Yhteishaku ja ylioppilaskirjoitukset olisi järkevää yhdistää

Research output: Contribution to journalArticleGeneral public

Abstract

YLIOPPILASKIRJOITUSTEN ja yliopistoihin hakemisen yhdistäminen olisi hyvä keino paitsi uudistaa lukiota myös saada aikaan säästöjä ja ennustettavuutta opiskelemaan pyrkiville.

Yliopistoihin voisi pyrkiä suoraan ylioppilaskirjoitusten kokeesta saaduilla pistemäärillä, jos koe uudistettaisiin niin, että kunkin kokeen laatisi nykyisen Ylioppilastutkintolautakunnan kanssa se ryhmä yliopistojen asiantuntijoita, joka nyt käyttää aikaa omien sisäänpääsykokeidensa laatimiseen. Näin ylioppilaskirjoitukset mittaisivat enemmän kyseisen tieteenalan nykyaikaisia taitoja ja keskittyisivät sisällöllisesti alan tärkeimpiin aiheisiin. Lukion sisältöjen jatkuva muokkaantuminen mahdollisimman lähelle yliopistojen ja työelämän tarpeita on kaikkien etu.

Suoraan yhden aineen tuloksilla voisi pyrkiä lukemaan esimerkiksi filosofiaa, biologiaa, maantiedettä, teologiaa, matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, psykologiaa ja kieliä. Lääketiedettä opiskelemaan pyrittäisiin yhdistämällä kemian, fysiikan ja biologian ylioppilaskirjoitusten tietyt kysymykset soveltuvista kursseista.

Uudelleen pyrkiminen tapahtuisi kirjoittamalla kyseiset ylioppilaskirjoitusten aineet uudelleen seuraavana vuonna.
Original languageFinnish
JournalHelsingin Sanomat
Volume2016
Issue number8.7.2016
Number of pages1
ISSN0355-2047
Publication statusPublished - 8 Jul 2016
MoE publication typeE1 Popularised article, newspaper article

Fields of Science

  • 515 Psychology

Cite this

@article{a93c783071af4f19a145ef57759f5941,
title = "Yhteishaku ja ylioppilaskirjoitukset olisi j{\"a}rkev{\"a}{\"a} yhdist{\"a}{\"a}",
abstract = "YLIOPPILASKIRJOITUSTEN ja yliopistoihin hakemisen yhdist{\"a}minen olisi hyv{\"a} keino paitsi uudistaa lukiota my{\"o}s saada aikaan s{\"a}{\"a}st{\"o}j{\"a} ja ennustettavuutta opiskelemaan pyrkiville.Yliopistoihin voisi pyrki{\"a} suoraan ylioppilaskirjoitusten kokeesta saaduilla pistem{\"a}{\"a}rill{\"a}, jos koe uudistettaisiin niin, ett{\"a} kunkin kokeen laatisi nykyisen Ylioppilastutkintolautakunnan kanssa se ryhm{\"a} yliopistojen asiantuntijoita, joka nyt k{\"a}ytt{\"a}{\"a} aikaa omien sis{\"a}{\"a}np{\"a}{\"a}sykokeidensa laatimiseen. N{\"a}in ylioppilaskirjoitukset mittaisivat enemm{\"a}n kyseisen tieteenalan nykyaikaisia taitoja ja keskittyisiv{\"a}t sis{\"a}ll{\"o}llisesti alan t{\"a}rkeimpiin aiheisiin. Lukion sis{\"a}lt{\"o}jen jatkuva muokkaantuminen mahdollisimman l{\"a}helle yliopistojen ja ty{\"o}el{\"a}m{\"a}n tarpeita on kaikkien etu.Suoraan yhden aineen tuloksilla voisi pyrki{\"a} lukemaan esimerkiksi filosofiaa, biologiaa, maantiedett{\"a}, teologiaa, matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, psykologiaa ja kieli{\"a}. L{\"a}{\"a}ketiedett{\"a} opiskelemaan pyritt{\"a}isiin yhdist{\"a}m{\"a}ll{\"a} kemian, fysiikan ja biologian ylioppilaskirjoitusten tietyt kysymykset soveltuvista kursseista.Uudelleen pyrkiminen tapahtuisi kirjoittamalla kyseiset ylioppilaskirjoitusten aineet uudelleen seuraavana vuonna.",
keywords = "515 Psykologia",
author = "Minna Huotilainen",
year = "2016",
month = "7",
day = "8",
language = "suomi",
volume = "2016",
journal = "Helsingin Sanomat",
issn = "0355-2047",
publisher = "Helsingin Sanomat",
number = "8.7.2016",

}

Yhteishaku ja ylioppilaskirjoitukset olisi järkevää yhdistää. / Huotilainen, Minna.

In: Helsingin Sanomat, Vol. 2016, No. 8.7.2016, 08.07.2016.

Research output: Contribution to journalArticleGeneral public

TY - JOUR

T1 - Yhteishaku ja ylioppilaskirjoitukset olisi järkevää yhdistää

AU - Huotilainen, Minna

PY - 2016/7/8

Y1 - 2016/7/8

N2 - YLIOPPILASKIRJOITUSTEN ja yliopistoihin hakemisen yhdistäminen olisi hyvä keino paitsi uudistaa lukiota myös saada aikaan säästöjä ja ennustettavuutta opiskelemaan pyrkiville.Yliopistoihin voisi pyrkiä suoraan ylioppilaskirjoitusten kokeesta saaduilla pistemäärillä, jos koe uudistettaisiin niin, että kunkin kokeen laatisi nykyisen Ylioppilastutkintolautakunnan kanssa se ryhmä yliopistojen asiantuntijoita, joka nyt käyttää aikaa omien sisäänpääsykokeidensa laatimiseen. Näin ylioppilaskirjoitukset mittaisivat enemmän kyseisen tieteenalan nykyaikaisia taitoja ja keskittyisivät sisällöllisesti alan tärkeimpiin aiheisiin. Lukion sisältöjen jatkuva muokkaantuminen mahdollisimman lähelle yliopistojen ja työelämän tarpeita on kaikkien etu.Suoraan yhden aineen tuloksilla voisi pyrkiä lukemaan esimerkiksi filosofiaa, biologiaa, maantiedettä, teologiaa, matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, psykologiaa ja kieliä. Lääketiedettä opiskelemaan pyrittäisiin yhdistämällä kemian, fysiikan ja biologian ylioppilaskirjoitusten tietyt kysymykset soveltuvista kursseista.Uudelleen pyrkiminen tapahtuisi kirjoittamalla kyseiset ylioppilaskirjoitusten aineet uudelleen seuraavana vuonna.

AB - YLIOPPILASKIRJOITUSTEN ja yliopistoihin hakemisen yhdistäminen olisi hyvä keino paitsi uudistaa lukiota myös saada aikaan säästöjä ja ennustettavuutta opiskelemaan pyrkiville.Yliopistoihin voisi pyrkiä suoraan ylioppilaskirjoitusten kokeesta saaduilla pistemäärillä, jos koe uudistettaisiin niin, että kunkin kokeen laatisi nykyisen Ylioppilastutkintolautakunnan kanssa se ryhmä yliopistojen asiantuntijoita, joka nyt käyttää aikaa omien sisäänpääsykokeidensa laatimiseen. Näin ylioppilaskirjoitukset mittaisivat enemmän kyseisen tieteenalan nykyaikaisia taitoja ja keskittyisivät sisällöllisesti alan tärkeimpiin aiheisiin. Lukion sisältöjen jatkuva muokkaantuminen mahdollisimman lähelle yliopistojen ja työelämän tarpeita on kaikkien etu.Suoraan yhden aineen tuloksilla voisi pyrkiä lukemaan esimerkiksi filosofiaa, biologiaa, maantiedettä, teologiaa, matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, psykologiaa ja kieliä. Lääketiedettä opiskelemaan pyrittäisiin yhdistämällä kemian, fysiikan ja biologian ylioppilaskirjoitusten tietyt kysymykset soveltuvista kursseista.Uudelleen pyrkiminen tapahtuisi kirjoittamalla kyseiset ylioppilaskirjoitusten aineet uudelleen seuraavana vuonna.

KW - 515 Psykologia

M3 - Artikkeli

VL - 2016

JO - Helsingin Sanomat

JF - Helsingin Sanomat

SN - 0355-2047

IS - 8.7.2016

ER -