Via dei gatti: toward transspecies geographies

Tämä maisterintutkielma on avaus kohti lajirajoja halkovaa kaupunkimaantiedettä. Tutkiskelen kissa- ja ihmiseläinten yhteisiä kaupunkiasumisen tapoja, kaupunkitilaa moninaisten olioiden jatkuvana yhteisluomuksena sekä sitä, miten ihmisolentoja ympäröivät rajat muotoutuvat näissä prosesseissa. Tutkielman keskeisinä konsepteina toimivat affektiivinen kohtaaminen, tilaantuminen ja subjektiviteetti maantieteenä, joiden kanssa ajatellen tutkin Italiassa sijaitsevaa Forte Margheran kissojen ja ihmisten yhteisasutusta. Kysyn, 1) miten ihmiset ja kissat yhteisasuttavat Forte Margheraa, 2) kuinka lajienväliset kohtaamiset tuottavat kaupunkitilaa, sekä 3) kuinka lajirajoja halkova maantiede kyseenalaistaa ihmissubjektin ääriviivat.

Analysoin kenttätyötä eli maailmoiksi kumpuilevaa seikkailua non-representationaalisen ja jälkihumanistisen teorian kanssa uusmaterialistisen kehyksen läpi, vaalien tutkijan syvää uppoutuneisuutta maailmaan ja kohdellen kaikkia osallistujia kanssatutkijoina. Tutkimus on toteutettu tilallis–kehollisin menetelmin, joita kutsun mukana tekeväksi haastatteluksi ja moniaistiseksi leikkisäksi kokeiluksi, sekä aistillisen autoetnografian avulla. Osallistuin Forte Margheran kissojen ja ihmisten elämään kolmen viikon ajan, seuraten heidän tekemisiään ja jututtaen kissojen parissa työskenteleviä ihmisiä. Forte Margherasta löytyneestä roska-aineksesta punottiin paikan naru, jonka kautta kietouduin kissojen kanssa lankaleikkiin. Affektiivista havainnointia tukivat kentällä kosketuksesta syntyneet teksti-, ääni- ja kuvamuistot.

Tutkimuksessa herää eloon moninainen materia vaikuttavuuksineen, tila jatkuvasti ja aktiivisesti uudelleen syntyvänä tekeleenä sekä subjekti tilallisista limittäisyyksistä keittyvänä vuotavana soppana. Affektiivisissa kohtaamisissa Forte Marghera näyttäytyy erilaisten materiaalisten konfiguraatioiden yhteisasumuksena, ajan asuttajana sekä liikkeenä ja shokkina, joissa esisubjektiivisista tunne(lma)latauksista vaikututaan tehoisasti ja kehoisasti myös ei-ihmisten ja elottomiksi miellettyjen olioiden tökkimänä. Tilaantumisia pohdiskeltaessa staattinen tila–aikakäsitys järkyttyy, sillä kohtaamiset rakentavat vuoroin ja samanaikaisesti elämän kaupallistamista hyödyntävää affektiivista taloutta, mullistavaa tai rooleja nurin kääntävää tilaa ja muistoissa vellovaa etäistä, epätodellisen tuntuista aavekaupunkia. Kun subjektiviteettia leikitetään maantieteenä, iho ei enää toimi ihmissubjektin ilmiselvänä ääriviivana. Huokoisempi ihokudos hengittää ja muotoutuu tilanteisesti yhteiseksi ihokudelmaksi, jolloin ihmissubjekti kietoutuu osaksi muuta materiaa, hajoaa ja katoaa, kutoutuen aina uudestaan.

Näin ollen myös esittämäni yhteisasuttamisen ja -tuottamisen kysymykset etsivät uusia, tasavertaisempia muotoja. Lajien väliset kohtaamiset hakeutuvat kohti lajirajoja halkovaa maantiedettä, mutta kohtaamisissa asuva potentiaali ei tarkoita välttämätöntä muutosta: kissojen kadullakin ihmisten ja muiden eläinten risteykset saattavat viihdyttää yhtä toisen kärsimyksen hinnalla, vahvistaen lajin sisäisiä suhteita ja lajien välisiä eroja. Yritys kurottamiseen on kuitenkin elinehto kaupungistuvassa maailmassa, jossa jatkuva elinpaikkojen tuho ajaa monenlaisten olioiden muuttoliikehdintää ja poispyyhkiytymistä. Tämä tutkielma kartoittaa lajien yhteisoloa kaupungissa ja avaa uudenlaisia tapoja kohdata ei-inhimillisiä muita, mikä tuo esiin mahdollisuuksia eettisemmille lajirajoja halkoville suhteille sekä yhdessä selviämiselle ja kukoistamiselle. Tutkielman tuloksista myös paljastuu tärkeä kiintopiste tulevalle tutkimukselle: lajirajoja halkovan kehollisen vaikuttuneisuuden ja affektiivisuuden rooli maailman muutoksessa ja yhteiselon oppimisessa.