Oppikirjailijapalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta oppiteostuotannosta. Palkinnot ovat suuruudeltaan 8 000 euroa ja ne rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.
Palkintoperustelut:
Kasvatustieteen tohtori, Helsingin Normaalilyseon uskonnon, elämänkatsomustiedon ja psykologian lehtori ja opetusharjoitteluohjaaja Kristiina Holm on tehnyt yli kymmenen vuoden ajan oppimateriaaleja. Holm on mukana yläkoulun uskonnon Lipas-sarjassa sekä lukion psykologian Motiivi-sarjassa. Hän on myös tehnyt opettajanmateriaaleja Motiivia edeltäneeseen Mielen maailma -sarjaan.
Kristiina Holm on osoittanut olevansa taitava oppimateriaalien tekijä. Hän on tarkka, näkemyksellinen ja monipuolinen osaaja. Tekijänä hän paneutuu asioihin perusteellisesti ja hankkii ahkerasti lisää tietoa. Holmissa yhdistyy erinomainen aineen sisältöjen hallinta ja vahva opettajan työn tuntemus. Hän haluaa kehittää oppimateriaaleja yhä innostavammiksi. Edellä mainitut asiat näkyvät Lipas- ja Motiivi-sarjojen sisällöissä ja pedagogisissa ratkaisuissa.
Oppimateriaalien tekijänä Kristiina Holm on tiimipelaaja ja tekijäryhmän kantava voima. Hän ei pelkää ottaa vastaan isojakaan haasteita. Hän suhtautuu muuttuvaan oppimisen maailmaan ennakkoluulottomasti. Kahden eri oppiaineen materiaalien tekeminen rinnakkain on vaativaa. Holm on onnistunut tässä työssä erittäin hyvin.