Projekteja vuodessa
Organisaation profiili
Koulun, kasvatuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelman (SEDUCE) tavoitteena on tarjota tohtoriopiskelijoille kasvatustieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa kasvatuksesta, koulutuksesta, opettamisesta ja oppimisesta. Tohtorin tutkinto tuottaa erittäin syvällisiä tieteenalakohtaisia valmiuksia ja tietotyövalmiuksia. SEDUCE-tohtoriohjelma on monitieteinen ja suunnattu maisteritason kotimaisille ja kansainvälisille opiskelijoille varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Tohtoriohjelma sisältää myös kotitaloustieteen, käsityötieteen, erityispedagogiikan ja eri ainealueiden didaktisen tutkimuksen. Ohjelma toivoo hakemuksia myös koulujen ja korkeakoulujen johtajilta, kehittäjiltä, päätöksentekijöiltä ja opettajilta, jotka ovat kiinnostuneita oppimisteorioiden ja tutkimusmenetelmien soveltamisesta käytännön ongelmien ratkaisemiseen, erityisesti jos ne liittyvät koulutuksen tasa-arvoisuuteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.
Kansainvälinen ja kotimainen yhteistyö
Henkilöt
-
Maria Ahlholm
- Kasvatustieteiden osasto - vanhempi yliopistonlehtori
- Opettajien akatemia
- Helsinki Inequality Initiative (INEQ)
- Humanities and Social Sciences Education (HuSoEd)
- Koulun, kasvatuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelma - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
Henkilö: U3 Opetus- ja tutkimushenkilöstö, HY, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
Paula Ahola
- Kasvatustieteiden osasto - apurahatutkija
- Koulun, kasvatuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelma
Henkilö: vieraileva tutkija, Väitöskirjatutkija
-
Reija Johanna Pauliina Ahola
- Koulun, kasvatuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelma
- Kasvatustieteiden osasto - apurahatutkija
Henkilö: vieraileva tutkija, Väitöskirjatutkija
-
Sirkka Ahonen
- Kasvatustieteiden osasto - Prof. emer.
- Historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimusryhmä
- Koulun, kasvatuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelma - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
- Tiedekunnan yhteiset (Kasvatustieteellinen tiedekunta) - dosentuuri
Henkilö: Ulkopuolinen
Laitteet
-
Playful Learning Center
Kristiina Kumpulainen (Johtaja)
Learning, Culture & Interventions (LECI)Laitteistot/tilat: Tutkimuslaboratorio
-
ODYSSEUS (Osittain yhdistetyn katsomusaineiden opetuksen kehittämishanke HY:n Normaalikouluissa)
Kavonius, M., Poulter, S., Lipiäinen, T. K., Salmenkivi, E. & Kallioniemi, A.
01/09/2023 → …
Projekti: Tutkimusprojekti
-
CiTe: Lapsi ajassa - eksistentiaalinen resilienssi varhaislapsuudessa
Kuusisto, A., Poulter, S., Kangas, J., Gearon, L., Lavanti, L. S. & Pardon, K. M.
01/09/2023 → 31/08/2027
Projekti: Suomen Akatemia: Akatemiahanke
-
TEFF: Teacher Education for a Future in Flux
Laherto, A., Södervik, I., Krzywacki, H., Hyyppä, I. M. & Rasa, T.
15/06/2023 → 14/06/2026
Projekti: EU Erasmus+ (EPLUS)
-
Elinikäisen ohjauksen tila -arviointitutkimus
Varjo, J., Harjula, S., Kalalahti, M., Vilkman, M., Pitkänen, H., Vihtari, K., Mäkelä, M., Juutilainen, P., Helander, J., Pukkila, P., Lauronen, T., Murto, V., Jänkälä, J. & Nurmikari, E.
29/05/2023 → 30/11/2024
Projekti: Ministeriön rahoitus
-
Osaava varhaiskasvatus
Valkonen, S., Ahola, R. J. P., Pesonen, J., Chydenius, H. I., Mikkola, A. & Strandén, E.
01/05/2023 → 30/04/2027
Projekti: Tutkimusprojekti
-
Att visa kunskap genom matlagning - bedömning av elevers kunskap-i-handling
Lind, J., Larsson, C. & Palojoki, P., 2024, (Valmisteltavana) Människors möte med mat och måltider. LiberTutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
-
Conceptualizing socialization, qualification, and subjectification as purposes of education in life in classrooms
Juvonen, S., Huilla, H., Kosunen, S., Thrupp, M. & Toom, A., 2024, (Hyväksytty/In press) julkaisussa: Educational Theory.Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
-
Koulujen johtaminen ja huono-osaisuus
Huilla, H. & Juvonen, S., 2024, (Hyväksytty/In press) Koulu ja eriarvoisuus. Kosunen, S., Juvonen, S., Huilla, H. & Peltola, M. (toim.).Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
-
Koulujen johtaminen muutoksessa – havaintoja yhteiskunnallisten, koulutuspoliittisten ja paikallisten muutosten vaikutuksista johtamiseen
Kola-Torvinen, P. K., Ahtiainen, R., Varjo, J. & Jahnukainen, M., tammik. 2024, (Hyväksytty/In press) julkaisussa: Kasvatus. 55, 1Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
-
Kunskap och förståelse för hållbara möten med mat och måltider
Berg, C., Larsson, C. & Palojoki, P., 2024, (Valmisteltavana) Människors möte med mat och måltider. LiberTutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Aktiviteetit
-
Reimagining Teachers and Teacher Education for our Futures
Sai Väyrynen (Järjestäjätoimikunnan jäsen), Arto Kallioniemi (Järjestäjätoimikunnan puheenjohtaja), Hannele Niemi (Tieteellisen komitean puheenjohtaja), Raisa Ahtiainen (Järjestäjätoimikunnan jäsen), Tuija Turunen (Järjestäjätoimikunnan jäsen) & Maaria Anna Sylvia Manyando (Järjestäjätoimikunnan jäsen)
18 kesäk. 2024 → 20 jouluk. 2024Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
-
Kasvatus, opetus ja koulutus murroksessa -seminaari
Janne Varjo (Puhuja), Mirjam Kalland (Puhuja) & Petri Virtanen (Puhuja)
13 maalisk. 2023Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Kutsuesitelmä
-
Kuntien puuttuva ja muuttuva väestö varhaiskasvatuksessa jaesi- ja perusopetuksessa
Mirjam Kalland (Puhuja: esitelmän pitäjä)
8 helmik. 2023Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
-
Sivistyksen tulevaisuus
Mirjam Kalland (Puhuja)
28 tammik. 2023Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Kutsuesitelmä
-
'Huolena radikalisoituminen' luento Reksiturva-koulutuksessa
Katja Vallinkoski (Kutsuttu puhuja)
18 tammik. 2023Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Kutsuesitelmä
Palkinnot
-
2020 Editor's Choice Award (the most impactful and high quality paper in 2020), award given by The British Educational Research Association (BEFA) and the British Journal of Educational Technology (BJET), UK
Kajamaa, Anu (Vastaanottaja), Kumpulainen, Kristiina (Vastaanottaja) & Olkinuora, Helmi-Riikka (Vastaanottaja), tammik. 2021
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
-
2021 The Clinical Teacher Journal Impact Award, given by Wiley and the Association for the Study of Medical Education (ASME).
Kajamaa, Anu (Vastaanottaja), Stenfors, Terese (Vastaanottaja) & Bennett, Deirdre (Vastaanottaja), elok. 2021
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
-
2022 Early Career Award, The American Educational Research Association (AERA), Cultural-Historical SIG
Kajamaa, Anu (Vastaanottaja), 23 huhtik. 2022
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
-
Ammattikasvatuksen aikakauskirjan vuoden 2021 tiedeartikkeli
Miettinen, Reijo (Vastaanottaja), Pehkonen, Leila (Vastaanottaja), Kaisa, Pihlainen (Vastaanottaja) & Lang, Tarja (Vastaanottaja), 2022
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
-
Arvo Ylppö medal, Mannerheim League for Child Welfare
Kalland, Mirjam (Vastaanottaja), 2015
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Tietoaineistot
-
Vastaantulo-hankkeen materiaalipankki
Suuriniemi, S. (Toimittaja), Lankinen, N. (Toimittaja) & Ratilainen, A. (Toimittaja), Vastaantulo-hanke, Helsingin yliopisto, 1 elok. 2019
https://blogs.helsinki.fi/vastaantulo/materiaalipankki/
Tietoaineisto
-
Final assessment data using the new platform
Vainikainen, M. (Luoja), Restricted access upon request, 2021
Tietoaineisto
-
Calibration data for the new assessment tools
Vainikainen, M. (Luoja), Helsingin yliopisto, Koulutuksen arviointikeskus, 2018
Tietoaineisto
Lehtileikkeet
-
-
Kommenttipuheenvuoro A-ruotsin oppimistulosten arviointiraportin julkaisutilaisuudessa
05/09/2023
1 Median myötävaikutus
Lehdistö/media
-
-
-