Abstract
Artikkelimme keskeisenä teemana on englanninopetuksen rooli Helsingin
yliopistossa. Lisääntynyt akateemisen ja ammatillisen englannin käyttö heijastaa
laajempaa pyrkimystä sekä kansainvälisyyteen että eurooppalaiseen
yhtenäisyyteen, mikä näkyy myös yliopiston strategioissa ja tutkintorakenteissa.
Mielestämme tämä kehityssuunta on mahdollistanut Kielikeskuksen englannin
yksikössä tehdyn työn monipuolistumisen. Englannin opetukseen kuuluu nyt
aiempaa laajempi kirjo kommunikatiivisia harjoitteita, joiden arvelemme
hyödyttävän opiskelijoita ammatillisissa ja akateemisissa yhteyksissä. Viime
vuosina myös opiskelijajoukko on muuttunut ja laajentunut erityisesti
kansainvälisissä ohjelmissa opiskelevilla, kielellisiltä ja kulttuurisilta taustoiltaan
hyvinkin erilaisilla opiskelijoilla.
Aloitamme artikkelimme kuvailemalla näkemyksiämme Bologna-prosessin
vaikutuksesta opetuskontekstiimme. Jatkamme pohtimalla käynnissä olevan
korkeakoulujen kansainvälistymisen kahta ilmenemismuotoa: yleistyvää
kansainvälistä, erityisesti eurooppalaista opiskelija/henkilökuntavaihtoa sekä
opiskelijajoukoltaan monipuolisia kansainvälisiä englanninkielisiä ohjelmia.
Lopussa suuntaamme tulevaisuuteen ja rooliimme osana meneillään olevaa
muutosta. Käsittelemme myös lyhyesti joitakin käytännön ongelmia, joita
kohtaamme pyrkiessämme suurempaan kansainvälisyyteen yliopistomme
periaatteiden mukaisesti.

Translated title of the contribution | Englanninkielenopetuksen muuttuva rooli Helsingin yliopiston kielikeskuksessa |
---|---|
Original language | English |
Title of host publication | Muuttuva Kielikeskus - Språkcentrum i förändring - Language Centre in change |
Editors | Mirjami Matilainen, Roy Siddall, Johanna Vaattovaara |
Number of pages | 16 |
Volume | 2013/4 |
Place of Publication | Helsinki |
Publisher | Helsingin yliopiston kielikeskus |
Publication date | May 2013 |
Pages | 33-48 |
ISBN (Print) | 978-952-10-8706-6 |
ISBN (Electronic) | 978-952-10-8707-3 |
Publication status | Published - May 2013 |
MoE publication type | A3 Book chapter |
Publication series
Name | Language Centre Publications |
---|---|
Publisher | Helsingin yliopiston Kielikeskus |
Number | 4 |
Volume | 2013 |
ISSN (Print) | 2323-8070 |
ISSN (Electronic) | 1797-9269 |
Fields of Science
- 516 Educational sciences