Abstrakti
Eri-ikäisten oppilaiden käyttäytymiseen liittyvät haasteet ovat toistuvasti esillä ja tuottavat usein ongelmia kouluissa (Ahonen 2015, 15; Greene 2009, 6). Osa opettajista kokee itsensä jopa voimattomaksi, eikä keinoja oppilaiden kanssa toimimiseen ole (Greene 2009). 24 eri maassa toteutetun OECD:n johtaman TALIS 2018-tukimuksen (Creating effective teaching and learning environments) mukaan työrauhassa on yksittäisten opettajien keskuudessa suuremmat erot kuin eri maiden tai koulujen välillä. Yleisesti järjestyksenpitoon käytetiin kansainvälisen keskiarvon mukaan noin 13% oppitunnista. Kuitenkin joka neljäs opettaja menettää kolmasosan tai jopa puolet oppitunnin tarkoituksen mukaisesta työajasta erilaisten häiriöiden takia. Työrauha on näin yhteydessä oppimiseen käytettyyn aikaan; mitä parempi työrauha, sen enemmän käytettiin aikaa oppimiseen. Suomessa järjestyksen ylläpitoon kului aikaa keskimäärin 14 % oppitunnista, joka oli 2%-yksikköä enemmän kuin naapurimaissa. Joka kolmannen suomalaisopettajan mukaan oppitunneilla esiintyi työrauhaongelmia. Lisäksi työrauha suomalaisissa kouluissa oli PISA-maista kolmanneksi huonoin.
Alkuperäiskieli | suomi |
---|---|
Julkaisuvuosi | 25 toukok. 2020 |
Tila | Julkaistu - 25 toukok. 2020 |
OKM-julkaisutyyppi | Ei sovellu |
Tieteenalat
- 516 Kasvatustieteet
- vuorovaikutuksen tutkimus
- haastava käyttäytyminen
- opettajan ammatillisuus