Tutkimustuotoksia vuodessa
Tutkimustuotoksia vuodessa
PL 44 (Jyrängöntie 2)
00014
Suomi
Tutkimustuotoksia vuodessa
Tutkin suurten tulivuorenpurkausten alkuperää. Laavakerrostumien kemiallinen koostumus kertoo tulivuorten syntyhistorian; mitä maanalaisissa magmakammioissa tapahtui ennen purkausta sekä miten ja millaisissa olosuhteissa magma alkujaan syntyi syvällä maankuoren alla. Erityisesti olen kiinnostunut maapallon suurimmista magmapurkauksista, nk. laakiobasalteista, joita ei ole vielä tapahtunut ihmiskunnan olemassaolon aikana. Toistaiseksi viimeisin laakiobasaltin synnyttänyt purkaus tapahtui USA:n luoteisosassa n. 15 miljoonaa vuotta sitten. Yellowstonen supertulivuori on magmasysteemin hiipuva jäänne. Oma tutkimukseni on keskittynyt jurakaudella (180 miljoonaa vuotta sitten) tapahtuneeseen laakiobasalttipurkaukseen. Valtava purkaus johti Gondwana-supermantereen hajoamiseen ja sen aikana syntyneitä laavakerrostumia on edelleen runsaasti Etelämantereella ja eteläisessä Afrikassa.
Opetukseni keskittyy geologian alkuopintoihin. Opetan kursseilla "Geologiset prosessit" ja "Maapallon ja elämän kehitys"
Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu

Luttinen, A. (Principal Investigator), Heinonen, J. (Osallistuja), Carlson, R. (Osallistuja), Hauri, E. (Osallistuja) & Kurz, M. (Osallistuja)
01/01/2017 → 11/07/2022
Projekti: Tutkimusprojekti
Luttinen, A. (Projektinjohtaja), Carlson, R. (Osallistuja), Jamal, D. (Osallistuja), Harris, C. (Osallistuja), Riley, T. (Osallistuja), Kurz, M. (Osallistuja), Lahaye, Y. (Osallistuja), Huhma, H. (Osallistuja) & Heinonen, J. (Osallistuja)
01/09/2011 → 31/08/2015
Projekti: Tutkimusprojekti
Luttinen, A. (Projektinjohtaja), Romu, I. (Osallistuja), Heinonen, J. (Osallistuja), Kurhila, M. (Osallistuja), Linholm, T. (Osallistuja) & Lindqvist, V. (Osallistuja)
01/08/2005 → 28/02/2011
Projekti: Tutkimusprojekti
Rämö, T. (Muu), Luttinen, A. (Projektinjohtaja), Heinonen, J. (Osallistuja), Romu, I. (Osallistuja) & Kurhila, M. (Osallistuja)
01/01/2006 → 31/12/2009
Projekti: Tutkimusprojekti
Luttinen, A. (Projektinjohtaja), Vuori, S. (Osallistuja), Lehtinen, A. (Osallistuja), Haapala, I. (Muu), Kallio, A. (Osallistuja) & Romu, I. (Osallistuja)
01/01/2002 → 31/12/2005
Projekti: Tutkimusprojekti
Luttinen, A. (Vastaanottaja), 1998
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Luttinen, A. (Vastaanottaja), 15 helmik. 2019
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Luttinen, A. (Vastaanottaja), 6 jouluk. 2023
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Luttinen, A. (Vastaanottaja), 13 maalisk. 2015
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Luttinen, A. (Hallituksen jäsen)
Aktiviteetti: Jäsenyystyypit › Jäsenyys tai muu rooli kansallisessa/kansainvälisessä komiteassa, toimikunnassa tai hallituksessa
Luttinen, A. (Osallistuja)
Aktiviteetti: Muiden aktiviteettien tyypit › Muu
Luttinen, A. (Puhuja: esitelmän pitäjä)
Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
Luttinen, A. (Tieteellisen komitean jäsen)
Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
Luttinen, A. (Vieraileva tutkija)
Aktiviteetti: Ulkoisessa instituutiossa vierailun tyypit › Akateeminen vierailu toiseen organisaatioon
05/01/2015
1 Median myötävaikutus
Lehdistö/media