Saamelaiskielten verbijohdostyyppien historiasta ja variaatiosta

Tässä väitöstutkimuksessa kartoitetaan eräiden verbijohdostyyppien esiintymistä ja vaihtelua saamelaiskielissä ja arvioidaan tämän pohjalta tyyppien historiallisia taustoja. Tutkimus pohjautuu koko saamen kielialueen kattavaan laajaan sanakirja-aineistoon, josta on poimittu kunkin kielen kyseisiä johdostyyppejä edustavat verbit ja selvitetty näiden todennäköiset kantasanat tai johdoskorrelaatit. Keskeisiä selvitettäviä seikkoja on ensiksikin, millaisiin alatyyppeihin johdostyypit jakautuvat toisaalta merkityssuhteidensa ja toisaalta morfotaksinsa suhteen, eli millaisiin kantasanoihin johtimet liittyvät ja millaisia morfofonologisia vaihteluja ne kannassa ja kannan ja johtimen rajalla aiheuttavat. Toisekseen selvitetään kuinka paljon kunkin johdostyypin ja alatyypin verbejä esiintyy eri saamelaiskielten aineistoissa ja millaisia yksittäisten johdosverbien levikit kielialueella ovat. Esiintymämääriä koskeva kvantitatiivinen vertailu on lähinnä suuntaa-antavaa, koska pohja-aineisto on eri saamelaiskielten välillä laadultaan ja määrältään epätasaista.

Väitöskirja koostuu viidestä tutkimusartikkelista (osatutkimuksesta) ja yhteenveto-osasta. Kaksi ensimmäistä artikkelia käsittelevät inkoatiivisia eli kantaverbin toiminnan alkamista ilmaisevia johdoksia. Laajimmin saamelaiskielissä tässä funktiossa toimivan kantasaamen *-koatē-johtimen (pohjoissaamen -goahtit) ja sen pidemmän variantin *-(č/š)koatē- (pohjoissaamen -šgoahtit) osalta osoitetaan epätodennäköisiksi aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa esitetyt yhteydet vepsän ja mordvan inkoatiivijohtimiin ja perustellaan *-koatē-johtimen palautumista *poatē- eli pohjoissaamen boahtit ’tulla’ -verbiin. Pidemmän johdinvariantin alkukonsonantin č/š taas osoitetaan palautuvan *-(e̮)kče̮-frekventatiivijohtimeen, joka edelleen esiintyy itsenäisenä inkoatiivijohtimena -ahtja- ~ -áhtja- läntisissä saamelaiskielissä. Myös useat muut saamen inkoatiivisena toimivat johtimet ovat siirtyneet tähän tehtävään alkuperäisemmästä frekventatiivisesta tai momentaanisesta teonlaatumerkityksestä, osa taas passiivis-automatiivisesta tai translatiivisesta funktiosta.

Jälkimmäiset kolme tutkimusartikkelia käsittelevät erilaisia pohjoissaamessa tai sen ulkopuolella š-aineksisen johtimen sisältäviä johdostyyppejä. Näistä *-(e̮)kče̮- : *-(e̮)hče̮- -frekventatiivijohdokset (esim. pohjoissaamen váccašit ’kuljeksia’) ovat tunnetusti samaa uralilaista alkuperää kuin esim. suomen -(e)ksi-frekventatiivit. Uusi tutkimustulos on, että aiemmin pelkästään *ē-vartaloisiin (pohjoissaamen i-vartaloisiin) verbeihin liittyvänä esitetty *-(e̮)hče̮-johdin liittyy koltan- ja kildininsaamessa yhtä lailla myös *e̮- ja *ō-vartaloisiin verbeihin, ja vähäisissä määrin eräissä muissakin saamelaiskielissä. Sensiivijohdosten kuten pohjoissaamen guhkášit ’pitää (liian) pitkänä’ vahvistetaan palautuvan kantasaamen *-kše̮-johtimeen sellaisten jo harvinaisten tai käytöstä poistuneiden nelitavuisten johdosten perusteella kuten inarinsaamen sevŋâdšukšâđ ’pitää liian pimeänä’ ja pohjoissaamen garasšakšit ’haukkua liian kovaksi’. Johdostyyppi on ilmeisesti alkuaan lainaa (itämeren)suomen vastaavasta kummeksua, halveksia -sensiivijohdostyypistä. Selvästi nuoremman, kantasaamen hajoamisen jälkeisen lainatyypin muodostavat sellaiset saamessa melko kapealevikkiset *-e̮šše̮- ja *-āšše̮-tyyppisen suffiksin sisältävät, edelleen suurelta osin läpinäkyviä lainoja edustavat verbit kuten pohjoissaamen dárbbašit ’tarvita’ ja ánssášit ’ansaita’, joiden suffiksiaines on mukautettu itämerensuomalaisten originaalien *-(a)icce-suffiksista osin saamessa ennestään olleeseen *-še̮-verbinjohtimeen tukeutuen. Mainittu *-še̮-johdin taas on muodostanut useita omaleimaisia alatyyppejä, joista *-uše̮-tyyppi sisältää laajasti etenkin essiivisiä johdoksia kuten pohjoissaamen jalˈlošit ’hullutella’, ja *-āše̮-tyyppi puolestaan näyttää jo kantasaamessa vakiintuneen muodostamaan sellaisia kontinuatiivis-essiivisiä asentoverbejä kuten eteläsaamen vealasjidh, pohjoissaamen vealˈlát ’maata’ ja jonkinlaisena näkymistä ilmaisevia verbejä kuten eteläsaamen vealkasjidh, pohjoissaamen vielgát ’näkyä, loistaa valkoisena’. *-uše̮- ja *-e̮še̮-johtimilla on kuitenkin mitä moninaisimpia funktioita, ja etenkin eteläsaamessa ne muodostavat myös verbikantaisia (frekventatiivi)johdoksia. Tutkimuksessa esitetään, että *-(V)še̮-tyyppi olisikin alkuaan lähinnä deverbaalinen ja lainattu kantasaameen kantasuomalaisesta frekventatiiviverbityypistä, jota edustavat nykysuomen värisee, helisee -kontinuatiivit.