Inkerin kirkon nousu ja suomalaiset 1988-1993

Tutkimustuotos: OpinnäyteVäitöskirjaMonografia

Abstrakti

Inkerinsuomalaisia pidettiin Neuvostoliitossa suomalaisina, mutta Suomessa heistä vaiettiin useita vuosikymmeniä kylmän sodan ilmapiirin vuoksi. Tilanne alkoi muuttua 1980-luvun lopulla, kun Neuvostoliiton uudistuspolitiikka mahdollisti Suomessa aiempaa vapaamman keskustelun. Suomalaiset kokivat voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta suomea puhuneiden inkerinsuomalaisten kanssa. Aineellinen ja henkinen tuki inkeriläisille kanavoitui pääasiassa heidän luterilaisiin seurakuntiinsa. Nämä olivat käytännössä ainoita inkerinsuomalaisten näkyviä toiminnallisia rakenteita, jotka kattoivat laajasti heidän asuinkeskittymiään.

Stalinin vainoissa 1930-luvulla käytännössä tuhottu inkerinsuomalaisten kansallinen luterilainen kirkko aloitti uudelleen itsenäisen toimintansa Venäjällä vuoden 1992 alussa, kun inkeriläisseurakunnat irtaantuivat Viron kirkosta. Inkerin kirkon nousu tapahtui 1980-luvun lopulla käynnistyneen inkerinsuomalaisten kansallisen ja kirkollisen heräämisen innoittamana. Tässä väitöskirjassa on tutkittu, mikä oli suomaalisten rooli, merkitys ja vaikutus tässä kehityksessä.

Tutkimus perustuu laajan ja monipuolisen lähdeaineiston analysointiin. Merkittävin osa käytetyistä lähteistä koostuu arkistoissa säilytettävistä aikalaislähteistä, kuten pöytäkirjoista, matkaraporteista ja kirjeistä. Painamattomista lähteistä ja muista kirjallisista lähteistä saatua informaatiota tuetaan tutkijan tekemillä aikalaistoimijoiden haastatteluilla. Lähteiden avulla muodostettuja tapahtumaketjuja taustoitetaan ja kehystetään tutkimuskirjallisuudella. Tarkoituksena on ennallistaa, rekonstruoida, historian tapahtumat kriittisellä lähdetyöskentelyllä pyrkien samalla tekemään oikeutta tutkimuksen kohteille.

Tämä tutkimus kertoo, että suomalaiset vaikuttivat Inkerin kirkon nousuun kolmella eri tasolla. Ensimmäisen tason muodostivat seurakunnat ja yksittäiset henkilöt, jotka loivat ystävyyssuhteita ja avustusväyliä inkeriläisiin ja heidän seurakuntiinsa. Toisen yhteyden tason muodostivat Kirkon Ulkomaanapu (KUA) sekä kirkon sisällä toimivat järjestöt, erityisesti herätysliikkeet. Suomen ev.lut. kirkon keskushallinnon yhteydessä toiminut KUA pyrki koordinoimaan suomalaisten avustusintoa ja sen kautta inkeriläisseurakuntia tuettiin lähes 13 miljoonalla markalla vuosien 1988–1993 aikana. Kirkollisten järjestöjen tuki inkeriläisseurakunnille oli ennen kaikkea hengellistä ja teologista tukea sekä talkooapua kirkkojen rakennustalkoisiin. Kolmas yhteyden taso oli hallinnollinen. Suomen kirkon johto pyrki aktiivisesti ohjaamaan Inkerin kirkon itsenäistymistä siten, että tällä olisi mahdollisimman hyvät edellytykset itsenäiseen toimintaan.

Tutkimus osoittaa, kuinka Inkerin kirkon nousu tapahtui inkerinsuomalaisten oman toiminnan ansioista, heidän kansallisen ja kirkollisen heräämisen innoittamana, mutta suomalaiset loivat rakenteet itsenäiselle kirkolle. Inkerinsuomalaisilla ei ollut resursseja tai taitoa luoda kirkon hallinnollisia rakenteita, työntekijäkoulutusta, toiminnallista järjestäytymistä tai kirkkorakennuksia, vaan suomalaiset mahdollistivat tämän kehityksen. Vaikka Inkerin kirkko aloittikin toimintansa itsenäisenä kirkkona 1992, joutui se jatkossakin turvautumaan suomalaisten tukeen lähes kaikessa toiminnassaan.
Alkuperäiskielisuomi
JulkaisupaikkaHelsinki
Kustantaja
Painoksen ISBN978-952-5031-96-6
TilaJulkaistu - 7 marraskuuta 2020
OKM-julkaisutyyppiG4 Tohtorinväitöskirja (monografia)

Lisätietoja väitöskirjasta

Myynti: Tiedekirja, Snellmaninkatu 13, 00170 Helsinki; www.tiedekirja.fi; e-mail: tiedekirja@tsv.fi

Tieteenalat

  • 614 Teologia
  • Inkerin kirkko
  • Suomen evankelis-luterilainen kirkko
  • kansainvälinen avustustoiminta
  • kirkkojen välinen yhteistyö
  • 5201 Poliittinen historia
  • Neuvostoliiton hajoaminen ja Suomi
  • 615 Historia ja arkeologia
  • inkeriläiset
  • inkerinsuomalaiset

Siteeraa tätä