Siirry päänavigointiin Siirry hakuun Siirry pääsisältöön

Osa 1. Resilienssin monet kasvot asianajajan työssä: – Resilientia Advocati, Ars Vivendi in Officio

Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuKatsausartikkeli

Abstrakti

Tämän katsauksen tarkoituksena on toimia asianajajan ammattiin kohdistuvaa monitieteistä professiotutkimusta edustavana keskustelunavauksena, jossa tarkastellaan resilienssin eli muutosjoustavuuden kehittämistä asianajajan keskeisenä työelämätaitona. Katsaus koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä artikkelista, jotka syntetisoivat ja systematisoivat aiempaa resilienssitutkimusta sekä esittelevät uusimpia tutkimustuloksia. Tavoitteena on myös arvioida resilienssin moniulotteisuutta asianajajan ja muiden juristien työn erityispiirteiden valossa. Ensimmäinen osa keskittyy resilienssiin asianajajan työelämätaitona. Resilienssin kehittämisessä ei pyritä loputtomaan muutosjoustavuuden lisäämiseen, vaan sen hallintaan ja kestävään kehittämiseen. Artikkelissa tarkastellaan myös liiallisen resilienssin riskejä työssä jaksamisen kannalta sekä muutosjoustavuutta heikentäviä tekijöitä, kuten monille juristeille tyypillistä perfektionismia. Katsauksen toinen osa käsittelee resilienssin kehittämistä juristitiimeissä vertaisoppimisen avulla.
Alkuperäiskielisuomi
LehtiDefensor Legis : Suomen asianajajaliiton äänenkannattaja
Vuosikerta106
Numero2
Sivut287-311
Sivumäärä28
ISSN0356-262X
TilaJulkaistu - kesäk. 2025
OKM-julkaisutyyppiB1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä

Lisätietoja

Tämä artikkeli pohjautuu kirjoittajan yliopistopedagogiikan opintojen lopputyöhön "Resilienssin kehittäminen juristin työelämätaitona", jonka hän suoritti keväällä 2024 Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan keskuksessa (HYPE). Tämä on artikkelisarjan ensimmäinen julkaisu.

Tieteenalat

  • 513 Oikeustiede

Siteeraa tätä