Koulutuspolun löytämistä ja sitoutumista: Toisen asteen opintojen uudelleensuuntaaminen ja maahanmuuttotaustaisuus

Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

Abstrakti

Suomalainen peruskoulujärjestelmä on sitoutunut tavoittelemaan mahdollisuuksien tasa-arvoa eli turvaamaan kaikille yhtäläiset mahdollisuudet siirtyä toiselle asteelle. Käytännössä kuitenkin nuorten koulutusvalintoja ja koulutuksen läpäisemistä määrittävät monet perhetaustaan ja tuen tarpeeseen liittyvät tekijät. Suomalaisnuorten tiedetään myös opiskelevan toisella asteella viiveisemmin ja katkonaisemmin kuin ikätoverinsa muissa OECD-maissa. Tässä artikkelissa tarkastellaan monimenetelmällisellä seuranta-aineistolla 357 nuoren koulutussiirtymää peruskoulusta toiselle asteelle sekä toisen asteen opintojen keskeyttämistä koskevia harkintoja. Erityisenä tarkastelukohteena ovat maahanmuuttotaustaiset nuoret. Tuloksina esitämme, että opintojen uudelleensuuntaamista harkitsi noin viidennes oppilaista, ja niitä uudelleensuuntasivat keskimääräistä useammin maahanmuuttotaustaiset nuoret. Maahanmuuttotaustaisten nuorten toisen asteen siirtymät olivat monipolvisempia, mutta myös heille tarjolla olleet vaihtoehdot olivat kapea-alaisia. Esitämme, että opiskelupaikan vaihtaminen tai opintojen keskeyttäminen on tyypillisesti seurausta muutoksista koulutus- ja uratavoitteissa sekä opintojen kuormittavuudesta. Aina nuorten harkinta ei kuitenkaan johda opiskelupaikan vaihtamiseen tai keskeyttämiseen, vaan nuoret kertoivat myös sopeutumisesta, sinnittelystä ja kiinnittymisestä.
Julkaisun otsikon käännösImmigrant and Finnish-origin youth reconsidering their upper secondary education
Alkuperäiskielisuomi
LehtiKasvatus
Vuosikerta51
Numero4
Sivut409-425
Sivumäärä17
ISSN0022-927X
TilaJulkaistu - 29 lokak. 2020
OKM-julkaisutyyppiA1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä, vertaisarvioitu

Tieteenalat

  • 516 Kasvatustieteet

Siteeraa tätä