Projekteja vuodessa
Abstrakti
Tämä väitöskirja arvioi kriittisesti näkemyksiä, joiden mukaan taloustiedettä olisi uudistettava nykyistä monimuotoisemmaksi menetelmällisten ja teoreettisten lähestymistapojen osalta. Tällaisia näkemyksiä kutsutaan usein taloustieteelliseksi pluralismiksi. Pluralistien mukaan taloustieteen nykyinen valtavirta tulisi nähdä vain yhtenä tutkimuksellisena lähestymistapana muiden joukossa ja valtavirrasta poikkeavien lähestymistapojen kehittämistä pitäisi tukea. Tässä väitöskirjassa pluralismia koskevia kysymyksiä tarkastellaan teoreettisesti ja käsitteellisesti tieteenfilosofian näkökulmasta ottaen huomioon aiheeseen liittyvää empiiristä tutkimusta esimerkiksi tieteensosiologian alalta. Väitöskirja koostuu neljästä vertaisarvioidusta artikkelista sekä johdantoesseestä. Artikkeleista kolme keskittyy hyötyihin, joita taloustieteen moninaistamisesta on ajateltu seuraavan. Näitä ovat uusien tutkimussuuntien avautuminen sekä tuotetun tiedon luotettavuuden ja kattavuuden parantuminen. Neljäs artikkeli tarkastelee hyötyjen kääntöpuolta eli erilaisia kustannuksia, joita hyötyjen saavuttaminen voi edellyttää tai joita voi syntyä hyötyjen tavoittelun sivutuotteena. Tutkimuksessa saatiin selville, että kaikkiin tarkasteltuihin pluralismia puoltaviin argumentteihin sisältyy heikkouksia. Näistä tärkein on, että pluralismia puoltavat argumentit tyypillisesti tekevät julkilausumattomia oletuksia taloustieteen tiedollisista päämääristä. Taloustieteen menetelmällisellä ja teoreettisella monipuolistumisella olisi varmasti seurauksia sille, millaista tietoa taloustiede tuottaa, mutta se, ovatko nämä seuraukset toivottavia, riippuu siitä, millaisia tiedollisia päämääriä taloustieteellä nähdään olevan. Tästä ei ole kuitenkaan yksimielisyyttä – ei ole kiistämätöntä ja yksiselitteistä ”yhteistä hyvää”, jota monipuolisuus voisi edistää. Siksi pluralismista käytävä hedelmällinen keskustelu edellyttäisi avointa keskustelua taloustieteen tiedollisista tavoitteista. Tämä tutkimus antaa käsitteellisiä välineitä tällaisen keskustelun käymiseksi. Kuitenkin suurimmat ongelmat liittyvät vain näkemyksiin, joiden mukaan taloustiede kaipaa perinpohjaista uudistusta – maltillinen tutkimuksen moninaisuuden tukeminen saattaa hyvinkin olla taloustieteelle eduksi. Kyse on hyötyjen ja kustannusten punninnasta. Mitä maltillisemmista uudistuksista puhutaan, sitä todennäköisemmin moninaisuuden hyödyt ylittävät kustannukset.
Julkaisun otsikon käännös | Monimuotoisuutta yhteisen hyvän vuoksi?: Filosofisia tutkimuksia pluralismista taloustieteessä |
---|---|
Alkuperäiskieli | englanti |
Myöntävä instituutio |
|
Valvoja/neuvonantaja |
|
Myöntöpäivämäärä | 27 marrask. 2024 |
Julkaisupaikka | Helsinki |
Kustantaja | |
Painoksen ISBN | 978-952-84-0212-1 |
Sähköinen ISBN | 978-952-84-0211-4 |
Tila | Julkaistu - lokak. 2024 |
OKM-julkaisutyyppi | G5 Tohtorinväitöskirja (artikkeli) |
Tieteenalat
- 611 Filosofia
-
ESSK: Economics as serviceable social knowledge: Philosophical investigations on the policy relevance of economics in post-pandemic society
Mäki, U. (Principal Investigator), Marchionni, C. (Osallistuja), Mireles-Flores, L. (Osallistuja), Aydinonat, N. E. (Osallistuja) & Lari, T. (Osallistuja)
01/09/2021 → 31/08/2025
Projekti: Tutkimusprojekti
-
Pluralismi taloustieteessä ja sen seuraukset tutkimusperustaiselle talouspolitiikalle
Lari, T. (Osallistuja)
01/01/2019 → 31/03/2024
Projekti: Tutkimusprojekti