Radiologisen kuvantamisen perusteet

Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliAmmatillinen

Abstrakti

Kuvantamistutkimusten tarkoituksenmukainen käyttö edellyttää kliinikolta oman alansa kuvantamistutkimusten perustuntemusta ja perehtymistä paikallisiin kuvantamiskäytäntöihin. Lähete radiologiseen kuvantamistutkimukseen toimii konsultaatiopyyntönä, ja lähetetiedot vaikuttavat tutkimuksen ajankohtaan, suunnitteluun, suorittamiseen sekä tulkintaan. Natiivikuvaus ja kaikukuvaus ovat usein hyviä ensivaiheen tutkimuksia, jotka voivat ohjata jatkotutkimuksia ja hoitoa oikeaan suuntaan, vaikkei niiden avulla aina päästäisikään diagnoosiin. Läpivalaisu-, tietokonetomografia (TT)- ja magneettikuvaukset kuuluvat pääosin erikoissairaanhoitoon, ja niistä saa toisiaan täydentävää lisätietoa. Toimenpiteisiin lähetettäessä on tärkeää kertoa potilaalle toimenpiteen kulusta ja huomioida myös veren hyytymiseen vaikuttava lääkitys. Epäselvissä tapauksissa radiologille kannattaa soittaa. Parhaimmillaan kliinikon ja radiologin välinen hyvä yhteistyö parantaa potilaan hoitoketjua ja kohtuullistaa kuvantamisen alati suurenevia kokonaiskustannuksia.
Alkuperäiskielisuomi
LehtiDuodecim
Vuosikerta137
Numero9
Sivut969-976
Sivumäärä8
ISSN0012-7183
TilaJulkaistu - 2021
OKM-julkaisutyyppiD1 Artikkeli ammattilehdessä

Lisätietoja

Vertaisarvioitu. Näin tutkin.

Tieteenalat

  • 3126 Kirurgia, anestesiologia, tehohoito, radiologia

Siteeraa tätä