Tutkimustuotoksia vuodessa
Tutkimustuotoksia vuodessa
Tutkimustuotoksia vuodessa
Toimin tutkijana sosiaalisen vuorovaikutuksen tutkimusryhmässä Helsingin yliopistossa. Ensisijaisia tutkimusalojani ovat arabian kielen sosiolingvistiikka, monikielisyys, kieliin sosiaalistuminen, toiminnan normatiivisuus ja sosiolingvistiikan metateoria. Johdan monialaista Maahanmuutto, ylirajaiset koulutuspolut ja diasporinen monikielisyys -tutkimushanketta, jota toteutetaan monipaikkaisesti Suomessa ja Libanonissa. Oma etnografinen tutkimukseni hankkeessa keskittyy erityisesti arabian oman äidinkielen opetukseen Suomessa. Hankkeen puitteissa tehty tutkimus on jatkumoa vastasaapuneiden koulutuskonteksteissa tekemälleni tutkimukselle. Olen tehnyt kenttätyötä myös Lähi-idässä, erityisesti Jerusalemissa ja sitä ympäröivillä Palestiinalaisalueilla. Post doc -hankkeeni tarkasteli kielen normatiivisuutta palestiinalaiskoulujen luokkahuonevuorovaikutuksessa arabian kielen oppitunneilla. Yleisen kielitieteen alan kuuluva väitöskirjani ”Viewing norms dialogically” käsitteli puolestaan normien metateoriaa sosiolingvistiikassa. Opetan kursseja lingvistisen antropologian ja sosiolingvistiikan aloilta niin teoreettisemmista kuin metodologisemmista näkökulmista.
Puheenjohtaja, AFinLA ry, Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys
1 tammik. 2023 → …
Johtaja, FIME Suomen Lähi-Idän instituutti
1 kesäk. 2020 → 31 toukok. 2023
Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Kirja/raportti › Kokoomateos tai erikoisnumero › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
01/06/2016 → …
Projekti: Tutkimusprojekti
01/01/2013 → …
Projekti: Tutkimusprojekti
Sorjonen, M., Peräkylä, A., Laury, R., Lindström, J., Hirvonen, L., Couper-Kuhlen, E., Etelämäki, M., Frick, M., Haakana, M., Hakulinen, A., Harjunpää, K., Henricson, S., Henttonen, P. J., Hilmisdottir, H., Huhtamäki, M., Härmä, V., Kahri, M., Karvonen, U., Kaukomaa, T., Koivisto, A., Kurhila, S., Laakso, M. S. M., Lehti-Eklund, H., Leskelä, L., Lilja, N., Lindholm, C., Merke, S., Niemi, J., Niemi, L., Pajo, K., Rinkinen, N., Rouhikoski, A., Ruusuvuori, J. E., Salmenlinna, I., Salonsaari, M., Savijärvi, M., Seppänen, E., Simonen, M., Stevanovic, M., Vatanen, A., Weiste, E., Vepsäläinen, H., Visapää, L., Voutilainen, L., Valkeapää, T., Raevaara, L., Piippo, I., Monzoni, C., Härmävaara, H., Heinonen, P., Voutilainen, E., Auranne, T., Koski, S., Koskinen, E., Heinemann, T., Arminen, I., Lepola, M., Nurmikari, H., Rauniomaa, M., Ihalainen, L., Rossi, G., Malaska, J. & Viitanen, M.
01/01/2012 → 31/12/2017
Projekti: Tutkimusprojekti
Merke, S., Savijärvi, M., Heinonen, P., Piippo, I. & Karvonen, U.
17/11/2014 → 25/01/2016
Projekti: Tutkimusprojekti
Lappalainen, H., Rouhikoski, A., Nuolijärvi, P., Havu, E., Tuomarla, U., Isosävi, J., Pajusalu, R., Tiittula, L., Hippi, K., Fremer, M., Arppe, E., Holttinen, T., Piippo, I., Vecsernyes, I., Eskola, K., Peterson, E. & Vehkanen, M.
01/01/2014 → 31/12/2018
Projekti: Helsingin yliopiston kolmivuotinen tutkimushanke
Irina Piippo (Puhuja)
Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Suullinen esitys
Irina Piippo (Puhuja)
Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Suullinen esitys
Irina Piippo (Puhuja: esitelmän pitäjä)
Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
Irina Piippo (Järjestäjätoimikunnan jäsen)
Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
Irina Piippo (Vieraileva tutkija)
Aktiviteetti: Ulkoisessa instituutiossa vierailun tyypit › Akateeminen vierailu toiseen organisaatioon
31/05/2016
1 Median myötävaikutus
Lehdistö/media
30/05/2016
1 Median myötävaikutus
Lehdistö/media