Jos olet muokannut tietoja Puressa, ne näkyvät pian tässä.

Henkilökohtainen profiili

Tutkimuksen ja opetuksen kuvaus

Outi Hakola, FT, on alue- ja kulttuurintutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa, ja yhteiskunnallisen mediatutkimuksen dosentti Turun yliopistossa. Parhaillaan Hakola työskentelee laadullisten tutkimusmenetelmien yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopistossa.  Hänen tutkimusintressinsä kohdistuvat mediaan ja populaarikulttuuriin sekä erityisesti kuoleman ja kuolemisen näkyvyyteen.

Hakola väitteli vuonna 2011 Turun yliopistosta elokuvatutkimuksen alalta. Väittelynsä jälkeen Hakola on työskennellyt Ihmisen kuolevaisuus -hankkeen parissa Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa (2011-2013), vierailevana tutkijana Teksasin yliopistossa Austinissa, Yhdysvalloissa (2013-2014), ylipistonlehtorina alue- ja kulttuurintutkimuksessa (2014-2017), ja viimeisimpänä akatemiatutkijana Helsingin yliopistolla (2017-2022). Hänen tutkimusprojektinsa "Hyvää kuolemaa rakentamassa" tutki dokumenttielokuvien tapaa kuvata elämän loppuvaiheita, saattohoitoa ja eutanasian kysymyksiä.

Hakolalla on laaja ja monitieteinen opetusprofiili. Hän on opettanut mediatutkimuksen, kulttuurintutkimuksen metodien, Pohjois-Amerikan tutkimuksen, taiteiden tutkimuksen ja sukupuolen tutkimuksen kursseja.

Tutkimusaiheinen blogi: http://blogs.helsinki.fi/ojhakola/

Koulutustiedot

Filsofian tohtori, Mediatutkimus, Turun yliopisto (2011)

Koulutustiedot

Filosofian maisteri, Mediatutkimus, Turun yliopisto (2005)

Koulutustiedot

Filosofian maisteri, Yleinen kirjallisuustiede, Turun yliopisto (2003).

Koulutustiedot

Opettajan erilliset pedagogiset opinnot, aikuiskoulutus, Turun yliopisto (2005).

Koulutus / tieteellinen pätevyys

Alue- ja kulttuurintutkimus, Dosentti, Helsingin yliopisto

Myöntöpäivä: 26 lokak. 2015

Asemat yliopiston ulkopuolella

Title of Docent, University of Turku

13 elok. 2018 → …

Tieteenalat

  • 6160 Muut humanistiset tieteet

Kansainvälinen ja kotimainen yhteistyö

Viimeisin maa-/aluetasolla toteutettu yhteistyö. Saat tarkempia lisätietoja pisteitä napauttamalla, tai
  • Trent University

    Outi Hakola (Vieraileva tutkija)

    1 syysk. 201830 kesäk. 2019

    Aktiviteetti: Ulkoisessa instituutiossa vierailun tyypitAkateeminen vierailu toiseen organisaatioon

  • Lähikuva (Lehti)

    Outi Hakola (Päätoimittaja (editor in chief))

    1 tammik. 201531 jouluk. 2017

    Aktiviteetti: Julkaisun vertaisarvioinnin ja toimituksellisen työn tyypitTiedelehden toimittaja

  • Finnish Society for Cinema Studies (Ulkoinen yksikkö)

    Outi Hakola (Puheenjohtaja)

    1 tammik. 201131 jouluk. 2013

    Aktiviteetti: JäsenyystyypitJäsenyys tai muu rooli kansallisessa/kansainvälisessä komiteassa, toimikunnassa tai hallituksessa

  • 53rd Annual Popular Culture Association Conference

    Outi Hakola (Puhuja: esitelmän pitäjä)

    5 huhtik. 20238 huhtik. 2023

    Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypitKonferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen

  • Society for Cinema & Media Studies

    Outi Hakola (Puhuja: esitelmän pitäjä)

    12 huhtik. 202315 huhtik. 2023

    Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypitKonferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen