Tulevaisuuden ruokamurros : proteiinit, solumaatalous, maankäyttö ja energia

Suomalaisten proteiininsaannista suurin osa tulee nykyisin eläinkunnan tuotteista. Muutos kestävämmäIle uralle tarkoittaisi huomattavaa muutosta tavassamme tuottaa ja kuluttaa ruokaa. Kasvipohjaiset proteiinilähteet ja solumaataloustuotteet voivat korvata eläinproteiineja. Solumaataloudessa hyödynnetään soluviljelytekniikoita sekä mikrobi-, eläin- tai kasvisoluja. Solumaatalouden tuotteita ovat esimerkiksi viljelty liha ja mikrobien tuottama kananmunan valkuaisproteiini.

Tämän työn tavoitteena oli selvittää, miten kotieläintuotteiden korvaaminen kasvipohjaisilla raaka-aineilla tai solumaatalouden tuotteilla vaikuttaisi proteiinien tuotantoon tarvittavaan maa-alaan ja energiankulutukseen Suomessa.Tuotantoa tarkasteltiin tiloilla tapahtuvan alkutuotannon osalta tilan portille asti (systeemin rajaus). Vertailussa olivat mukana naudanliha, sian- ja siipikarjanliha, maito sekä kananmunat. Naudanlihaa saadaan maitoketjun osana tulevasta lihasta (80 %) ja lihakarjasta (20 %). Kasviperäisiä proteiininlähteitä olivat tässä selvityksessä palkokasvit ja viljat. Solumaataloustuotteita olivat viljelty liha, kaasufermentoitu mikrobiproteiini ja rekombinanttiproteiini (mikrobien avulla tuotettu proteiini).

Toiminnalliseksi yksiköksi valittiin proteiinikilo. Maankäyttöön sisältyi viljelymaan käyttö. Lihatuotteista suurin tuotekohtainen maankäyttö oli tässä tutkimuksessa lihakarjan lihalla (100 m2/kg proteiinia) ja pienin siipikarjan lihalla (33,6 m2/kg proteiinia). Maidon maankäytöksi arvioitiin 120m2/kg proteiinia ja kananmunien 44,6 m2/kg proteiinia. Palkokasvit ja viljat (15-20 m2/kg proteiinia) olivat maankäytön kannalta edullisia proteiininlähteitä kotieläintuotantoon verrattuna. Viljellyn lihan (5,6 m2/kg proteiinia) ja rekombinanttiproteiinin (4,1 m2/kg proteiinia) viljelymaan käyttö oli alhaisempi verrattuna muihin proteiininlähteisiin. Alhaisin maankäyttö oli kaasufermentoidulla mikrobiproteiiniIla, jonka tuotanto ei vaadi maatalousmaata.

Selvityksessä tehtiin tulevaisuuden skenaario, jossa tarkastellut kotieläintuotteet korvataan kokonaan joko kasvipohjaisilla raaka-aineilla tai solumaatalouden tuotteilla. Suomessa tuotettiin (2019-2021) vuodessa keskimäärin 160 miljoonaa kiloa eläinproteiinia selvitykseen sisällytettyjen tuotteiden osalta. Suomalaisen kotieläintuotannon vuotuiseksi maa-alan tarpeeksi arvioitiin 1,34 miljoonaa hehtaaria. Kun rehujen maankäytössä otetaan huomioon vielä viljarehujen siementen tuottamiseen tarvittava maa-ala, eläintuotannon käyttämän maa-alan arvio on noin 1,58 miljoonaa hehtaaria. Tämä vastaisi jo 78 % osuutta viljellystä maatalousmaasta. Jos vastaava määrä proteiinia tuotettaisiin pelkästään kasviperäisillä tuotteilla, maa-alaa tarvittaisiin eläintuotantoon verrattuna vuosittain noin viidennes. Kasvintuotannon maa-alan käytössä tulisi lisäksi ottaa huomioon viljelykierron vaatimukset sekä Suomen maaperä- ja ilmasto-olojen vaihtelu. Kun kasvinsuojelun ja ravinnekierron vaatimukset otetaan huomioon, maa-alan vaade on suurempi ja kohdistuu eteläisen Suomen suotuisiin viljelyolosuhteisiin. Solumaatalouden keinoin tuotettuna viljelymaata kuluisi keskimäärin alle 5 % kotieläintuotannon käyttämästä alasta. Solumaatalous on kuitenkin energiaintensiivistä (erityisesti sähköenergian tarve). Suurin energian kulutus mallinnettiinkin viljellylle lihalle. Todellinen energiankulutus saadaanselville vasta tulevaisuudessa,kun tuotanto on skaalautunut kaupalliseen ja teolliseen mittakaavaan.

Tuotekohtaisen vertailun lisäksi tarvitaan tietoa tuotantojärjestelmän vaikutuksista sekä tuotannon seurannaisvaikutuksista. Myös paikallista ravinteiden ja energiankierron merkitystä tulisi painottaa. Eläintuotannon käyttämän maa-alan vähenemiseen liittyvät vaikutukset riippuvat siitä, miten peltoalaa käytettäisiin jatkossa. Nykyisin suuria kasvihuonekaasupäästöjä tuottavien turvepeltojen jatkokäyttöön tulisi kiinnittää huomiota. Vapautuvaa viljelyalaa voitaisiin käyttää uusiutuvan energian tai biopohjaisten materiaalien tuotantoon. Vapautuva ala voitaisiin käyttää myös luonnon monimuotoisuuden tai hiilensidonnan edistämiseen. Nykyisin nautojen rehuksi käytettävä nurmi voisi soveltua esimerkiksi mikrobien rehuksi tai siitä voitaisiin eristää aminohappoja suoraan ruoaksi tai viljellyn lihan tuotantoon. Jatkossa tulisi tarkastella ruokamurroksen ympäristövaikutuksia laajemmin (biodiversiteetti, vesikysymykset) sekä lisäksi tulisi arvioida murroksen taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset.