Projekteja vuodessa
Organisaation profiili
Yksikön profiili
Campus Learning and Development Initiatives – Caledonia on hubi ja verkostoalusta, joka kokoaa yhteen monialaista osaamista. Caledonia on paitsi paikka ja tutkittava tila Minerva-rakennuksessa (Siltavuorenpenger 5 A, huone K107), myös ajattelutapa.
Caledonian lähestymistapoihin kuuluu keskeisesti erilaisten osallistavien työtapojen ja osallistavan suunnittelun menetelmien intensiivinen käyttö ja tutkimus- ja kehitystyö. Yhteistyössä on tuotettu mm. hyvinvointia tukevien tilojen osallistavan suunnittelun opaspilotti, ja prosessin aikana arkkitehdit ja pedagogit loivat yhteistä ymmärrystä oppimisen ja työn tekemisen tilojen kehittämiseen.
Kampustasoinen tarkastelu käsittää niin tila- ja digiratkaisujen mielekkään ja relevantin kehittämisen, myös pedagogisen johtamisen ja sen linkittämisen yliopiston toimintojen ytimeen.
Caledonia julkaisee verkostoyhteistyössään alkuperäistä ja innovatiivista tutkimusta hyvin erilaisilla foorumeilla: ne liittyvät muun muassa palvelumuotoiluun, monialaiseen yhteistyöhön ja oppimiseen, kestävään kehitykseen ja kiertotalouden opettamiseen sekä tilasuunnitteluun ja älykkäiden oppimismaisemien kehittämiseen.
Caledonia kutsuu mukaan yhteistyöhön kaikki kampuksilla työskentelevät ja opiskelevat, jotka ovat kiinnostuneita kestävän kehityksen, tilojen ja digitaalisuuden mahdollisuuksista tuottaa innostavia oppimisen mahdollisuuksia ja tulevaisuusvalmiita ideoita oppivan yhteisön parhaaksi!
Tieteenalat
- 516 Kasvatustieteet
- 211 Arkkitehtuuri
- 515 Psykologia
Yhteistyöt ja huippututkimusalueet viimeisiltä viideltä vuodelta
Profiilit
-
Heidi Hyytinen
- Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE)
- Kognition, oppimisen, opetuksen ja kommunikaation tohtoriohjelma - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
Henkilö: HY, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
Mikael Juhana Kivelä
- Kasvatustieteiden osasto
- Caledonia - Campus Learning and Development Initiatives Hub
- Kognition, oppimisen, opetuksen ja kommunikaation tohtoriohjelma
- Opetus- ja opiskelijapalvelut - verkkopedagogiikan asiantuntija
Henkilö: M4 Hallintohenkilöstö, Väitöskirjatutkija, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
Anne Nevgi
- Caledonia - Campus Learning and Development Initiatives Hub
- DAPHNE - Developing Assessment Practices in Higher Education
- Koulun, kasvatuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelma - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
- Kognition, oppimisen, opetuksen ja kommunikaation tohtoriohjelma - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
Henkilö: Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
Yliopistotutkija Niclas Sandström
- Caledonia - Campus Learning and Development Initiatives Hub
- Kasvatustieteiden osasto - yliopistotutkija
- Kestävyystieteen instituutti (HELSUS)
Henkilö: U3 Opetus- ja tutkimushenkilöstö, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
OAHOT-2: Oppimisanalytiikan hyödyntäminen itseohjatun oppimisen tukena 2 (OAHOT-2)
Hirsto, L. (Principal Investigator)
01/06/2023 → 31/12/2025
Projekti: Tutkimusprojekti
-
DEMOCRAT - Education for Responsible Democratic Citizenship
Sandström, N. (Principal Investigator)
01/03/2023 → 31/12/2025
Projekti: EU Horizon Europe: Research and Innovation Actions (H2020-RIA)
-
DEMOCRAT: Education for Responsible Democratic Cit
Sandström, N. (Projektinjohtaja) & Hytti, M. (Principal Investigator)
01/03/2023 → 28/02/2026
Projekti: EU Horizon Europe: Research and Innovation Actions (HORIZON-RIA)
-
DePeLean: Developing Pedagogy of Learning Analytics and AI in International Study Contexts
Hirsto, L. (Principal Investigator)
01/01/2023 → 31/12/2025
Projekti: Tutkimusprojekti
-
Caledonia: Campus Learning and Development Initiatives Hub Caledonia
Sandström, N. (Projektinjohtaja) & Nevgi, A. (Principal Investigator)
08/08/2018 → …
Projekti: Tutkimusprojekti
Tutkimustuotos
-
Campus Crossroads: Insights into High School and University Resource Sharing
Luostarinen, V. A., Jylhä, T., Nenonen, S., Hietakymi, E., Sandström, N. & Wang, C., 2024, Proceedings of the 4th Transdisciplinary Workplace Research (TWR) Conference, 4th – 7th September 2024, Edinburgh, UK. Smith, A., Reid, A., Jowkar, M. & Jaradat, S. (toim.). Edinburgh: Edinburgh Napier University, s. 245-255 11 SivumääräTutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Konferenssiartikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open access -
How Is It Covered? A Global Perspective on Teaching Themes and Perceived Gaps and Availability of Resources in University Forestry Education
Wilenius, K. A., Rekola, M., Nevgi, A. & Sandström, N., 5 elok. 2024, julkaisussa: Forests. 15, 8, 20 Sivumäärä, 1360.Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open access -
Knowledge attainment, learning approaches, and self-perceived study burnout among European veterinary students
Iivanainen, A., Collares, C., Wandall, J., Parpala, A., Nevgi, A., Keto-Timonen, R., Tipold, A., Schaper, E., van Haeften, T., Holberg Phil, T., Mcl Press, C. & holm, P., 18 heinäk. 2024, julkaisussa: Frontiers in Veterinary Science. 11, 16 Sivumäärä, 1292750.Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open accessTiedosto -
Learning profiles and their relation to the experiences of learning generic skills at the end of the first year of university study
Hyytinen, H., Tuononen, T. & Haarala-Muhonen, A., 9 tammik. 2024, julkaisussa: Frontiers in education. 8, 10 SivumääräTutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open accessTiedosto -
National reports: Education Inequalities & Political participation: National report - Finland
Sandström, N. & Hytti, M., 2024, National reports: Education Inequalities & Political participation. Democrat: education for democracy, s. 259-352 54 SivumääräTutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Ammatillinen
Open access
Aktiviteetit
-
Journal of Facilities Management (Lehti)
Sandström, N. (Arvioitsija (reviewer))
2024 → …Aktiviteetti: Julkaisun vertaisarvioinnin ja toimituksellisen työn tyypit › Käsikirjoitusten vertaisarviointi
-
Assessment & Evaluation in Higher Education (Lehti)
Nevgi, A. (Arvioitsija (reviewer))
22 tammik. 2024Aktiviteetti: Julkaisun vertaisarvioinnin ja toimituksellisen työn tyypit › Käsikirjoitusten vertaisarviointi
-
Facilities (Lehti)
Sandström, N. (Arvioitsija (reviewer))
14 lokak. 2024 → …Aktiviteetti: Julkaisun vertaisarvioinnin ja toimituksellisen työn tyypit › Käsikirjoitusten vertaisarviointi
-
Journal of sociocybernetics (Lehti)
Kivelä, M. J. (Arvioitsija (reviewer))
10 syysk. 2024 → …Aktiviteetti: Julkaisun vertaisarvioinnin ja toimituksellisen työn tyypit › Käsikirjoitusten vertaisarviointi
-
Palgrave Macmillan (Kustantaja)
Nevgi, A. (Arvioitsija (reviewer))
20 heinäk. 2024 → 14 elok. 2024Aktiviteetti: Julkaisun vertaisarvioinnin ja toimituksellisen työn tyypit › Käsikirjoitusten vertaisarviointi
Lehtileikkeet
-
-
Construction of new learning spaces calls for interaction between stakeholders and development of school's operational culture
04/06/2020
1 kohde/ Medianäkyvyys
Lehdistö/media
-
Construction of new learning spaces calls for interaction between stakeholders and development of school’s operational culture
04/06/2020
1 kohde/ Medianäkyvyys
Lehdistö/media
-