Rattijuopumuksen rangaistuskäytäntö sekä rattijuopumuksen, törkeän rattijuopumuksen ja törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ajokieltokäytäntö

Research output: Book/ReportCommissioned report

Abstract

Ajokieltojen määrääminen siirtyy 1.6. 2019 alkaen kokonaan poliisille ja samalla perustunnusmerkistön mukaiset rattijuopumukset siirtyvät käsiteltäväksi sakkomenettelyssä. Uudistuksesta seuraa, että poliisi ja syyttäjä ryhtyvät
käyttämään tuomio- ja toimivaltaa, joka on aikaisemmin kuulunut yleisille tuomioistuimille. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on toteuttaa rattijuopumusten ja ajokieltojen oikeuskäytäntöä koskeva tutkimus, jota voidaan hyödyntää uudistuksen täytäntöönpanossa eli poliisin ajokielto-ohjeiden ja sakkokäsikirjan päivittämisessä. Tutkimusaineisto perustuu oikeushallinnon tietojärjestelmiin kirjattuihin rikosasioiden käräjä- ja hovioikeuksien ratkaisuihin, joiden ratkaisupäivämäärä ajoittuu vuodelle 2017. Perusmuotoisten rattijuopumusten rangaistuskäytäntöä kuvataan lähinnä suhteessa tuomitulla havaitun veren tai hengitysilman alkoholipitoisuuteen, aikaisempiin rattijuopumustuomioihin, eräisiin olosuhdetekijöihin ja tuomioistuimen maantieteelliseen sijaintiin nähden. Pääasiassa samoja tekijöitä huomioidaan myös tarkasteltaessa ajokieltojen pituuksia rattijuopumuksissa, törkeissä rattijuopumuksissa ja törkeissä liikenneturvallisuuden vaarantamisissa. Lisäksi tarkastellaan ehdollisen ajokiellon määräämisen perusteita.
Original languageFinnish
Place of PublicationHelsinki
PublisherValtioneuvoston kanslia
Number of pages96
ISBN (Electronic)978-952-287-740-6
Publication statusPublished - 23 Apr 2019
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

NameValtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja
PublisherValtioneuvoston kanslia
No.37
Volume2019
ISSN (Print)2342-6799

Fields of Science

  • 513 Law

Cite this