From Monetary Sovereignty to Macroeconomic Policy Autonomy? Examining Promises, Limitations, and Reform Possibilities of a Nation-State-Centric Macroeconomic Governance Architecture

Tutkimustuotos: OpinnäyteVäitöskirjaMonografia

Abstrakti

Väitöskirjani käsittelee rahasuvereniteetin ja makrotalouspoliittisen autonomian monitasoista ja paikoin jännitteistäkin suhdetta. Lukuisat globaalin poliittisen talouden tutkijat sekä eri tavoin suuntautuneet globalisaatio- ja demokratiateoreetikot ovat jo pitkään katsoneet, että kansallisvaltioiden makrotalouspoliittinen autonomia ja sitä kautta myös demokraattisen politiikan liikkumavara ovat oleellisilla tavoilla kaventuneet Bretton Woods -kauden jälkeisinä vuosikymmeninä. Siinä missä toista maailmansotaa seuranneina vuosina talous- ja yhteiskuntapolitiikan keinoissa ja tavoitteissa esiintyi runsaasti kansallista vaihtelua, 1970-luvulta eteenpäin valtioiden on nähty vaiheittain omaksuneen useassa mielessä varsin yhteneväisen politiikkalinjan. Osana tätä laajempaa linjaa niin kutsuttu uusi rahapoliittinen konsensus on viimeistään 90-luvun loppupuolelta lähtien painottanut itsenäisille keskuspankeille jyvitetyn rahapolitiikan ensisijaisuutta muihin talouspolitiikan perinteisiin muotoihin, kuten finanssipolitiikkaan, nähden. Syyksi tämän linjan yleistymiselle ja kansallisen makrotalouspoliittisen autonomian oletetulle supistumiselle ovat poliittisen talouden tutkijat esittäneet erilaisia, varsinkin vuosituhannen vaihteen globalisaatiokehitykseen kytkeytyviä taloudellisia, poliittisia ja oikeudellisia reunaehtoja. Näiden ulkoisten rajoitteiden myötä varsinkin keynesiläisen kysynnänsäätelypolitiikan – kuten myös vaikkapa pohjoismaisen hyvinvointivaltiopolitiikan – rahoittamisesta tai harjoittamisesta olisi tullut huomattavasti aiempaa vaikeampaa, silloinkin kun tällaisen politiikan demokraattinen kannatus on laajaa.

Samanaikaisesti etenkin niin kutsuttua modernia rahateoriaa kehittäneet taloustieteilijät ovat argumentoineet, että nimenomaan Bretton Woods -kauden jälkeiset rahasuvereenit valtiot – eli valtiot, jotka rahoittavat kulutuksensa pääasiassa itse liikkeelle laskemassaan kelluvassa valuutassa – nauttivat laajaa makrotalouspoliittista autonomiaa. Nämä taloustieteilijät ovat korostaneet varsinkin rahasuvereenien valtioiden finanssipoliittisia valmiuksia. Kun vielä Bretton Woods -kaudella valtioiden täytyi huolehtia valuuttakurssikiinnityksiin ja viime kädessä kultakantaan kytkeytyvästä rahoitusrajoitteesta, nykyiset rahasuvereenit valtiot kyllä tahtoessaan kykenisivät harjoittamaan niin keynesiläistä kysynnänsäätely- kuin pohjoismaista hyvinvointivaltiopolitiikkaakin. Päinvastoin kuin useimpien globaalin poliittisen talouden tutkijoiden ja globalisaatio- ja demokratiateoreetikoiden arvioissa, näillä valtioilla ei modernin rahateorian kehittäjien näkökulmasta olisi merkittäviä rahoituksellisia tai kenties juuri muitakaan ulkoisia rajoitteita, vaan viime kädessä lähinnä kansallista poliittista tahtoa poiketa vallitsevasta talouspolitiikan linjasta on puuttunut.

Väitöskirjassani esitän, että molemmat kuvailluista, keskenään ristiriitaisista näkemyksistä ovat tietyissä rajatuissa suhteissa oikeilla jäljillä. Vasten paikantamaani teoreettista jännitettä, jota kutsun hiukan provokatiivisesti myös Bretton Woodsin jälkeiseksi paradoksiksi, tarkastelen yksityiskohtaisesti muun muassa seuraavia, toisiinsa tiiviisti kytkeytyviä kysymyksiä: (i) miten rahasuvereniteetin ja makrotalouspoliittisen autonomian käsitteet tulisi ymmärtää; (ii) miten ja millä metodologioin rahasuvereniteetin ja makrotalouspoliittisen autonomian välisen suhteen laatua ja lujuutta – ja sitä kautta uuschartalistista hypoteesia – voitaisiin tutkia; (iii) millainen ja miten vahva tuo suhde eri konteksteissa on; (iv) miten suhdetta voitaisiin kehittää ja lujittaa; (v) mihin tarkoituksiin rahasuvereniteetti ja talouspoliittinen autonomia tulisi valjastaa; (vi) olisiko kansallista rahasuvereniteettia ja sen mahdollisesti vahvistamaa autonomiaa joskus itse asiassa perusteltua rajoittaa; (vii) tulisiko rahasuvereniteettiin kytkeytyviä kykyjä ja oikeuksia harjoittaa kansallisella vai pikemminkin ylikansallisella tasolla, ja miten ne voitaisiin institutionaalisesti järjestää; (viii) miten edellä kuvailtu teoreettinen jännite voitaisiin purkaa?
Alkuperäiskielienglanti
Myöntävä instituutio
  • Helsingin yliopisto
Valvoja/neuvonantaja
  • Patomäki, Heikki, Valvoja
  • Teivainen, Teivo, Valvoja
Myöntöpäivämäärä14 maalisk. 2024
TilaJulkaistu - helmik. 2024
OKM-julkaisutyyppiG4 Tohtorinväitöskirja (monografia)

Lisätietoja väitöskirjasta

Pre-examiners: Professor Eric Helleiner (University of Waterloo)
                          Professor Nuno Ornelas Martins (Universidade Católica Portuguesa)
Opponent:        Professor Eric Helleiner (University of Waterloo)

Tieteenalat

  • 5172 Maailmanpolitiikka
  • 511 Kansantaloustiede
  • 611 Filosofia
  • 5202 Talous- ja sosiaalihistoria
  • 513 Oikeustiede
  • 519 Yhteiskuntamaantiede, talousmaantiede

Siteeraa tätä