1974 …2025

Tutkimustuotoksia vuodessa

Henkilökohtainen profiili

Tutkimuksen ja opetuksen kuvaus

Jaakko Kaprion  on tehnyt pääosin epidemiologista, erityisesti geneettistä epidemiologista tutkimusta. Keskeisinä aineistoina ovat olleet laajat ja pitkäaikaiset seuranta-aineistot: Suomen Kaksoskohortti (aikuisia kaksosia seurattu vuodesta 1975), Nuorten Kaksosten Terveystutkimus (vuosina 1975-1979 syntyneet kaksoset ja heidän perheenjäseniä 90-luvun alusta), Kaksosten Kehitys ja Terveys- tutkimus (vuosina 1983-87 syntyneet kaksoset ja heidän perheenjäseniä 90-luvun puolivälistä) ja Entisten huippu-urheilijoiden kohortti. Lisäksi kohorteista on valittu useita otoksia tarkempia kliinisiä ja laboratoriotutkimuksia varten. Kaprio on näiden avulla tutkinut geenien ja ympäristötekijöiden merkitystä ja vuorovaikutusta moneen tautiin ja ominaisuuteen. Tutkimuksiin hän on saanut rahoitusta Suomesta, EU:sta ja NIH:sta kotimaisten säätiöiden lisäksi. Hän on ollut keskeisesti mukana kehittämässä geneettistä epidemiologiaa tieteenalana Suomessa. Hän toimi Suomen Akatemian Kansantautien genetiikka-huippuyksikön johtajana 2007-2011. Hän toimi Akatemiaprofessorina 2013-2017. 

 Kaprio on julkaissut yli 1100 alkuperäistä kansainvälistä peer-review artikkelia, ml. seuraavissa tiedelehdissä New England Journal of Medicine, Lancet, JAMA, BMJ, PNAS, Nature, PLoS Medicine, PLoS Genetics, PLosS Biology, Nature Genetics ja Nature Neuroscience. Häntä on siteerattu yli 60 000 kertaa (ISI  6/2019) ja hänen Hirsch-indeksinsä on 114 (6/2019)

Kaprio on ollut 51 väitöskirjan virallinen ohjaaja vuodesta 1993 sekä ollut yli 50 muun väitöskirjan tutkimusryhmän jäsen, epävirallinen ohjaaja tai menetelmäasiantuntija. Hän parhaillaan ohjaa kolmea väitöskirjaa.  

Kaprio on toiminut aktiivisesti suomalaisissa ja kansainvälisissä tieteellisissä yhdistyksissä ja seuroissa. Hän on mm. Suomen Epidemiologisen seuran perustajajäsen, Sosiaalilääketieteenyhdistyksen Käyttäytymislääketieteen jaoksen perustajajäsen ja kahdesti puheenjohtaja yhteensä viisi vuotta sekä International Genetic Epidemiology Society perustajajäsen. Hän on toiminut kuusi vuotta International Society for Twin Studies pääsihteerinä ja saman seuran presidenttinä 2005-2007.  Hän on ollut Society for Research on Nicotine and Tobacco hallituksen jäsen 2009-2012 ja seuran Euroopan oasasto eli Chapterin presidentti 2011-2012, jossa ominaisuudessaan hän järjesti vuoden 2012 Euroopan vuosikokouksen Helsingissä 2012. Hän on toiminut lukuisissa muissakin luottamustoimissa lehtien arvioitsijana, usean lehden toimituskunnassa, säätiöiden ja julkisten rahoittajien (ml. SA:n, Wellcome Trustin, EU:n ja NIH:n sekä useiden maiden (Ruotsi, Alankomaat, Sveitsi, Ranska, Portugali) kansallisten tutkimusrahoittajien) apurahahakemusten arvioitsijana, usean maan professuurihakijoiden pätevyyden arvioitsijana ja monen kansainvälisen kongressin tieteellisen ohjelmatoimikunnan jäsenenä. Hän on järjestänyt useita kongresseja ja kokouksia. Lisäksi hän on hoitanut monia luottamustoimia yliopistolla mm. tiedekuntaneuvoston ja kollegion jäsenenä. Lääketieteellisessä tiedekunnassa hän on ollut tutkimusneuvoston jäsen ja tietotekniikkatoimikunnan puheenjohtaja.

Hän oli SA:n Terveyden tutkimuksen toimikunnan jäsen 2010-2012. Hän toimii SA:n kansanterveyden Salve-ohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja. Lisäksi hän on toiminut SA:n paneelien jäsenenä ja puheenjohtajana. Hän oli Valtion Liikuntaneuvoston liikuntajaoksen jäsen 2011-2015, HUS:n EVO-toimikunnan jäsen 2009-2012 ja vuoden 2012 alusta vuoteen 2017 loppuun  Suomen Syöpäsäätiön ja Syöväntutkimuken säätiön hallituksen varapuheenjohtaja.  Hänet toimi STM:n Kansanterveyden neuvottelutoimikunnan varajäsenenä 2012-2015.

Jaakko Kaprio on saanut huomionosoituksia, mm. vuonna 2001 James Shields Memorial Award for Twin Research, joka on International Society for Twin Studies korkein palkinto. Hänet valittiin toisena suomalaisina vuoden Epidemiologiksi vuonna 2005 ja hänelle myönnettiin 2008 Kappa Delta Award, joka on Orthopedic Society of American palkinto merkittävästä tieteellisestä työstä. Vuonna 2008 hänelle niin ikään myönnettiin Maud Kuistila-palkinto ansioista tutkijakouluttajana. Hän sai vuonna 2006 University of Southern Denmarkin lääketieteen kunniatohtorin arvon.  Joulukuussa 2008 hänelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarin kunniamerkki. Vuonna 2009 hänet valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi. Vuonna 2014 Kaprio sai Yrjö Jahnssonin säätiön tiedepalkinnon ja 2016 The Dobzhansky Awardin koko uran mittaisista saavutuksista. Vuonna 2019 hän sai Jyväskylän yliopiston liikunnan ja terveystieteiden kunniatohtorin arvon.

Koulutustiedot

Jaakko Kaprio valmistui ylioppilaaksi Geneven Kansainvälisestä koulusta 1970. Hän suoritti lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Helsingin yliopistosta 1976 ja väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi kansanterveystieteessä vuonna 1984. Hänet nimitettiin Helsingin yliopiston epidemiologian dosentiksi vuonna 1987. Vuosina 1976-1983 Jaakko Kaprio toimi opetusviroissa Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella. Vuodesta 1983 vuoteen 1997 hän toimi Suomen Akatemian assistenttina (1983-1985), nuorempana tutkijana 1983-1991 ja vanhempana tutkijana 1991-1997. Vuosina 1987-1989 hän oli Yhdysvalloissa post-doc’ina University of Southern Californiassa, Indiana University’ssa and University of Michigan’issa. Vuonna 1997 hänet nimitettiin Oulun yliopiston kansanterveystieteen professoriksi ja vuonna 2001 Suomen ensimmäiseen geneettisen epidemiologian virkaan Helsingin yliopistossa sekä Kansanterveyslaitoksen, nykyisin Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen osa-aikaiseen tutkimusprofessorin virkaan. Vuonna 1998-9 hän toimi Suomen Akatemian varttuneena tutkijana. Vuodesta 2004 vuoteen 2009 Kaprio toimi Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen johtaja. Vuodesta 2010 alusta hän toimii Hjelt-instituutin varajohtajana ja kansanterveystieteen osaston johtajana.

Asemat yliopiston ulkopuolella

Johtoryhmän jäsen, Biokeskus Suomi - Biocenter Finland

1 tammik. 2016 → …

Tieteelliseettisen ryhmän jäsen, Helsingin Biopankki

Tieteenalat

  • 3141 Terveystiede
  • 3142 Kansanterveystiede, ympäristö ja työterveys
  • 3112 Neurotieteet

Kansainvälinen ja kotimainen yhteistyö

Viimeisin maa-/aluetasolla toteutettu yhteistyö. Saat tarkempia lisätietoja pisteitä napauttamalla, tai
  • A population-specific HTR2B stop codon predisposes to severe impulsivity

    Bevilacqua, L., Doly, S., Kaprio, J., Yuan, Q., Tikkanen, R., Paunio, T., Zhou, Z., Wedenoja, J., Maroteaux, L., Diaz, S., Belmer, A., Hodgkinson, C. A., Dell'Osso, L., Suvisaari, J., Coccaro, E., Rose, R. J., Peltonen, L., Virkkunen, M. & Goldman, D., 2010, julkaisussa: Nature. 468, 7327 , s. 1061-U460 8 Sivumäärä

    Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

  • Genome-wide meta-analyses identify multiple loci associated with smoking behavior

    Furberg, H., Kim, Y., Dackor, J., Boerwinkle, E., Franceschini, N., Ardissino, D., Bernardinelli, L., Mannucci, P. M., Mauri, F., Merlini, P. A., Absher, D., Assimes, T. L., Fortmann, S. P., Iribarren, C., Knowles, J. W., Quertermous, T., Ferrucci, L., Tanaka, T., Bis, J. C. & Furberg, C. D. & 96 muuta, Haritunians, T., McKnight, B., Psaty, B. M., Taylor, K. D., Thacker, E. L., Almgren, P., Groop, L., Ladenvall, C., Boehnke, M., Jackson, A. U., Mohlke, K. L., Stringham, H. M., Tuomilehto, J., Benjamin, E. J., Hwang, S.-J., Levy, D., Preis, S. R., Vasan, R. S., Duan, J., Gejman, P. V., Levinson, D. F., Sanders, A. R., Shi, J., Lips, E. H., Mckay, J. D., Agudo, A., Barzan, L., Bencko, V., Benhamou, S., Castellsague, X., Canova, C., Conway, D. I., Fabianova, E., Foretova, L., Janout, V., Healy, C. M., Holcatova, I., Kjaerheim, K., Lagiou, P., Lissowska, J., Lowry, R., Macfarlane, T. V., Mates, D., Richiardi, L., Rudnai, P., Szeszenia-Dabrowska, N., Zaridze, D., Znaor, A., Lathrop, M., Brennan, P., Bandinelli, S., Frayling, T. M., Guralnik, J. M., Milaneschi, Y., Perry, J. R. B., Altshuler, D., Elosua, R., Kathiresan, S., Lucas, G., Melander, O., O'Donnell, C. J., Salomaa, V., Schwartz, S. M., Voight, B. F., Penninx, B. W., Smit, J. H., Vogelzangs, N., Boomsma, D. I., de Geus, E. J. C., Vink, J. M., Willemsen, G., Chanock, S. J., Gu, F., Hankinson, S. E., Hunter, D. J., Hofman, A., Tiemeier, H., Uitterlinden, A. G., van Duijn, C. M., Walter, S., Chasman, D. I., Everett, B. M., Pare, G., Ridker, P. M., Li, M. D., Maes, H. H., Audrain-McGovern, J., Posthuma, D., Thornton, L. M., Lerman, C., Kaprio, J., Rose, J. E., Ioannidis, J. P. A., Kraft, P., Lin, D.-Y. & Sullivan, P. F., 2010, julkaisussa: Nature Genetics. 42, s. 441-447 8 Sivumäärä

    Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

  • Sequence variants at CHRNB3-CHRNA6 and CYP2A6 affect smoking behavior

    Thorgeirsson, T. E., Gudbjartsson, D. F., Surakka, I. L., Vink, J. M., Amin, N., Geller, F., Sulem, P., Rafnar, T., Esko, T., Walter, S., Gieger, C., Rawal, R., Mangino, M., Prokopenko, I., Maegi, R., Keskitalo, K., Gudjonsdottir, I. H., Gretarsdottir, S., Stefansson, H. & Thompson, J. R. & 31 muuta, Aulchenko, Y. S., Nelis, M., Aben, K. K., den Heijer, M., Dirksen, A., Ashraf, H., Soranzo, N., Valdes, A. M., Steves, C., Uitterlinden, A. G., Hofman, A., Toenjes, A., Kovacs, P., Hottenga, J. J., Willemsen, G., Vogelzangs, N., Doering, A., Dahmen, N., Nitz, B., Pergadia, M. L., Saez, B., De Diego, V., Lezcano, V., Garcia-Prats, M. D., Ripatti, S. O., Perola, M., Kettunen, J., Shen, H.-Y., Kaprio, J., Palotie, L. & ENGAGE Consortium, 2010, julkaisussa: Nature Genetics. 42, s. 448-453 6 Sivumäärä

    Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

  • Personality Traits and Cancer Risk and Survival Based on Finnish and Swedish Registry Data

    Nakaya, N., Bidstrup, P. E., Saito-Nakaya, K., Frederiksen, K., Koskenvuo, M., Pukkala, E., Kaprio, J., Floderus, B., Uchitomi, Y. & Johansen, C., 2010, julkaisussa: American Journal of Epidemiology. 172, 4, s. 377-385 9 Sivumäärä

    Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

  • Heritability and Mortality Risk of Insomnia-Related Symptoms: A Genetic Epidemiologic Study in a Population-Based Twin Cohort

    Hublin, C., Partinen, M., Koskenvuo, M. & Kaprio, J., 2011, julkaisussa: Sleep. 34, 7, s. 957-964 8 Sivumäärä

    Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu