Perinnöllinen sairastumisalttius kiinnostaa kansalaisia

Mirjami Tran Minh, Manu Tamminen, Jenni Tamminen-Sirkiä, Muntasir Mamun Majumder, Rubina Tabassum, Minna Anttonen, Tuuli Lahti

Research output: Contribution to journalArticleScientificpeer-review

Abstract

JOHDANTO : Selvitimme kansalaisten asenteita ja odotuksia yksilön perimästä saatavan tiedon, genomitiedon, keräämisestä ja käytöstä lääketieteellisiin tutkimustarkoituksiin. MENETELMÄT : Valtakunnallinen kyselytutkimus toteutettiin tammikuussa 2019. TULOKSET : Kansalaiset suhtautuvat genomitiedon keräämiseen ja käyttöön myönteisesti ja haluaisivat tietää terveydentilaansa mahdollisesti vaikuttavista perinnöllisistä alttiuksista. Erityisesti naiset olisivat valmiita tekemään saamansa tiedon perusteella myös elintapamuutoksia. PÄÄTELMÄT : Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että suomalaiset ovat tutkimusmyönteisiä ja valmiita luovuttamaan näytteensä biopankkiin. Toisaalta useat kyselytutkimuksen vastaajista eivät osanneet sanoa kantaansa heille esitettyihin kysymyksiin, mikä viittaa osaltaan siihen, että kansalaiset kaipaisivat lisää tietoa sekä genomitiedon käytöstä että siihen liittyvistä ongelmista ja mahdollisuuksista.
Original languageFinnish
JournalDuodecim
Volume136
Issue number9
Pages (from-to)1039-1044
Number of pages6
ISSN0012-7183
Publication statusPublished - 2020
MoE publication typeA1 Journal article-refereed

Bibliographical note

Vertaisarvioitu. English summary

Fields of Science

  • Attitude
  • Biological Specimen Banks
  • Data Collection
  • Databases, Genetic
  • Gene Library
  • Genetic Predisposition to Disease
  • Genetic Testing
  • Patient Participation
  • Public Opinion
  • Tissue Banks
  • Tissue Donors
  • 3142 Public health care science, environmental and occupational health

Cite this