Projektin yksityiskohdat
Kuvaus (abstrakti)
Vakaa johtaja, muuttuva ympäristö – Varhaiskasvatuksen johtamisen täydennyskoulutusohjelma -hanke (15 op) toteutetaan Helsingin yliopiston, Tampereen yliopiston, Turun yliopiston ja Taideyliopiston yhteistyönä vuosina 2021–2022.
Tutkimusperustaisen koulutuksen tavoitteena on tarjota uran eri vaiheissa oleville varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen johtajille sekä apulais- ja varajohtajina toimiville mahdollisuus kehittää omaa johtamisosaamistaan. Hankkeen koordinoinnista vastaa Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ ja rahoittajana on Opetushallitus. Hankkeen pedagogisen johtajana toimii Elina Fonsén.
Keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat toisen vastaavan verkostohankkeen toimijat Jyväskylän yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Lapin yliopisto ja Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Verkostohankkeet tekevät yhteistyötä muun muassa valinnaisten opintojen järjestämisessä ja hankkeen lopussa järjestetään valtakunnallinen, yhteinen loppuseminaari.
1.10.2021–31.12.2022

Tila | Päättynyt |
---|---|
Todellinen alku/loppupvm | 01/10/2021 → 31/12/2022 |