Diakoniatyöntekijä – rinnallakulkija ja kaatopaikka: Diakoniabarometri 2013

Jouko Kiiski

Tutkimustuotos: Kirja/raporttiTutkimusraportti

Abstrakti

Diakonia on useiden tutkimusten mukaan yksi keskeisimmistä syistä kuulua
Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Diakoniatyön sisältö on silti
monille tuntematonta. Kuva työstä voi olla yksipuolinen tai jopa virheellinen.
Diakoniabarometri kuvaa tätä kirkon keskeistä työmuotoa diakoniatyöntekijöiden
näkökulmasta.

Diakoniabarometri kertoo suomalaisen diakonian monipuolisuudesta ja
kyvystä reagoida ajan tarpeisiin. Barometrissa esitellään diakoniatyöntekijöiden
näkemyksiä ajankohtaisiin suomalaisen yhteiskunnan haasteisiin, kuten väestön
ikääntymiseen, perheiden ongelmiin ja nuorten syrjäytymiseen. Raportissa
kuvataan diakoniatyöntekijöiden kokemuksia moniammatillisesta yhteistyöstä
muun muassa sosiaalitoimen kanssa. Barometriaineistoa on verrattu aiempien
diakoniabarometrien tuloksiin. Tämän lisäksi diakoniatyöntekijöiden työpaikalla
koetun henkisen ja fyysisen väkivallan kokemuksia on verrattu kunta-alan
työolobarometrin tuloksiin.

Diakoniabarometri perustuu maaliskuussa 2013 Suomen evankelisluterilaisen
kirkon diakoniatyöntekijöille suunnattuun kyselyyn, johon vastasi
472 diakoniatyöntekijää. Diakoniabarometrin toteuttajatahot ovat Diakonian
tutkimuksen seura, Kirkon diakonia ja sielunhoito ja Diakoniatyöntekijöiden
Liitto.
Alkuperäiskielisuomi
KustantajaKirkon tutkimuskeskus
Sivumäärä111
ISBN (painettu)978-951-693-329-3
ISBN (elektroninen)978-951-693-328-6
TilaJulkaistu - 2013
OKM-julkaisutyyppiD4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Julkaisusarja

NimiKirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja
Numero33
ISSN (elektroninen)2341-7641

Tieteenalat

  • 614 Teologia

Siteeraa tätä