YLE Radio 1:n ohjelmanssa 26.6.2017 haastateltavina ovat tutkijat Kati Mikkola ja Antti Kujala. Ohjelman on toimittanut Virpi Väisänen.
Kiertelevä työmies Vilho Itkonen osasi jo ennen monia aikalaisiaan haaveilla itsenäisestä Suomesta. Itkosen kuvitelmissa Suomi oli sosialistinen ihanneyhteiskunta, jossa lakeja säätivät henkisesti pisimmälle ehtineet ihmiset eli tiedemiehet ja taiteilijat. 1900-luvun alkuvuosina vaikuttanut Itkonen epäonnistui monella tapaa poliittisella ja kirjallisella urallaan ja eikä häntä nykyisin enää juuri historiankirjoissa mainita. Vilho Itkosella itsellään oli kuitenkin vahva tarve jättää omat ajatuksensa jälkipolvien luettavaksi.