan, perheen motivointi tarvittavaan muutokseen ja muutoksen saavuttamiseksi tarvittavien keinojen tunnistaminen sek{\"a} tavoitteiden saavuttamisen seuranta. T{\"a}ss{\"a} raportissa esitelt{\"a}v{\"a} tutkimus tuottaa n{\"a}ytt{\"o}{\"o}n perustuvaa tietoa terveyden edist{\"a}misen ty{\"o}kaluista tutkijoille, asiantuntijoille, p{\"a}{\"a}t{\"o}ksentekij{\"o}ille sek{\"a} terveydenhuoltohenkil{\"o}st{\"o}lle.",
keywords = "3141 Terveystiede, 416 Elintarviketieteet",
author = "Pipsa Kytt{\"a}l{\"a} and Maijaliisa Erkkola and Marja-Leena Ovaskainen and Susanna Lehtinen-Jacks and Liisa Uusitalo and Carina Kronberg-Kippil{\"a} and Pirjo Lindfors and Heli Tapanainen and Marjaana Lahti-Koski and Terhi Koivum{\"a}ki and Tuovi Hakulinen-Viitanen and Suvi Virtanen",
year = "2014",
language = "suomi",
isbn = "978-952-302-101-3",
series = "Raportti/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos",
publisher = "Terveyden ja hyvinvoinnin laitos",
number = "2/2014",
address = "Suomi",

}

Kyttälä, P, Erkkola, M, Ovaskainen, M-L, Lehtinen-Jacks, S, Uusitalo, L, Kronberg-Kippilä, C, Lindfors, P, Tapanainen, H, Lahti-Koski, M, Koivumäki, T, Hakulinen-Viitanen, T & Virtanen, S 2014, Perhelähtöinen ravintointerventio lastenneuvoloissa: Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimus. Raportti/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, no. 2/2014, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

Perhelähtöinen ravintointerventio lastenneuvoloissa : Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimus. / Kyttälä, Pipsa; Erkkola, Maijaliisa; Ovaskainen, Marja-Leena; Lehtinen-Jacks, Susanna; Uusitalo, Liisa; Kronberg-Kippilä, Carina; Lindfors, Pirjo; Tapanainen, Heli; Lahti-Koski, Marjaana; Koivumäki, Terhi; Hakulinen-Viitanen, Tuovi; Virtanen, Suvi.

Helsinki : Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2014. 125 p. (Raportti/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; No. 2/2014).

Research output: Book/ReportCommissioned reportProfessional

TY - BOOK

T1 - Perhelähtöinen ravintointerventio lastenneuvoloissa

T2 - Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimus

AU - Kyttälä, Pipsa

AU - Erkkola, Maijaliisa

AU - Ovaskainen, Marja-Leena

AU - Lehtinen-Jacks, Susanna

AU - Uusitalo, Liisa

AU - Kronberg-Kippilä, Carina

AU - Lindfors, Pirjo

AU - Tapanainen, Heli

AU - Lahti-Koski, Marjaana

AU - Koivumäki, Terhi

AU - Hakulinen-Viitanen, Tuovi

AU - Virtanen, Suvi

PY - 2014

Y1 - 2014

N2 - ETANA-tutkimuksessa suunniteltiin ja esitestattiin ravintointerventio, jonka tavoitteena on edistää lapsiperheiden hyviä elintapoja ja tukea ravitsemussuositusten saavuttamista. Intervention toteutusta ja vaikuttavuutta tutkittiin Espoon lastenneuvoloissa toteutetulla Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimuksella. Tutkimukseen osallistui lapsia, jotka kävivät kahdeksan kuukauden, yhden vuoden ja puolentoista vuoden ikäisten lasten määräaikaisissa terveystarkastuksissa. Tehostettu ravitsemusohjaus kannusti vanhempia lisäämään kasvisten, kalan ja kasviöljyn käyttöä. Tulosten perusteella lastenneuvolan terveysneuvonnan keskeisiä kehittämishaasteita ovat elintapaohjauksen toteuttaminen yksilöllisesti kunkin perheen tarpeiden mukaan, perheen motivointi tarvittavaan muutokseen ja muutoksen saavuttamiseksi tarvittavien keinojen tunnistaminen sekä tavoitteiden saavuttamisen seuranta. Tässä raportissa esiteltävä tutkimus tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa terveyden edistämisen työkaluista tutkijoille, asiantuntijoille, päätöksentekijöille sekä terveydenhuoltohenkilöstölle.

AB - ETANA-tutkimuksessa suunniteltiin ja esitestattiin ravintointerventio, jonka tavoitteena on edistää lapsiperheiden hyviä elintapoja ja tukea ravitsemussuositusten saavuttamista. Intervention toteutusta ja vaikuttavuutta tutkittiin Espoon lastenneuvoloissa toteutetulla Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimuksella. Tutkimukseen osallistui lapsia, jotka kävivät kahdeksan kuukauden, yhden vuoden ja puolentoista vuoden ikäisten lasten määräaikaisissa terveystarkastuksissa. Tehostettu ravitsemusohjaus kannusti vanhempia lisäämään kasvisten, kalan ja kasviöljyn käyttöä. Tulosten perusteella lastenneuvolan terveysneuvonnan keskeisiä kehittämishaasteita ovat elintapaohjauksen toteuttaminen yksilöllisesti kunkin perheen tarpeiden mukaan, perheen motivointi tarvittavaan muutokseen ja muutoksen saavuttamiseksi tarvittavien keinojen tunnistaminen sekä tavoitteiden saavuttamisen seuranta. Tässä raportissa esiteltävä tutkimus tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa terveyden edistämisen työkaluista tutkijoille, asiantuntijoille, päätöksentekijöille sekä terveydenhuoltohenkilöstölle.

KW - 3141 Terveystiede

KW - 416 Elintarviketieteet

M3 - Tutkimusraportti

SN - 978-952-302-101-3

T3 - Raportti/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

BT - Perhelähtöinen ravintointerventio lastenneuvoloissa

PB - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

CY - Helsinki

ER -

Kyttälä P, Erkkola M, Ovaskainen M-L, Lehtinen-Jacks S, Uusitalo L, Kronberg-Kippilä C et al. Perhelähtöinen ravintointerventio lastenneuvoloissa: Elintapainterventio Naperoille (ETANA) -esitutkimus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2014. 125 p. (Raportti/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; 2/2014).