Projekteja vuodessa
Organisaation profiili
Yksikön profiili
Tohtoriohjelman lähtökohtana on kielentutkimuksen kasvava rooli yhteiskunnassa. Yhteiskunnallisen relevanssin tavoittelu edellyttää usein monitieteistä lähestymistapaa ja yhteistyötä muiden alojen tutkijoiden kanssa. Nyky‐yhteiskunta perustuu yhä enenevässä määrin kieleen ja vuorovaikutukseen. Eritasoisissa asiantuntijatehtävissä tarvitaan välttämättä kielen monipuolista hallintaa, usein sekä äidinkielen että vieraiden kielten. Demokratia perustuu kielenkäyttöön puolin ja toisin: poliitikot perustelevat päätöksiään kansalle ja kansa yrittää viestittää omia näkemyksiään päättäjille. Niin perinteinen kuin sosiaalinenkin media toimii suurena kielenkäytön teatterina. Uusi teknologia on mahdollistanut uudenlaisia kielenkäytön muotoja ja tehnyt maailmasta globaalin keskustelufoorumin.
Laajenevalle kielentutkimukselle on suuri yhteiskunnallinen tilaus. Kielentutkijoita tarvitaan hyvin erilaisissa tehtävissä. Tieteenala on itse laajentunut ja kehittynyt uusien vaatimusten ja mahdollisuuksien myötä. Laajat kielikorpukset ja niihin liittyvät käyttöliittymät tuovat kielentutkijoiden ulottuville ennennäkemättömät materiaalit; kognitiivisen ja funktionaalisen kielitieteen piirissä on kehitetty lähestymistapoja, jotka avartavat kuvaa kielestä ja sen käytöstä; keskustelunanalyysin metodit ovat kehittyneet ja monipuolistuneet. Automaattisen kielenkäsittelyn uusille menetelmille on kova kysyntä erilaisissa tiedonhaku‐ ja käännössovelluksissa. Monikielisyys, monikulttuurisuus ja monigenrisyys toteutuu paikallisesti ja globaalisti kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksessa.
Kansainvälinen ja kotimainen yhteistyö
Henkilöt
-
Carmen Acosta Vicente
- Kielten osasto - väitöskirjatutkija
- Kielentutkimuksen tohtoriohjelma
Henkilö: U1 Opetus- ja tutkimushenkilöstö, Väitöskirjatutkija
-
Maria Ahlholm
- Kasvatustieteiden osasto - vanhempi yliopistonlehtori
- Opettajien akatemia
- Helsinki Inequality Initiative (INEQ)
- Humanities and Social Sciences Education (HuSoEd)
- Kielentutkimuksen tohtoriohjelma - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
- Koulun, kasvatuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelma - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
Henkilö: U3 Opetus- ja tutkimushenkilöstö, HY, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
Noora Ahola
- Kielten osasto - väitöskirjatutkija
- Yleinen kielitiede
- Kielentutkimuksen tohtoriohjelma
Henkilö: U1 Opetus- ja tutkimushenkilöstö, Väitöskirjatutkija
-
Japan Past & Present (JPP): The Jumble of the Senses: The Language of Food in Contemporary Japan 感覚のごた混ぜ:現代日本における食と言語
Länsisalmi, R. (Osallistuja), Cwiertka, K. (Projektinjohtaja), Yoshioka, K. (Osallistuja) & Giolai , A. (Osallistuja)
29/03/2025 → 15/09/2025
Projekti: Muu projekti
-
Mitä on pakko oppia? Tekstitaitojen minimistä neuvottelu ja eriarvoisuus oppivelvollisuuskoulussa
Lappalainen, S. (Projektinjohtaja), Juvonen, R. (Osallistuja), Leino, J. (Osallistuja), Lakka, L. (Osallistuja), Mikander, P. (Osallistuja), Pietilä, P. (Osallistuja), Satokangas, H. (Osallistuja) & Tiermas, A. M. (Osallistuja)
01/03/2025 → 31/07/2028
Projekti: Rahastot ja säätiöt
-
MIDA-FINNSOM III - Somali Teacher Education Development
Hahl, K. (Projektinjohtaja) & Krzywacki, H. (Projektinjohtaja)
20/02/2025 → 30/04/2026
Projekti: Täydentävä rahoitus
-
MIDA-FINNSOM III Project (Development of teacher education at Somali National University)
Hahl, K. (Projektinjohtaja) & Krzywacki, H. (Projektinjohtaja)
20/02/2025 → 30/04/2026
Projekti: Muu projekti
-
SARAVE: Saksan, ranskan ja venäjän kielen yliopistollisen tutkintokoulutuksen laadun ja saavutettavuuden kehittäminen.
Kolehmainen, L. (Kumppani), Huttunen, T. (Osallistuja), Isosävi, J. (Osallistuja) & Viimaranta, J. (Osallistuja)
01/01/2025 → 31/07/2028
Projekti: Ministeriön rahoitus
Julkaisut
-
A descriptive grammar of Sgaw Karen
Kerbs, R. H. R., 12 helmik. 2025, Helsinki: University of Helsinki. 430 SivumääräTutkimustuotos: Opinnäyte › Väitöskirja › Monografia
Open access -
A keresztnévi megszólítás változatai egy valósáshow magyar és finn verziójában
Vecsernyes, I., 13 helmik. 2025, julkaisussa: Alkalmazott Nyelvtudomány. 2024, 2, s. 100-117 17 SivumääräJulkaisun otsikon käännös :Etunimilähtöiset puhuttelut tosi-tv-ohjelman unkarilaisessa ja suomalaisessa versiossa Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
-
An introduction to Otto Jespersen's Negation in English and other languages (1917)
Silvennoinen, O. O., 2025, (Hyväksytty/In press) Otto Jespersen: Negation in English and other languages. Language Science Press, (Classics in Linguistics; Vuosikerta 8).Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen
-
Aspects of quality teaching for L2 students in Nordic lower secondary classrooms
Gunnþórsdóttir , H., Ahlholm, M., Lindholm, A., Krogager Andersen, L., Pesková, R. E. & Slotte, A., 2025, (Jätetty) julkaisussa: Teaching and Teacher Education.Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
-
Astragalos in the Epigraphic Sources
Kajava, M., 2025, (Hyväksytty/In press) Astragalomania. New Perspectives in the Study of Knucklebones in the Ancient World (ed. B. Carè). de GruyterTutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Aktiviteetit
-
Humans (Lehti)
Ainiala, T. (Arvioitsija (reviewer))
2922Aktiviteetti: Julkaisun vertaisarvioinnin ja toimituksellisen työn tyypit › Käsikirjoitusten vertaisarviointi
-
Olga Anatoli Smith
Savijärvi, M. (Isäntä)
3 maalisk. 2025 → 7 maalisk. 2025Aktiviteetti: Vierailijan isännöinnin tyypit › Isännöity akateeminen vierailu Helsingin yliopistossa
-
Suvi Kotkavuoren väitöskirjan pääohjaaja
Hahl, K. (Ohjaaja)
2025Aktiviteetti: Tutkimustyypit › Väitöskirjan ohjaaja tai sivuohjaaja
-
Names (Lehti)
Ainiala, T. (Arvioitsija (reviewer))
2025Aktiviteetti: Julkaisun vertaisarvioinnin ja toimituksellisen työn tyypit › Käsikirjoitusten vertaisarviointi
-
”Jag är inte korkad i vanliga fall” - Säädöskielen tutkimusta käytettävyysmenetelmin. Kielitieteen päivät 2025
Nordman, L. (Puhuja) & Suominen, R. (Puhuja)
12 toukok. 2025 → 14 toukok. 2025Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Suullinen esitys
Palkinnot
-
-
August Ahlqvistin, Yrjö Wichmannin, Kai Donnerin ja Artturi Kanniston rahastojen väitöskirjapalkinto
Yurayong, C. (Vastaanottaja), 13 maalisk. 2021
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
-
Award for an outstanding master’s thesis (Department of German, University of Jyväskylä)
Kolehmainen, L. (Vastaanottaja), 1998
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
-
Award for outstanding studies in language pedagogy (University of Jyväskylä, Faculty of Education)
Kolehmainen, L. (Vastaanottaja), 1997
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
-
Badge of Merit in Gold for Thirty Years' Service to Science
Nevalainen, T. (Vastaanottaja), 2018
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Tietoaineistot
-
Comparative auxiliary spreadsheet for Southern Bantu languages
Crane, T. M. (Luoja), Gunnink, H. (Luoja) & Carbo , M. (Luoja), Zenodo, 4 huhtik. 2025
DOI - pysyväislinkki: 10.5281/zenodo.15143755, https://zenodo.org/records/15143755
Tietoaineisto
-
Machine-readable Northern Karelian Proper-Livvi bilingual translation dictionary
Rantakaulio, T. (Luoja), Alnajjar, K. (Luoja), Hämäläinen, M. (Luoja), Rueter, J. (Luoja) & Pirinen, F. (Luoja), Zenodo, 3 tammik. 2022
DOI - pysyväislinkki: 10.5281/zenodo.5816003
Tietoaineisto
-
Machine-readable Finnish-Livvi bilingual translation dictionary
Rantakaulio, T. (Luoja), Alnajjar, K. (Luoja), Hämäläinen, M. (Luoja), Rueter, J. (Luoja) & Pirinen, F. (Luoja), Zenodo, 3 tammik. 2022
DOI - pysyväislinkki: 10.5281/zenodo.5815962
Tietoaineisto
-
Machine-readable Finnish-Karelian bilingual translation dictionary
Rantakaulio, T. (Luoja), Alnajjar, K. (Luoja), Hämäläinen, M. (Luoja), Pirinen, F. (Luoja) & Rueter, J. (Luoja), Zenodo, 3 tammik. 2022
DOI - pysyväislinkki: 10.5281/zenodo.5815863
Tietoaineisto
-
Fear in Akkadian Texts
Svärd, S. (Luoja), Alstola, T. (Luoja), Jauhiainen, H. (Luoja), Sahala, A. (Luoja) & Linden, K. (Luoja), Zenodo, 2020
DOI - pysyväislinkki: 10.5281/zenodo.3634324
Tietoaineisto
Lehtileikkeet
-
Miksi se ei lopu? Israelin sotatoimet Gazassa ovat taas kiihtyneet.
22/04/2025
1 Median myötävaikutus
Lehdistö/media
-
-
Libanonin 50 vuotta sitten alkanut sota on yhä läsnä Lähi-idässä – ”Maa on pahin sijaiskärsijä Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa”
13/04/2025
1 Median myötävaikutus
Lehdistö/media
-
-
Onko Israel ystävä vai taakka Yhdysvalloille? Yhteinen huolenaihe on Iranin ydinohjelma
09/04/2025
1 Median myötävaikutus
Lehdistö/media