Projekteja vuodessa
Organisaation profiili
Helsingin yliopiston Liikennetutkimusyksikkö on perustettu vuonna 1971.
Yksiköllä on yli 40-vuotinen perinne haastavissa luonnollisissa tehtäväympäristöissä tehtävässä menetelmällisesti täsmällisessä tutkimuksessa. Missiomme on ymmärtää liikkuvan ihmisen mielen ja aivojen toimintaa ja käyttäytymistä. Tutkimme ihmistä läpi koko elämänkaaren, ja oppimista läpi kaikkien taitotasojen aloittelijasta eksperttiin.
Tutkimusmenetelmät yhdistävät kontrolloituja laboratorio- ja simulaattorikokeita, kenttäkokeita luonnollisissa tehtäväympäristöissä, kognitiivista mallintamista, sekä kysely- ja laadullisia menetelmiä. Ryhmä on erittyisen vahva laskennallisissa aineistonkäsittely- ja mallinnusmenetelmissä, ja julkaisemme korkeatasoisissa kansainvälisissä lehdissä. TRU:lla on vahva avoimen lähdekoodin ja avoimen julkaisemisen politiikka.
Tutkimustiedolla on sovelluksia ajo-opetuksessa ja kuljettajakoulutuksessa, ajoneuvotekniikassa ja autonomisten autojen suunnittelussa, ajokyvyn arvioinnissa, liikenteen suunnittelussa ja ohjauksessa, sekä liikenneonnettomuksien ennaltaehkäisyssä.
Tieteenalat
- 6162 Kognitiotiede
- 515 Psykologia
Kansainvälinen ja kotimainen yhteistyö
Henkilöt
-
Otto Lappi
- Digitaalisten ihmistieteiden osasto - vanhempi yliopistonlehtori, akatemiatutkija
- Tiedekunnan yhteiset (Humanistinen tiedekunta) - dosentuuri
- Kognitiotiede
- Mind and Matter
- Traffic Research Unit (TRU), Cognitive Science
- Kognition, oppimisen, opetuksen ja kommunikaation tohtoriohjelma - Ohjaaja tohtoriohjelmassa
Henkilö: U3 Opetus- ja tutkimushenkilöstö, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
Jami Pekkanen
- Digitaalisten ihmistieteiden osasto - apurahatutkija
- Kognitiotiede
- Traffic Research Unit (TRU), Cognitive Science
Henkilö: vieraileva tutkija, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
Tuisku Tammi
- Digitaalisten ihmistieteiden osasto - väitöskirjatutkija
- Kognitiotiede
- Mind and Matter
- Traffic Research Unit (TRU), Cognitive Science
- High Performance Cognition group
- Kognition, oppimisen, opetuksen ja kommunikaation tohtoriohjelma
Henkilö: U1 Opetus- ja tutkimushenkilöstö, Väitöskirjatutkija
-
Samuel Tuhkanen
- Digitaalisten ihmistieteiden osasto - väitöskirjatutkija
- Kognitiotiede
- Traffic Research Unit (TRU), Cognitive Science
- Kognition, oppimisen, opetuksen ja kommunikaation tohtoriohjelma
Henkilö: U1 Opetus- ja tutkimushenkilöstö, Väitöskirjatutkija, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
-
Tilan tuntu: miten ihmismieli vuorovaikuttaa spatiaalisen ympäristön kanssa - kokeellinen ja laskennallinen näkökulma
01/09/2020 → 31/08/2025
Projekti: Tutkimusprojekti
-
UPP-PERFORMANCE: Monimutkaisten dynaamisten tehtäväsuoritusten mallintaminen yhtenäisten ennustemallisimulaatioiden avulla
Lappi, O., Pekkanen, J., Tuhkanen, S., Rinkkala, P. J., Frantsi, R. M., Palomäki, J. P. & Siltala, A. E.
01/09/2019 → 31/08/2023
Projekti: Tutkimusprojekti
-
CDAM: Cognitive Digital Archaeomusicology: Exploring subjective perception of indigenous sacred sites using 3D VR reconstructions and eye tracking
Lappi, O., Pekkanen, J., Rainio, R. & Lassfolk, K.
01/01/2018 → 31/12/2018
Projekti: Tutkimusprojekti
-
Participation, joint decision-making, and social interaction deficits
Stevanovic, M., Tuhkanen, S., Valkia, K. M. & Valkeapää, T.
01/01/2018 → 31/12/2020
Projekti: Helsingin yliopiston kolmivuotinen tutkimushanke
-
Liikennemerkkien ymmärrettävyys - Kansainvälisen liikennemerkkitutkimuksen Suomen osaprojekti
Lappi, O., Lehtonen, E. & Maasalo, I.
22/05/2017 → 31/12/2017
Projekti: Tutkimusprojekti
Julkaisut
-
Development of Associations between Elementary School Students’ Mindsets and Attentional Neural Processing of Feedback in an Arithmetic Task
Puusepp, I., Linnavalli, T., Tammi, T., Huotilainen, M., Kujala, T., Laine, S., Kuusisto, E. & Tirri, K., 14 maalisk. 2023, julkaisussa: Frontiers in Psychology. 14, 15 SivumääräTutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open accessTiedosto -
Egocentric Chunking in the Predictive Brain: A Cognitive Basis of Expert Performance in High-Speed Sports
Lappi, O., 12 huhtik. 2022, julkaisussa: Frontiers in Human Neuroscience . 16, 23 Sivumäärä, 822887.Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open accessTiedosto -
Gaze Strategies in Driving: An Ecological Approach
Lappi, O., 14 maalisk. 2022, julkaisussa: Frontiers in Psychology. 13, 15 Sivumäärä, 821440.Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Katsausartikkeli › vertaisarvioitu
Open accessTiedosto -
Improved Auditory Function Caused by Music Versus Foreign Language Training at School Age: Is There a Difference?
Tervaniemi, M., Putkinen, V., Nie, P., Wang, C., Du, B., Lu, J., Li, S., Cowley, B. U., Tammi, T. & Tao, S., tammik. 2022, julkaisussa: Cerebral Cortex. 32, 1, s. 63–75 13 SivumääräTutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open accessTiedosto -
Making Food Decisions Together: Physiological and Affective Underpinnings of Relinquishing Preferences and Reaching Decisions
Stevanovic, M., Tuhkanen, S., Jarvensivu, M., Koskinen, E., Lindholm, C., Paananen, J., Savander, E., Valkeapaa, T. & Valkiaranta, K., tammik. 2022, julkaisussa: SAGE Open. 12, 1, 15 Sivumäärä, 21582440221078010.Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open accessTiedosto
Aktiviteetit
-
Mikä on Älykkyyden Kognitiivinen Perusta?
Otto Lappi (Puhuja)
16 huhtik. 2021Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Kutsuesitelmä
-
Ida Maasalo: ”Drivers with Child Passengers in Fatal Crashes: Cautious but Distracted?”
Otto Lappi (Ohjaaja)
31 maalisk. 2021Aktiviteetti: Tutkimustyypit › Väitöskirjan ohjaaja tai sivuohjaaja
-
Minds and Machines (Lehti)
Otto Lappi (Arvioitsija (reviewer))
9 toukok. 2020Aktiviteetti: Julkaisun vertaisarvioinnin ja toimituksellisen työn tyypit › Käsikirjoitusten vertaisarviointi
-
Night of Sciences: Paradoxes of flow
Otto Lappi (Osallistuja)
16 tammik. 2020Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Public Talks
-
Markus Mattsson: Psychometrics of Driver Behavior
Otto Lappi (Ohjaaja)
11 jouluk. 2020Aktiviteetti: Tutkimustyypit › Väitöskirjan ohjaaja tai sivuohjaaja
Lehtileikkeet
-
-
Elisa.net Debatti: Kehittääkö älypuhelimen käyttäminen aivoja?
30/10/2015
1 Median myötävaikutus
Lehdistö/media
-
Haastattelu YLE A-Studioon liikennekäyttäytymisestä
Esko Lehtonen
17/08/2015
1 Median myötävaikutus
Lehdistö/media
-
-