Tutkimustuotoksia vuodessa
Tutkimustuotoksia vuodessa
PL 24 (Unioninkatu 40)
00014
Suomi
Tutkimustuotoksia vuodessa
Toimin koulutuspäällikkönä vastuualueenani jatkokoulutus. Tehtäviini kuuluu sekä kansallisten että kansainvälisten verkostojen ylläpito ja kehittäminen. Lisäksi vastaan kaksi kertaa kuussa pidettävästä Venäjän, Euraasian ja itäisen Euroopan seminaarista.
Koulutukseltani olen uskontotieteilijä, mutta tutkimustyöni on usein luonteeltaan monitieteistä ja sovellan teoreettisia ja metodologisia lähestymistapoja useilta yhteiskuntatieteen ja humanististen tieteiden aloilta. Uskonnollisuuden lisäksi tutkimusintresseihini kuuluvat muun muassa nationalismi ja maahanmuutto. Erityisosaamiseeni kuuluvat nykyaikainen pakanuus ja islam Venäjällä. Tämänhetkinen tutkimusprojektini keskittyy islamin hallintaan ja representaatioihin Venäjällä. Osallistun myös tutkimusprojektiin “Migration, Shadow Economy and Parallel Legal Orders in Russia”. Vuonna 2017 minut nimitettiin Helsingin yliopiston uskontotieteen dosentiksi. Toimin englanninkielisen Russian Studies -maisteriohjelman johtoryhmässä. Myös opetukseni keskittyy tähän ohjelmaan, mutta pidän kursseja ja yksittäisisä luentoja muissakin Helsingin yliopiston opetusohjelmissa.
Tutkimustuotos: Kirja/raportti › Kokoomateos tai erikoisnumero › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Kirja/raportti › Kirja › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen
Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Kirjan luku tai artikkeli › Tieteellinen
Heusala, A., Aitamurto, K., Urinboyev, R. & Eraliev, S.
01/01/2017 → 31/12/2021
Projekti: Tutkimusprojekti
Enache, A., Saarinen, A., Puurunen, H., Aitamurto, K. & Markkanen, A.
01/12/2013 → 30/04/2015
Projekti: Tutkimusprojekti
Saarinen, A., Aitamurto, K., Puurunen, H., Markkanen, A. & Enache, A.
01/02/2013 → 30/04/2015
Projekti: Tutkimusprojekti
Kivinen, M., Autio-Sarasmo, S., Aalto, P. K., Forsberg, T., Gel'man, V., Aitamurto, K., Ekonen, K., Fava, V., Granberg, L., Hast, S., Heusala, A., Huttunen, T., Kahla, E., Kangaspuro, M., Kansikas, S., Karhunen, P., Khmelnitskaya, M., Kulmala, M., Lassila, J., Lehtisaari, K., Lonkila, M., Lowry, A., Miklóssy, K., Mustajoki, A. S., Nikula, J., Oittinen, V., Palonkorpi, M., Pietiläinen, J., Saarinen, A., Smith, H., Turoma, S. & Tynkkynen, V.
01/01/2012 → 31/12/2017
Projekti: Tutkimusprojekti
Saarinen, A. & Aitamurto, K.
01/03/2011 → 28/02/2013
Projekti: Tutkimusprojekti
Kaarina Aitamurto (Vieraileva tutkija)
Aktiviteetti: Ulkoisessa instituutiossa vierailun tyypit › Akateeminen vierailu toiseen organisaatioon
Elena Gorbacheva (Järjestäjätoimikunnan jäsen), Margarita Zavadskaya (Järjestäjätoimikunnan puheenjohtaja), Viktor Lambin (Järjestäjätoimikunnan jäsen), Vladimir Gel'man (Puhuja: pääpuhuja (keynote)), Kaarina Aitamurto (Puhuja: esitelmän pitäjä), Teemu Oivo (Puhuja: esitelmän pitäjä), Una Bergmane (Puhuja: esitelmän pitäjä), Regina Smyth (Puhuja: pääpuhuja (keynote)), Paul Goode (Puhuja: pääpuhuja (keynote)) & John Reuter (Puhuja: pääpuhuja (keynote))
Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
Kaarina Aitamurto (Osallistuja)
Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
Kaarina Aitamurto (Osallistuja)
Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
Kaarina Aitamurto (Osallistuja)
Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
11/08/2022
1 kohde/ Medianäkyvyys
Lehdistö/media