Projekteja vuodessa
Organisaation profiili
Kaupunkitutkimusinstituutti Urbaria on Suomen ensimmäinen kaupunki- ja aluetutkimukseen keskittynyt monitieteinen yksikkö. Kun suurin osa maailman väestöstä asuu kaupungeissa, myös yhteiskunnalliset ilmiöt asettuvat osaksi kaupunkiympäristöä. Tämä kaupungistumiskehitys haastaa käsityksemme alueellisista rakenteista. Kaupunkitutkimusinstituutti ratkoo näitä monimutkaisia kaupunki- ja aluekehitykseen liittyviä ongelmia tutkimuksen ja koulutuksen avulla. Sen toiminnassa yhdistyvät Helsingin yliopiston akateeminen erityisosaaminen ja poikkitieteellinen yhteistyö kaupunkien ja muiden toimijoiden kanssa. Instituutin tutkimus keskittyy kolmeen toisiinsa limittyvään teemaan: paikkoihin (places), ihmisiin (people) ja politiikkaan (politics).
Kansainvälinen ja kotimainen yhteistyö
Henkilöt
-
Pertti Ahonen
- Tiedekunnan yhteiset (Valtiotieteellinen tiedekunta) - Prof. emer.
- Valtio-oppi
- Helsinki Inequality Initiative (INEQ)
- Kaupunkitutkimusinstituutti (Urbaria)
- Helsinki Hub on Emotions, Populism and Polarisation
- Poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelma - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
Henkilö
-
Terhi Ainiala
- Suomalais-ugrilainen ja pohjoismainen osasto - vanhempi yliopistonlehtori
- Tiedekunnan yhteiset (Humanistinen tiedekunta) - dosentuuri
- Suomen kieli
- Kestävyystieteen instituutti (HELSUS)
- Kaupunkitutkimusinstituutti (Urbaria)
- Opettajien akatemia
- Kielentutkimuksen tohtoriohjelma - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
Henkilö: U3 Opetus- ja tutkimushenkilöstö, HY, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
Tuomas Aivelo
- Organismi- ja evoluutiobiologian tutkimusohjelma - akatemiatutkija, dosentuuri
- Helsinki One Health (HOH)
- Kestävyystieteen instituutti (HELSUS)
- Kaupunkitutkimusinstituutti (Urbaria)
- Tiedekasvatus
- Maker@STEAM
- Global Change and Conservation Lab
- Doctoral Programme in Wildlife Biology - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
Henkilö: vieraileva tutkija, U3 Opetus- ja tutkimushenkilöstö, HY, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
Sanna Elina Ala-Mantila
- Ekosysteemit ja ympäristö -tutkimusohjelma - apulaisprofessori
- Kaupunkitutkimusinstituutti (Urbaria)
- Kestävyystieteen instituutti (HELSUS)
- CousCous
- Doctoral Programme in Interdisciplinary Environmental Sciences - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
Henkilö: U3 Opetus- ja tutkimushenkilöstö, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
Creative Migrants' Acts of Citizenship and Democratic Participation in Finland
01/09/2023 → 01/09/2026
Projekti: Täydentävä rahoitus
-
MoDS: Katujengit ja moraalinen draama. Moniulotteinen näkökulma "jengiongelmaan" Suomessa
01/09/2023 → 31/08/2027
Projekti: Suomen Akatemia: Akatemiatutkija
-
MATINE Ruotsalainen 3 / 23 - 12 / 24
Joswig, N., Pajula, I. A., Saukkoriipi, M. P. & Ruotsalainen, L.
01/03/2023 → 31/12/2024
Projekti: Ministeriön rahoitus
-
ValuBioMat 2
Casi, C. & Ballardini, R. M.
01/02/2023 → 31/08/2025
Projekti: Suomen Akatemia: Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoitus (STN)
-
H-DOUBT: Heuristics of Doubt: Information Foraging in Digital Media Environments
Gritsenko, D. & Kaaronen, R. O.
01/01/2023 → 31/12/2024
Projekti: Rahastot ja säätiöt
Julkaisut
-
#Reporting Worries: Narratives of sexual harassment and intersecting inequalities in Swedish social work
Livholts, M. B., Stenman, S. & Thorén Lagerlöf, L., 2024, (Hyväksytty/In press) #Reporting Worries.Narratives of sexual harassment and intersecting inequalities in Swedish social work . RoutledgeTutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
-
The Futures of Writing With Posthuman Feminism in Social Work
Livholts, M. B. & Södergran, F., 2024, (Hyväksytty/In press) Routledge International Handbook of Feminisms and Social Work . Noble, C., Harms Smith, L., Rasool, S. & Muñoz-Arce, G. (toim.). RoutledgeTutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
-
Towards Large-Scale IoT Deployments in Smart Cities: Requirements and Challenges
Hossein Motlagh, N., Zaidan, M. A., Morabito, R., Nurmi, P. & Tarkoma, S., 10 maalisk. 2024, (Hyväksytty/In press) Learning Techniques for the Internet of Things. 1st ed. toim. Springer, 28 SivumääräTutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open accessTiedosto -
Unveiling the radiation-induced defect production and damage evolution in tungsten using multi-energy Rutherford backscattering spectroscopy in channeling configuration
Markelj, S., Jin, X., Djurabekova, F., Zavašnik, J., Punzón-Quijorna, E., Selinger, T. S., Crespillo, M. L., López, G. G., Granberg, F., Lu, E., Nordlund, K., Šestan, A. & Kelemen, M., 15 tammik. 2024, julkaisussa: Acta Materialia. 263, 119499.Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open access -
When a phenomenon-based university course went online: Students’ experiences and reflections after sauna bathing
Wolff, L-A., Heikkilä, E., Wallinheimo, K. & Blomberg, W., 16 helmik. 2024, (Hyväksytty/In press) Online education in COVID-19 and beyond. Puiu, S. & Idowu, S. O. (toim.). Springer, (CSR, Sustainability, Ethics & Governance).Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Aktiviteetit
-
Humans (Lehti)
Terhi Ainiala (Arvioitsija (reviewer))
2922Aktiviteetti: Julkaisun vertaisarvioinnin ja toimituksellisen työn tyypit › Käsikirjoitusten vertaisarviointi
-
British Journal for the History of Science (Lehti)
Juri Mykkänen (Arvioitsija (reviewer))
9 elok. 2023Aktiviteetti: Julkaisun vertaisarvioinnin ja toimituksellisen työn tyypit › Käsikirjoitusten vertaisarviointi
-
Responsibility or convenience? Models of local food consumption among the Finnish and Australian second home owners: A comparative study
Adam Czarnecki (Puhuja) & Manu Rantanen (Puhuja)
19 syysk. 2023Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Suullinen esitys
-
Narrating Tierratrauma in Nuclear Fictional Writings: From Eco-trauma to Permaculture Ethics
Inna Sukhenko (Puhuja)
21 huhtik. 2023 → 22 huhtik. 2023Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Suullinen esitys
Tiedosto -
Distributed Systems Group, Faculty of Informatics, TU Wien
Naser Hossein Motlagh (Vieraileva tutkija)
1 huhtik. 2023 → 31 toukok. 2023Aktiviteetti: Ulkoisessa instituutiossa vierailun tyypit › Akateeminen vierailu toiseen organisaatioon
Palkinnot
-
3rd prize award for the doctoral thesis at the National Contest for University Students (Natural sciences), Estonia
Karasov, Oleksandr (Vastaanottaja), 2020
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
-
Best paper award
Saaristo, Saila-Maria (Vastaanottaja) & Bogado, Diana (Vastaanottaja), 6 jouluk. 2020
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
-
Best Paper Award 2021, Journal of Locaton Based Services
Järv, Olle (Vastaanottaja), Tominga, Ago (Vastaanottaja), Müürisepp, Kerli (Vastaanottaja) & Silm, Siiri (Vastaanottaja), toukok. 2022
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Tiedosto -
Deborah Gerner Innovative Teaching Award
Obeng-Odoom, Franklin (Vastaanottaja), 2 huhtik. 2021
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
-
Doctor Prima Conferment Ceremony of the Faculty of Philosophy
Malmström (née Jurgilevich), Alexandra (Vastaanottaja), 2023
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Tietoaineistot
-
“Flexible Authoritarian Governance in Russia, v. 1.0.” Discuss Data.
Khmelnitskaya, M. (Luoja), Sätre, A. (Luoja) & Pape, U. (Luoja), Quality Press of the Southern Tier Inc, 3 helmik. 2022
DOI - pysyväislinkki: 10.48320/57E4C704-7073-496E-84D2-F4BA89BC47E3
Tietoaineisto
-
Shakai gengogaku -termipankki
Länsisalmi, R. (Luoja), KIM-AA304 Japanin sosiolingvistiikka/Helsingin yliopisto, 2020
https://sites.google.com/view/shakaigengogakutermipankki
Tietoaineisto
-
A 100 3-component sensor deployment to monitor the 2018 EGS stimulation in Espoo/Helsinki, southern Finland
Hillers, G. (Luoja), GFZ Data Services, 1 lokak. 2019
DOI - pysyväislinkki: 10.5880/GIPP.201802.1, http://dataservices.gfz-potsdam.de/gipp/showshort.php?id=escidoc:4645894
Tietoaineisto
-
A 70 3-component sensor deployment to monitor the 2020 EGS stimulation in Espoo/Helsinki, southern Finland - Dataset
Hillers, G. (Luoja), Rintamäki, A. E. (Luoja), Vuorinen, T. (Luoja), Luhta, T. (Tietojen kerääjä), Arhe, K. (Avustaja (contributor)), Galvin, K. (Tietojen kerääjä), Keskinen, J. (Avustaja (contributor)), Kortström, J. (Tietojen kerääjä), Lin, T. (Tietojen kerääjä), Lindblom, P. (Avustaja (contributor)), Oksanen, T. J. (Tietojen kerääjä), Pownall, J. (Tietojen kerääjä), Seipäjärvi, P. J. (Tietojen kerääjä), Taylor, G. (Tietojen kerääjä), Tsarsitalidou, C. (Tietojen kerääjä), Voutilainen, A. I. (Tietojen kerääjä) & Whipp, D. (Tietojen kerääjä), GFZ Data Services, 30 elok. 2021
DOI - pysyväislinkki: 10.5880/GIPP.201925.1
Tietoaineisto
-
IMS waveform, time and location data products from stimulations of deep geothermal wells in Espoo in 2020
Vuorinen, T. (Luoja), Veikkolainen, T. (Luoja), Taylor, G. (Luoja), Gal, M. (Luoja), Oinonen, K. (Luoja), Hillers, G. (Luoja) & Rintamäki, A. E. (Luoja), Fairdata.fi, 26 lokak. 2023
DOI - pysyväislinkki: https://doi.org/10.23729/8138398c-8b79-4217-8617-aae33fbed953
Tietoaineisto
Lehtileikkeet
-
-
Video FI-SWE Comparison: Social Dialogue in Defence of Vulnerable Groups in the Post-COVID Labour Markets.
Racheal Ajao, Chaitawat Boonjubun, Garima Singh, Zamzam Tuula Armiida Elmi, Aino Salmi & Minna Marja-Leena van Gerven
01/10/2023
1 Median myötävaikutus
Lehdistö/media
-
Video NL-DE Comparison: Social Dialogue in Defence of Vulnerable Groups in the Post-COVID Labour Markets.
Racheal Ajao, Chaitawat Boonjubun, Garima Singh, Zamzam Tuula Armiida Elmi & Minna Marja-Leena van Gerven
01/10/2023
1 Median myötävaikutus
Lehdistö/media
-
Matalan kynnyksen kohtaamispaikat sosiaalisen osallisuustyön näkökulmasta
11/09/2023
1 kohde/ Medianäkyvyys
Lehdistö/media
-