Tutkimustuotoksia vuodessa
Tutkimustuotoksia vuodessa
Suomi
Tutkimustuotoksia vuodessa
Yliopistopedagogiikan dosentti 2019
Kasvatustieteen tohtori 2010
Yhteystiedot
Tutkimuksen ja opetuksen kuvaus
Olen yliopistopedagogiikan yliopistonlehtori ja opetan pääasiallisesti pedagogisia kursseja yliopiston henkilöstölle. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti opiskelijoiden yksilöllisiä opintopolkuja, opintojen etenemiseen ja opintomenestykseen vaikuttavia tekijöitä sekä yliopisto-opiskelijoiden ja -opettajien hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Olen kiinnostunut opiskelijoiden oppimisprossien, opintojen esteiden ja hyvinvoinnin yhteyksistä. Tutkimuksemme ovat osoittaneet, että oppimisprosessit ovat vahvasti yhteydessä opiskelijan kykyyn säädellä omaa oppimistaan sekä siihen liittyviä tunteita ja mahdollisia epäonnistumisia. Olemme todenneet, että opiskelijat ovat hyvin heterogeeninen ryhmä ja tarvitsevat täten myös erilaista tukea opintojensa aikana. Tutkimukseni on kohdistunut eri vaiheissa oleviin opiskelijoihin ensimmäisestä vuodesta aina tohtoriopintoihin asti.
Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Konferenssimateriaalit › Konferenssiesitys › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkelijulkaisu › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
01/10/2017 → …
Projekti: Tutkimusprojekti
01/08/2017 → …
Projekti: Tutkimusprojekti
Lindblom, S., Postareff, L., Hailikari, T., Räisänen, M., Tuononen, T., Virtanen, V., Ruohoniemi, M., Hirsto, L. & Kaivola, T.
01/12/2011 → …
Projekti: Tutkimusprojekti
Toom, A., Tuononen, T., Hailikari, T., Hyytinen, H., Kleemola, K. & Männikkö, I.
01/02/2018 → 31/12/2020
Projekti: Tutkimusprojekti
Virtanen, Viivi (Vastaanottaja), Postareff, Liisa (Vastaanottaja) & Hailikari, Telle Katriina (Vastaanottaja), 2016
Palkinto: Palkinnot ja kunnianosoitukset
Tarja Tuononen (Puhuja), Heidi Hyytinen (Puhuja), Telle Hailikari (Puhuja), Katri Kleemola (Puhuja) & Auli Toom (Puhuja)
Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Suullinen esitys
Tarja Tuononen (Puhuja), Heidi Hyytinen (Puhuja), Katri Kleemola (Puhuja), Iina Männikkö (Puhuja), Telle Hailikari (Puhuja) & Auli Toom (Puhuja)
Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypit › Suullinen esitys
Telle Hailikari (Osallistuja)
Aktiviteetti: Muiden aktiviteettien tyypit › Tyypit: Muut aktiviteetit - Muut