Valokuva: Outi Pohjanheimo

Outi Pohjanheimo

Filosofian tohtori

  • Suomi

20052019
Jos olet muokannut tietoja Puressa, ne näkyvät pian tässä.

Henkilökohtainen profiili

Tutkimuksen ja opetuksen kuvaus

Väitöskirjatutkimuksessani analysoin intuitiivisia parantamiseen liittyviä oletuksia parantumisodotusten taustalla uskonnollisissa konteksteissa. Etnografisesti kerätty tutkimusaineistoni edustaa kahta kulttuurisesti ja ajallisesti erilaista parantamistraditiota. Toinen aineistoni asettuu karismaattis-kristilliselle kentälle.  Nokia Missio -herätysliike on median vaikutuksesta valtakunnallisesti tunnettu. Toinen tutkimusaineistoni edustaa uususkonnollisuutta. Japanissa alunperin kehittynyt Reikihoito on viime vuosien tehokkaimmin levinnyt hoitomenetelmä.

Tutkimukseni on poikkitieteellinen ja asettuu kognitiivisen uskontotieteen selittävään ja ymmärtävään lähestymistapaan.

Sekä lähiopetuksessa että verkko-opetuksessa olen kehittänyt hybridiopetusta, jossa korostuu oivaltava oppiminen, opetustapahtuman vuorovaikutteisuus ja reflektiivisen ajattelun tuki muistiin tallentamisessa.

Opetukseni kattavat sekä uskontotieteen perusteita että omaa erikoisalaani; intuitiivista, maagista ja uskonnolllista ajattelua sekä uskonnon ja parantamisen yhteyksiä.

                                   Yleisen teologian peruskurssin uskontotieteen osuus (5 op) 

                                    Avoimessa Yliopistossa (HY), perusopinnot, verkkokurssin

                                    opetusmateriaalin uudistus, kurssin käsikirjoitus ja opetus 2009,

                                    2010, 2011, 2012, 2013

                                    Maailman uskontoperinteet (6 op), verkkokurssi 2012-2013,

                                     2013-2014, Avoin yliopisto (HY), perusopinnot

                                     Uskonnollinen kokemus (5 op), verkkokurssi 2013, suunnittelu ja              

                                     käsikirjoitus, Avoin yliopisto (HY), perusopinnot

                                   

Opetustyö   Helsingin yliopistossa  

 

                                   Opetuksen suunnittelu, valmistaminen, toteuttaminen 

                                   hybridiopetuksena, (luento-opetus + verkossa

                                   tapahtuva oppiminen) ja oppilaiden suoritusten arvioinnin sekä

                                   henkilökohtaisen palautteen annon

                                   Maailman uskonnolliset traditiot (6 op)– perusopetuskurssi 2014

                                   Uskonto ja parantaminen (5 op), luentokurssi, aineopinnot, 2013

                                   Uskonto ja ihmismieli (5 op)  perusopinnot, 2013

                                   Maaginen ajattelu (5 op), luentokurssi Helsingin yliopisto,

                                   syventävät  opinnot  2013

                                   Ilkka Pyysiäisen ohjaaman pro gradu-seminaarin assistentti 2010-

                                   2011

                                   Vaihtoehtohoidot uushengellisyyden kentällä (5 op), kenttätyökurssi

                                   aineopinnot,  2011

                                   Parantaminen uskontotieteellisen tutkimuksen kohteena (5 op),           

                                   kenttätyökurssi, aineopinnot, 2010

                                   Lääkintätaidon uskonnollinen historia ja nykypäivä (5 op),

                                   luentokurssi ja sen koordinointi 2010, aineopinnot

                                   Maaginen lääkintätaito – tutkivaa oppimista toteuttava

                                   opetustapahtuma Helsingin seudun kesäyliopistossa 8/2013.

Tieteenalat

  • 616 Muut humanistiset tieteet

Julkaisut 2005 2019

  • 4 Kirjan luku tai artikkeli
  • 2 Artikkeli
  • 1 Väitöskirja
  • 1 Pro gradu

Tarttuuko köyhyys? Intuitiiviset oletukset ja maaginen ajattelu köyhyyteen liittyvien mielikuvien, asenteiden ja kontrollijärjestelmän taustalla

Pohjanheimo, O. L., 30 syyskuuta 2015, julkaisussa : Teologinen Aikakauskirja. 4, s. 355-366 12 Sivumäärä

Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinen

Oma oikea usko - toisten väärä taikausko. Maagisen ajattelun rikastuminen ja liioiteltu toiseuttaminen.

Pohjanheimo, O., 6 kesäkuuta 2014, julkaisussa : Uskonnontutkija. 2014, 1, 22 Sivumäärä

Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

Uskonnollinen kokemus -verkkokurssi

Pohjanheimo, O., 2013, Uskonnollinen kokemus. Avoin yliopisto, Vuosikerta 2013.

Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussaKirjan luku tai artikkeliAmmatillinen

Enrichment of magical thinking through practices among Reiki self-healers

Pohjanheimo, O., 2012, Post-secular religious practices: Scripta Instituti Donneriani Aboensis. Dahla, B. (toim.). 300 toim. Vammalan kirjapaino: The Donner Institute for Research in Religious and Cultural History, Vuosikerta 2012 24th volume. s. 289-313 (Scripta Instituti Donnerani Aboensis XIV; Vuosikerta 2012).

Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussaKirjan luku tai artikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

Aktiviteetit 2008 2018

  • 11 Konferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen
  • 3 Suullinen esitys
  • 1 Public Talks
  • 1 Jäsenyys tai muu rooli kansallisessa/kansainvälisessä komiteassa, toimikunnassa tai hallituksessa

Nordic Network for Cognitive Science of Religion

Outi Pohjanheimo (Puhuja)
16 toukokuuta 201818 toukokuuta 2018

Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypitSuullinen esitys

The Interplay between Intuitive Expectations and Contextual Elements in Healing

Outi Pohjanheimo (Puhuja)
1 syyskuuta 20183 syyskuuta 2018

Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypitKutsuesitelmä

Terveyspsykologian päivöät 2018

Outi Pohjanheimo (Puhuja)
30 lokakuuta 201831 lokakuuta 2018

Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypitSuullinen esitys

Nordic Network for Cognitive Science of Religion 2017 Network Meeting

Outi Pohjanheimo (Puhuja)
10 toukokuuta 201712 toukokuuta 2017

Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypitSuullinen esitys

Trends and Challenges in the Cognitive Science of Religion” Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 3.–4.3. 2015

Outi Pohjanheimo (Puhuja: esitelmän pitäjä)
3 maaliskuuta 2015

Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistumisen ja tapahtuman järjestämisen tyypitKonferensseihin, kursseille ja seminaareihin osallistuminen ja näiden järjestäminen

Tiedosto

Lehdistö/media

Mikä saa ihmiset hakemaan ihmeparannusta?

Outi Pohjanheimo

10/02/2019

1 kohde/ Medianäkyvyys

Lehdistö/media

Kultakuume

Outi Pohjanheimo

05/03/2013

1 Median myötävaikutus

Lehdistö/media

Ihme painuu muistiin

Outi Pohjanheimo

25/03/2010

1 Median myötävaikutus

Lehdistö/media

Haastattelu

Outi Pohjanheimo

04/02/2010

1 Median myötävaikutus

Lehdistö/media