Miksi oppilaat ovat väsyneitä? Katsaus väsymyksen syihin ja seurauksiin

    Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuKatsausartikkelivertaisarvioitu

    Abstrakti

    Katsauksessa tarkastellaan peruskoulu- ja lukioikäisten unta ja väsymystä. Väsymyksen tunteet ovat lisääntyneet, ehkä aivan viime vuosia lukuun ottamatta. Huomattavan suuri osa oppilaista kokee itsensä väsyneeksi varsinkin kouluviikon aikana. Myöhäiseksi siirtynyt nukkumaanmeno ja liian lyhyeksi jäävä yöuni ovat selkeimmät syyt väsymykseen. Heikko unenlaatu on myös todennäköinen syy. Unenpituus, unenlaatu ja väsymys ovat kaikki yhteydessä koulumenestykseen, tosin yhteys ei ole kovin vahva. Selvästi vahvemmin nämä tekijät ovat yhteydessä depressio-oireisiin. Muutama pitkittäistutkimus ja useammat poikkileikkaustutkimukset viittaavat siihen, että unen vaikeudet ovat syitä depressio-oireiluun ja heikompaan koulumenestykseen. Toiseen suuntaa kulkeva kausaalisuus on epätodennäköisempää. Jos vertaillaan unenpituutta, unenlaatua ja väsymystä, väsymys on voimaikkaimmin yhteydessä koulumenestykseen ja depressio-oireisiin. Unitekijöiden merkitys ADHD-tyyppiselle oireilulle on mahdollista, mutta tutkimusta on toistaiseksi vähän sellaisista oppilaista, joilla ei ole diagnosoitua ADHD-oireyhtymää. Unen vaikeudet saattavat selittää, miksi opettajat kokevat ADHD-tyyppisen oireilun lisääntynen koulussa. Tietotekniikan käyttö myöhään illalla ja yöllä vähentää unenpituutta ja heikentää unenlaatua. Sen aiheuttamista uniongelmista ja väsymyksestä on kuitenkin melko vähän tutkimusta: tarkat vaikutusmekanismit ovat selvittämättä. Katsauksen lopuksi pohditaan, miten koulupäivän aloittaminen myöhemmin ja nukkumaanmenon varhentaminen saattaisivat vaikuttaa vähentää oppilaiden väsymystä.
    Alkuperäiskielisuomi
    LehtiNMI-bulletin
    Vuosikerta26
    Numero1
    Sivut4-18
    Sivumäärä15
    ISSN1236-2778
    TilaJulkaistu - 2016
    OKM-julkaisutyyppiA2 Katsausartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä

    Tieteenalat

    • 516 Kasvatustieteet
    • unenlaatu
    • unenpituus
    • depressio
    • tietotekniikka
    • koulumenestys
    • tarkaavaisuus

    Siteeraa tätä