Kuoleman rajoilla sairaalassa

    Tutkimustuotos: OpinnäytePro graduOpinnäytteet

    Kuvaus

    Kotona vanheneminen on Suomessa kulttuurinen ideaali ja arjen todellisuutta valtaosalle vanhuksista. Viime vuosikymmeninä laitoksista luopumisen politiikkaa on viety käytäntöön palvelurakenteiden uudistusten ja lakimuutosten avulla. Laitoksista ei ole voitu luopua kokonaan, mutta niiden tarve ja tarkoitus ovat muuttuneet. Niihin tullaan yhä vanhempina ja huonokuntoisempina. Voi sanoa, että laitoksista on tullut kuoleman paikkoja ja kuolema on laitostunut. Ajankohtainen, kiitettävän vilkas vanhuspoliittinen keskustelu kuolemasta on koskenut etenkin saattohoitoa ja eutanasiaa.

    Tämän tutkielman laitos on terveyskeskussairaala ja sen näkökulma laitoskuolemaan on kuolevia hoitavien ammattilaisten. Kantavana ajatuksena on, että kuolema rakentuu sosiaalisissa prosesseissa ja siihen liittyvät käsitykset, kokemukset, käytännöt, institutionaaliset järjestelyt ja ruumiilliset prosessit ovat vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa. Tavoitteena on selvittää hoitotyöntekijöiden tapoja suhtautua laitoskuolemaan. Vastausta etsitään seuraavien kysymysten avulla: Minkälaiset kuolevan ihmisen hoitamiseen liittyvät tilanteet hoitajat kokevat vaikeiksi ja mitkä tekijät vaikuttavat kyseisten tilanteiden syntymiseen? Minkälaista kuvaa laitoskuoleman prosessista ja käytännöstä haastattelut rakentavat? Miten kuolevien hoitoa voitaisiin kehittää? Yhdeksän perus- ja sairaanhoitajan teemahaastattelusta koostuva aineisto analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin.

    Hoitajat kokevat vaikeiksi ensinnäkin tilanteet, joissa kuolema tapahtuu niin, ettei siihen ole mahdollista valmistautua ja varautua. Potilas voidaan siirtää osastolle kuoleman viime vaiheissa, hän voi kuolla keskelle kodin, päivystyksen ja osastojen välistä ”ambulanssirallia” tai hänet voidaan hyväksyä kuolevaksi lähellä kuoleman hetkeä. Tutkielmassa tilanteita tarkastellaan hoidon ja kuoleman prosessien vaiheistamisen näkökulmasta. Parantamisen ja (kotiin) kuntouttamisen kehyksissä kuolema voi muuttua vieraaksi, jonka ajasta ja paikasta terveydenhuoltojärjestelmässä käydään jatkuvaa neuvottelua. Jos kuoleman kohtaamista pyritään siirtämään ajassa ja paikassa eteenpäin, hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei välttämättä onnistu. Silloin hoitoon liittyvä siirto tai siirtymä voi ajoittua lähelle kuoleman hetkeä ja kuolema voi tapahtua yllättäen ja äkisti, vaikka se olisi antanut itsestään merkkejä.

    Toisekseen hoitajat kokevat vaikeiksi tilanteet, joissa heidän ei ole mahdollista luoda osastolle hyvän kuoleman edellytyksiksi miellettyjä olosuhteita, kuolemanpiiriä. Silloin hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei onnistu, vaikka kuoleman läheisyys ja vaihe tunnistetaan. Kiireessä hoito voi kaventua kuolevan ruumiin hoitamiseksi. Tilan puute voi jättää potilaan yksityisyyttä turvaavien rajojen piirtämisen symboliseksi eleeksi. Kuoleman jälkeen kuolema ja kuolleen ruumis taas voidaan joutua kohtaamaan ilman kuolemanjälkeisiin käytäntöihin liittyvää rituaalisuutta. Kuolemanpiiriin siirtyminen edellyttää ammatillisten ja persoonallisten valmiuksien lisäksi aikaa ja tilaa, resursseja, joista on osastolla niukkuutta. Osastolla hoitaja työskenteleekin tekemiseen ja tehokkuuteen ohjaavien institutionaalisten ja organisatoristen rakenteiden sekä läsnäoloon, intiimiyteen ja rituaalisuuteen kutsuvan kuolemanpiirin ristivedossa.

    Tutkimuksen perusteella kuolevan potilaan hoito on luonteeltaan neuvottelevaa. Neuvotteluja käydään erityisesti tilanteissa, joissa on otettava kantaa potilaan kuolevuuteen ja hyvään hoitoon. Silloin hoitoon liittyvät erilaiset arvot, asenteet ja intressit tulevat näkyviksi. Voi sanoa, että neuvottelut paikantuvat kuoleman rajoille sairaalassa ja niiden kautta määritellään ja ilmaistaan kuoleman sija sairaalan sosiaalisessa järjestyksessä: Minne ja kenelle kuolema kuuluu? Mikä on sen paikka osaston potilaiden ja tarpeiden hierarkiassa? Tutkimuksessa tuodaan esille myös joitain kysymyksiä, joita muodostunut kuva kuolevan potilaan hoidosta on nostanut esille sekä tehdään ehdotuksia kuolevan potilaan hoidon kehittämiseksi terveyskeskussairaaloissa.
    Alkuperäiskielisuomi
    Valvoja/neuvonantaja
    • Seppälä, Ullamaija, Valvoja
    • Lämsä, Riikka, Valvoja
    Kustantaja
    TilaJulkaistu - 1 tammikuuta 2016
    OKM-julkaisutyyppiG2 Pro gradu, diplomityö, ylempi amk-opinnäytetyö

    Tieteenalat

    • 5142 Sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikka
    • kuolema
    • laitokset
    • hoitotyö
    • vanhuspolitiikka

    Lainaa tätä

    Sarivaara, Sofia. / Kuoleman rajoilla sairaalassa. [S. Sarivaara], 2016. 84 Sivumäärä
    @phdthesis{cd7f81a1913f48c4b7f94647cf289cb4,
    title = "Kuoleman rajoilla sairaalassa",
    abstract = "Kotona vanheneminen on Suomessa kulttuurinen ideaali ja arjen todellisuutta valtaosalle vanhuksista. Viime vuosikymmenin{\"a} laitoksista luopumisen politiikkaa on viety k{\"a}yt{\"a}nt{\"o}{\"o}n palvelurakenteiden uudistusten ja lakimuutosten avulla. Laitoksista ei ole voitu luopua kokonaan, mutta niiden tarve ja tarkoitus ovat muuttuneet. Niihin tullaan yh{\"a} vanhempina ja huonokuntoisempina. Voi sanoa, ett{\"a} laitoksista on tullut kuoleman paikkoja ja kuolema on laitostunut. Ajankohtainen, kiitett{\"a}v{\"a}n vilkas vanhuspoliittinen keskustelu kuolemasta on koskenut etenkin saattohoitoa ja eutanasiaa. T{\"a}m{\"a}n tutkielman laitos on terveyskeskussairaala ja sen n{\"a}k{\"o}kulma laitoskuolemaan on kuolevia hoitavien ammattilaisten. Kantavana ajatuksena on, ett{\"a} kuolema rakentuu sosiaalisissa prosesseissa ja siihen liittyv{\"a}t k{\"a}sitykset, kokemukset, k{\"a}yt{\"a}nn{\"o}t, institutionaaliset j{\"a}rjestelyt ja ruumiilliset prosessit ovat vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa. Tavoitteena on selvitt{\"a}{\"a} hoitoty{\"o}ntekij{\"o}iden tapoja suhtautua laitoskuolemaan. Vastausta etsit{\"a}{\"a}n seuraavien kysymysten avulla: Mink{\"a}laiset kuolevan ihmisen hoitamiseen liittyv{\"a}t tilanteet hoitajat kokevat vaikeiksi ja mitk{\"a} tekij{\"a}t vaikuttavat kyseisten tilanteiden syntymiseen? Mink{\"a}laista kuvaa laitoskuoleman prosessista ja k{\"a}yt{\"a}nn{\"o}st{\"a} haastattelut rakentavat? Miten kuolevien hoitoa voitaisiin kehitt{\"a}{\"a}? Yhdeks{\"a}n perus- ja sairaanhoitajan teemahaastattelusta koostuva aineisto analysoitiin sis{\"a}ll{\"o}nanalyysin menetelmin. Hoitajat kokevat vaikeiksi ensinn{\"a}kin tilanteet, joissa kuolema tapahtuu niin, ettei siihen ole mahdollista valmistautua ja varautua. Potilas voidaan siirt{\"a}{\"a} osastolle kuoleman viime vaiheissa, h{\"a}n voi kuolla keskelle kodin, p{\"a}ivystyksen ja osastojen v{\"a}list{\"a} ”ambulanssirallia” tai h{\"a}net voidaan hyv{\"a}ksy{\"a} kuolevaksi l{\"a}hell{\"a} kuoleman hetke{\"a}. Tutkielmassa tilanteita tarkastellaan hoidon ja kuoleman prosessien vaiheistamisen n{\"a}k{\"o}kulmasta. Parantamisen ja (kotiin) kuntouttamisen kehyksiss{\"a} kuolema voi muuttua vieraaksi, jonka ajasta ja paikasta terveydenhuoltoj{\"a}rjestelm{\"a}ss{\"a} k{\"a}yd{\"a}{\"a}n jatkuvaa neuvottelua. Jos kuoleman kohtaamista pyrit{\"a}{\"a}n siirt{\"a}m{\"a}{\"a}n ajassa ja paikassa eteenp{\"a}in, hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei v{\"a}ltt{\"a}m{\"a}tt{\"a} onnistu. Silloin hoitoon liittyv{\"a} siirto tai siirtym{\"a} voi ajoittua l{\"a}helle kuoleman hetke{\"a} ja kuolema voi tapahtua yll{\"a}tt{\"a}en ja {\"a}kisti, vaikka se olisi antanut itsest{\"a}{\"a}n merkkej{\"a}. Toisekseen hoitajat kokevat vaikeiksi tilanteet, joissa heid{\"a}n ei ole mahdollista luoda osastolle hyv{\"a}n kuoleman edellytyksiksi miellettyj{\"a} olosuhteita, kuolemanpiiri{\"a}. Silloin hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei onnistu, vaikka kuoleman l{\"a}heisyys ja vaihe tunnistetaan. Kiireess{\"a} hoito voi kaventua kuolevan ruumiin hoitamiseksi. Tilan puute voi j{\"a}tt{\"a}{\"a} potilaan yksityisyytt{\"a} turvaavien rajojen piirt{\"a}misen symboliseksi eleeksi. Kuoleman j{\"a}lkeen kuolema ja kuolleen ruumis taas voidaan joutua kohtaamaan ilman kuolemanj{\"a}lkeisiin k{\"a}yt{\"a}nt{\"o}ihin liittyv{\"a}{\"a} rituaalisuutta. Kuolemanpiiriin siirtyminen edellytt{\"a}{\"a} ammatillisten ja persoonallisten valmiuksien lis{\"a}ksi aikaa ja tilaa, resursseja, joista on osastolla niukkuutta. Osastolla hoitaja ty{\"o}skenteleekin tekemiseen ja tehokkuuteen ohjaavien institutionaalisten ja organisatoristen rakenteiden sek{\"a} l{\"a}sn{\"a}oloon, intiimiyteen ja rituaalisuuteen kutsuvan kuolemanpiirin ristivedossa. Tutkimuksen perusteella kuolevan potilaan hoito on luonteeltaan neuvottelevaa. Neuvotteluja k{\"a}yd{\"a}{\"a}n erityisesti tilanteissa, joissa on otettava kantaa potilaan kuolevuuteen ja hyv{\"a}{\"a}n hoitoon. Silloin hoitoon liittyv{\"a}t erilaiset arvot, asenteet ja intressit tulevat n{\"a}kyviksi. Voi sanoa, ett{\"a} neuvottelut paikantuvat kuoleman rajoille sairaalassa ja niiden kautta m{\"a}{\"a}ritell{\"a}{\"a}n ja ilmaistaan kuoleman sija sairaalan sosiaalisessa j{\"a}rjestyksess{\"a}: Minne ja kenelle kuolema kuuluu? Mik{\"a} on sen paikka osaston potilaiden ja tarpeiden hierarkiassa? Tutkimuksessa tuodaan esille my{\"o}s joitain kysymyksi{\"a}, joita muodostunut kuva kuolevan potilaan hoidosta on nostanut esille sek{\"a} tehd{\"a}{\"a}n ehdotuksia kuolevan potilaan hoidon kehitt{\"a}miseksi terveyskeskussairaaloissa.",
    keywords = "5142 Sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikka, kuolema, laitokset, hoitoty{\"o}, vanhuspolitiikka",
    author = "Sofia Sarivaara",
    year = "2016",
    month = "1",
    day = "1",
    language = "suomi",
    publisher = "[S. Sarivaara]",
    address = "Suomi",

    }

    Kuoleman rajoilla sairaalassa. / Sarivaara, Sofia.

    [S. Sarivaara], 2016. 84 s.

    Tutkimustuotos: OpinnäytePro graduOpinnäytteet

    TY - THES

    T1 - Kuoleman rajoilla sairaalassa

    AU - Sarivaara, Sofia

    PY - 2016/1/1

    Y1 - 2016/1/1

    N2 - Kotona vanheneminen on Suomessa kulttuurinen ideaali ja arjen todellisuutta valtaosalle vanhuksista. Viime vuosikymmeninä laitoksista luopumisen politiikkaa on viety käytäntöön palvelurakenteiden uudistusten ja lakimuutosten avulla. Laitoksista ei ole voitu luopua kokonaan, mutta niiden tarve ja tarkoitus ovat muuttuneet. Niihin tullaan yhä vanhempina ja huonokuntoisempina. Voi sanoa, että laitoksista on tullut kuoleman paikkoja ja kuolema on laitostunut. Ajankohtainen, kiitettävän vilkas vanhuspoliittinen keskustelu kuolemasta on koskenut etenkin saattohoitoa ja eutanasiaa. Tämän tutkielman laitos on terveyskeskussairaala ja sen näkökulma laitoskuolemaan on kuolevia hoitavien ammattilaisten. Kantavana ajatuksena on, että kuolema rakentuu sosiaalisissa prosesseissa ja siihen liittyvät käsitykset, kokemukset, käytännöt, institutionaaliset järjestelyt ja ruumiilliset prosessit ovat vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa. Tavoitteena on selvittää hoitotyöntekijöiden tapoja suhtautua laitoskuolemaan. Vastausta etsitään seuraavien kysymysten avulla: Minkälaiset kuolevan ihmisen hoitamiseen liittyvät tilanteet hoitajat kokevat vaikeiksi ja mitkä tekijät vaikuttavat kyseisten tilanteiden syntymiseen? Minkälaista kuvaa laitoskuoleman prosessista ja käytännöstä haastattelut rakentavat? Miten kuolevien hoitoa voitaisiin kehittää? Yhdeksän perus- ja sairaanhoitajan teemahaastattelusta koostuva aineisto analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin. Hoitajat kokevat vaikeiksi ensinnäkin tilanteet, joissa kuolema tapahtuu niin, ettei siihen ole mahdollista valmistautua ja varautua. Potilas voidaan siirtää osastolle kuoleman viime vaiheissa, hän voi kuolla keskelle kodin, päivystyksen ja osastojen välistä ”ambulanssirallia” tai hänet voidaan hyväksyä kuolevaksi lähellä kuoleman hetkeä. Tutkielmassa tilanteita tarkastellaan hoidon ja kuoleman prosessien vaiheistamisen näkökulmasta. Parantamisen ja (kotiin) kuntouttamisen kehyksissä kuolema voi muuttua vieraaksi, jonka ajasta ja paikasta terveydenhuoltojärjestelmässä käydään jatkuvaa neuvottelua. Jos kuoleman kohtaamista pyritään siirtämään ajassa ja paikassa eteenpäin, hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei välttämättä onnistu. Silloin hoitoon liittyvä siirto tai siirtymä voi ajoittua lähelle kuoleman hetkeä ja kuolema voi tapahtua yllättäen ja äkisti, vaikka se olisi antanut itsestään merkkejä. Toisekseen hoitajat kokevat vaikeiksi tilanteet, joissa heidän ei ole mahdollista luoda osastolle hyvän kuoleman edellytyksiksi miellettyjä olosuhteita, kuolemanpiiriä. Silloin hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei onnistu, vaikka kuoleman läheisyys ja vaihe tunnistetaan. Kiireessä hoito voi kaventua kuolevan ruumiin hoitamiseksi. Tilan puute voi jättää potilaan yksityisyyttä turvaavien rajojen piirtämisen symboliseksi eleeksi. Kuoleman jälkeen kuolema ja kuolleen ruumis taas voidaan joutua kohtaamaan ilman kuolemanjälkeisiin käytäntöihin liittyvää rituaalisuutta. Kuolemanpiiriin siirtyminen edellyttää ammatillisten ja persoonallisten valmiuksien lisäksi aikaa ja tilaa, resursseja, joista on osastolla niukkuutta. Osastolla hoitaja työskenteleekin tekemiseen ja tehokkuuteen ohjaavien institutionaalisten ja organisatoristen rakenteiden sekä läsnäoloon, intiimiyteen ja rituaalisuuteen kutsuvan kuolemanpiirin ristivedossa. Tutkimuksen perusteella kuolevan potilaan hoito on luonteeltaan neuvottelevaa. Neuvotteluja käydään erityisesti tilanteissa, joissa on otettava kantaa potilaan kuolevuuteen ja hyvään hoitoon. Silloin hoitoon liittyvät erilaiset arvot, asenteet ja intressit tulevat näkyviksi. Voi sanoa, että neuvottelut paikantuvat kuoleman rajoille sairaalassa ja niiden kautta määritellään ja ilmaistaan kuoleman sija sairaalan sosiaalisessa järjestyksessä: Minne ja kenelle kuolema kuuluu? Mikä on sen paikka osaston potilaiden ja tarpeiden hierarkiassa? Tutkimuksessa tuodaan esille myös joitain kysymyksiä, joita muodostunut kuva kuolevan potilaan hoidosta on nostanut esille sekä tehdään ehdotuksia kuolevan potilaan hoidon kehittämiseksi terveyskeskussairaaloissa.

    AB - Kotona vanheneminen on Suomessa kulttuurinen ideaali ja arjen todellisuutta valtaosalle vanhuksista. Viime vuosikymmeninä laitoksista luopumisen politiikkaa on viety käytäntöön palvelurakenteiden uudistusten ja lakimuutosten avulla. Laitoksista ei ole voitu luopua kokonaan, mutta niiden tarve ja tarkoitus ovat muuttuneet. Niihin tullaan yhä vanhempina ja huonokuntoisempina. Voi sanoa, että laitoksista on tullut kuoleman paikkoja ja kuolema on laitostunut. Ajankohtainen, kiitettävän vilkas vanhuspoliittinen keskustelu kuolemasta on koskenut etenkin saattohoitoa ja eutanasiaa. Tämän tutkielman laitos on terveyskeskussairaala ja sen näkökulma laitoskuolemaan on kuolevia hoitavien ammattilaisten. Kantavana ajatuksena on, että kuolema rakentuu sosiaalisissa prosesseissa ja siihen liittyvät käsitykset, kokemukset, käytännöt, institutionaaliset järjestelyt ja ruumiilliset prosessit ovat vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa. Tavoitteena on selvittää hoitotyöntekijöiden tapoja suhtautua laitoskuolemaan. Vastausta etsitään seuraavien kysymysten avulla: Minkälaiset kuolevan ihmisen hoitamiseen liittyvät tilanteet hoitajat kokevat vaikeiksi ja mitkä tekijät vaikuttavat kyseisten tilanteiden syntymiseen? Minkälaista kuvaa laitoskuoleman prosessista ja käytännöstä haastattelut rakentavat? Miten kuolevien hoitoa voitaisiin kehittää? Yhdeksän perus- ja sairaanhoitajan teemahaastattelusta koostuva aineisto analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin. Hoitajat kokevat vaikeiksi ensinnäkin tilanteet, joissa kuolema tapahtuu niin, ettei siihen ole mahdollista valmistautua ja varautua. Potilas voidaan siirtää osastolle kuoleman viime vaiheissa, hän voi kuolla keskelle kodin, päivystyksen ja osastojen välistä ”ambulanssirallia” tai hänet voidaan hyväksyä kuolevaksi lähellä kuoleman hetkeä. Tutkielmassa tilanteita tarkastellaan hoidon ja kuoleman prosessien vaiheistamisen näkökulmasta. Parantamisen ja (kotiin) kuntouttamisen kehyksissä kuolema voi muuttua vieraaksi, jonka ajasta ja paikasta terveydenhuoltojärjestelmässä käydään jatkuvaa neuvottelua. Jos kuoleman kohtaamista pyritään siirtämään ajassa ja paikassa eteenpäin, hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei välttämättä onnistu. Silloin hoitoon liittyvä siirto tai siirtymä voi ajoittua lähelle kuoleman hetkeä ja kuolema voi tapahtua yllättäen ja äkisti, vaikka se olisi antanut itsestään merkkejä. Toisekseen hoitajat kokevat vaikeiksi tilanteet, joissa heidän ei ole mahdollista luoda osastolle hyvän kuoleman edellytyksiksi miellettyjä olosuhteita, kuolemanpiiriä. Silloin hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei onnistu, vaikka kuoleman läheisyys ja vaihe tunnistetaan. Kiireessä hoito voi kaventua kuolevan ruumiin hoitamiseksi. Tilan puute voi jättää potilaan yksityisyyttä turvaavien rajojen piirtämisen symboliseksi eleeksi. Kuoleman jälkeen kuolema ja kuolleen ruumis taas voidaan joutua kohtaamaan ilman kuolemanjälkeisiin käytäntöihin liittyvää rituaalisuutta. Kuolemanpiiriin siirtyminen edellyttää ammatillisten ja persoonallisten valmiuksien lisäksi aikaa ja tilaa, resursseja, joista on osastolla niukkuutta. Osastolla hoitaja työskenteleekin tekemiseen ja tehokkuuteen ohjaavien institutionaalisten ja organisatoristen rakenteiden sekä läsnäoloon, intiimiyteen ja rituaalisuuteen kutsuvan kuolemanpiirin ristivedossa. Tutkimuksen perusteella kuolevan potilaan hoito on luonteeltaan neuvottelevaa. Neuvotteluja käydään erityisesti tilanteissa, joissa on otettava kantaa potilaan kuolevuuteen ja hyvään hoitoon. Silloin hoitoon liittyvät erilaiset arvot, asenteet ja intressit tulevat näkyviksi. Voi sanoa, että neuvottelut paikantuvat kuoleman rajoille sairaalassa ja niiden kautta määritellään ja ilmaistaan kuoleman sija sairaalan sosiaalisessa järjestyksessä: Minne ja kenelle kuolema kuuluu? Mikä on sen paikka osaston potilaiden ja tarpeiden hierarkiassa? Tutkimuksessa tuodaan esille myös joitain kysymyksiä, joita muodostunut kuva kuolevan potilaan hoidosta on nostanut esille sekä tehdään ehdotuksia kuolevan potilaan hoidon kehittämiseksi terveyskeskussairaaloissa.

    KW - 5142 Sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikka

    KW - kuolema

    KW - laitokset

    KW - hoitotyö

    KW - vanhuspolitiikka

    M3 - Pro gradu

    PB - [S. Sarivaara]

    ER -

    Sarivaara S. Kuoleman rajoilla sairaalassa. [S. Sarivaara], 2016. 84 s.