Luonnon virkistyskäytön terveys- ja hyvinvointivaikutukset - tutkimus kaupunkilaisnuorista

Projekti: Tutkimusprojekti

Projektin yksityiskohdat

Kuvaus (abstrakti)

Akatemiatutkijan hanke

Yleistajuinen kuvaus

Kaupungistumisen myötä elämäntapamme ovat muuttuneet fyysisesti passiivisemmiksi. Lasten ja nuorten ohjaamaton vapaa-ajan liikkuminen ulkona on vähentynyt samalla kun tietokone- ym. ruutuaika on kasvanut. Yhä useampi kärsii ylipainosta, joka voi johtaa kroonisiin sairauksiin. Toisaalta allergiat, astma ja autoimmuunisairaudet ovat lisääntyneet kaupungistuneissa yhteiskunnissa. Keskeinen syy tähän on arkisten luontokontaktien vähentyminen, mikä on samalla vähentänyt immuunijärjestelmän kehitystä edistävää altistusta mikrobeille. Luontokontaktit lisäävät myös ihmisten hyvinvointia. Tässä hankkeessa tutkitaan luontokosketuksen vaikutuksia kaupunkilaisnuorten terveyteen ja hyvinvointiin. Vertailtavaksi on valittu kolme ulkoilumuotoa: kävelyä edellyttävän mobiilisovelluksen pelaaminen, geokätköily ja retkeily. Tavoitteena on löytää nuoria houkuttelevia ja tehokkaita keinoja, joilla voidaan lisätä mahdollisuuksia luonnon terveys- ja hyvinvointihyötyjen laajamittaiseen saavuttamiseen.
AkronyymiNATUREWELL
TilaKäynnissä
Todellinen alku/loppupvm01/09/201931/08/2024