Tutkimustuotoksia vuodessa
Tutkimustuotoksia vuodessa
varadekaani
PL 66 (Agnes Sjöbergin katu 2)
00014
Suomi
Tutkimustuotoksia vuodessa
Olen ruoan aistittavan laatututkimuksen professori Elintarvike- ja ravitsemustieteiden osastolla Viikin kampuksella maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Olen myös aistinvaraisen havaitsemisen professori Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa sekä flavorikemian ja aistimisen dosentti. Olin Monell Chemical Senses Centerissä (USA) affiliated scientist (2018-2020). Väittelin Turun yliopistosta pääaineenani elintarvikekemia. Kuulun sekä Helsingissä että Turussa PI tutkijoihin ja projektisalkkuani rahoittaa parhaillaan Suomen Akatemia, Business Finland ja erilaiset yritykset. Oma tiimini on nimeltään Aistit ja ruoka (Sandell lab). Olen verkostoinunut Suomessa ja ulkomailla. Aktiitivinen E3S-toimija (European Sensory Science Society, työryhmät: taste sensitivity, children, education (pj)). Lounais-Suomen ruokakulttuuriyhdistys Kaffeli ryn pj. Työssä minua inspiroi monitieteinen tekeminen, sekä eritysesti ihmisten yksilölliset aistimaailmat, moniaistinen kokeminen ja näiden vaikutus arjessamme.
Palkinnot: The Polak Young Investigator Award (2006), Suomen akatemian akatemiapalkinto yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta (2012), vuoden dosentti 2017 (Turun yliopisto & Åbo Akademi)
Olen professorina Elintarvike- ja ravitsemustieteiden osastolla. Vastuullani ovat kurssit ETK-240 ja FOOD116. Aloitin yliopisto-opettajaurani Turun yliopistossa vuonna 1997. Olen suorittanut Yliopistopedagogiset opinnot 60 op. Ohjannut useita pro gradutöitä Turun yliopistossa ja väitöskirjoja. Parhaillaan olen virallisena ohjaajana kahdeksassa väitöskirjassa. Yliopisto-opetuksen lisäksi käyn paljon kentällä luennoimassa mm. Aistimisen yksilöllisyydestä, Yksilöllistä makumaailmoistamme ja Moniaistisen kokemisen ihmeellisestä maailmasta. Olen päässyt opettamaan niin Lasten yliopistossa kuin Ikäihmisten yliopistossa.
Flavorikemia ja aistiminen, dosentti, University of Turku, Faculty of Mathematics and Natural Sciences
Myöntöpäivä: 4 jouluk. 2009
elintarvikekemia, FT, University of Turku, Faculty of Mathematics and Natural Sciences
Myöntöpäivä: 27 helmik. 2003
professori , University of Turku, Faculty of Medicine
1 syysk. 2019 → 31 elok. 2021
affiliated scientist, Monell Chem Senses Ctr, Monell Chemical Senses Center, University of Pennsylvania
31 tammik. 2018 → 31 jouluk. 2020
Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Konferenssimateriaalit › Konferenssiabstrakti › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Konferenssiartikkeli › Ammatillinen
Sandell, M. (Projektinjohtaja) & Pirkola, T. M. (osallistuja)
01/04/2025 → 30/04/2027
Projekti: EU-rahoitus
Sandell, M. (Projektinjohtaja), Gao, Y. (osallistuja) & Roitto, M. (osallistuja)
01/01/2025 → 31/12/2025
Projekti: EU-rahoitus
Sandell, M. (Projektinjohtaja) & Facciotto, C. (osallistuja)
01/01/2025 → 31/12/2025
Projekti: EU-rahoitus
Airavaara, M. (Projektinjohtaja), Eronen, J. T. (Projektinjohtaja), Hietakangas, V. (Projektinjohtaja), Huiskonen, J. (Projektinjohtaja), Kaartinen, T. (Projektinjohtaja), Kangasharju, J. (Projektinjohtaja), Kouvonen, P. J. (Projektinjohtaja), Martikainen, P. (Projektinjohtaja), Mäkelä, J. (Projektinjohtaja), Niemi, M. (Projektinjohtaja), Ojanen, T. (Projektinjohtaja), Pönkä, V. (Projektinjohtaja), Ripatti, S. (Projektinjohtaja), Räsänen, A. (Projektinjohtaja), Simojoki, H. (Projektinjohtaja), Sinnemäki, K. (Projektinjohtaja), Suomalainen Wartiovaara, A. (Projektinjohtaja), Toivonen, R. (Projektinjohtaja), Toom, A. (Projektinjohtaja), Enkavi, G. (osallistuja), Fogelholm, M. (osallistuja), Heinonen, M. (osallistuja), Jahnukainen, M. (osallistuja), Jeltsch, M. (osallistuja), Korhonen, K. (osallistuja), Laaksonen, T. (osallistuja), Lindh, I. (osallistuja), McWilliams, T. (osallistuja), Paavilainen, V. (osallistuja), Pajari, A.-M. (osallistuja), Pitkänen, E. (osallistuja), Repo, H. D. (osallistuja), Rubinacci, S. (osallistuja) & Sandell, M. (osallistuja)
Suomen Akatemia, Suomen Akatemia Projektilaskutus, Suomen Akatemia Talous/Paula Pesola
01/01/2025 → 31/12/2030
Projekti: Suomen Akatemia: Yliopiston profiloitumisen vahvistaminen (PROFI)
Sandell, M. (Projektinjohtaja) & Mäntylä, W. (osallistuja)
01/01/2025 → 31/12/2025
Projekti: EU-rahoitus
Sandell, M. A. (Vastaanottaja), 9 marrask. 2012
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Sandell, M. (Vastaanottaja), 26 huhtik. 2006
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Sandell, M. A. (Vastaanottaja), 20 maalisk. 2017
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Sandell, M. (Puhuja)
Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Kutsuesitelmä
Sandell, M. (Puhuja)
Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Suullinen esitys
Sandell, M. (Järjestäjätoimikunnan puheenjohtaja), Roitto, M. (Järjestäjätoimikunnan jäsen), Tuomisto, H. (Osallistuja) & Jokiniemi, T. (Järjestäjätoimikunnan jäsen)
Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
Sandell, M. (Järjestäjätoimikunnan puheenjohtaja) & Sandell, M. (Puheenjohtaja)
Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypit › Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
Sandell, M. (Esitarkastaja) & Sandell, M. (Vastaväittäjä)
Aktiviteetti: Tutkimustyypit › Väitöskirjan esitarkastaja
09/12/2024
1 kohde/ Medianäkyvyys
Lehdistö/media
28/08/2024
1 kohde/ Medianäkyvyys
Lehdistö/media
14/07/2024
1 kohde/ Medianäkyvyys
Lehdistö/media
02/07/2024
1 kohde/ Medianäkyvyys
Lehdistö/media
Sandell, M. (Muut)
Elintarvike- ja ravitsemustieteiden osastoLaitteistot/tilat: Tutkimuslaboratorio