Sakeinta sumua käskettiin sanoa Jumalaksi

Uskonnollinen kieli Pentti Saarikosken tuotannossa

Arto Köykkä

Tutkimustuotos: OpinnäyteVäitöskirjaMonografia

Kuvaus

Väitöskirjassani tutkin miten Pentti Saarikoski on valikoinut ja käyttänyt uskonnollista kieltä ja mitä tämä kieli kertoo hänen uskontoon ja maailmankatsomukseen liittyvistä ajatuksistaan. Näkökulmani ei rajoitu kristinuskoon, vaikka Saarikoski korosti oman työnsä kannalta vuoden 1938 Kirkkoraamatun merkitystä. Analyysini kohteina ovat ne Saarikosken kirjat, jotka oli tarkoitettu hänen elinaikanaan julkaistaviksi. Päiväkirjat eivät kuulu varsinaiseen lähdeaineistooni, mutta hyödynnän niitä silloin, kun ne auttavat ymmärtämään varsinaista tutkimusaineistoani. Niistä merkittävimpiä ovat nuoruusajan päiväkirjat, jotka kertovat murrosiän uskonnollisesta elämänvaiheesta ja kirjallisista suosikeista. Heterogeeniseen, monista kirjallisuudenlajeista koostuvaan lähdeaineistooni on sovellettava useita tulkintamenetelmiä sen mukaan, millaisesta tekstistä kulloinkin on kyse. Erotan teksteistä uskonnolliset alluusiot hyödyntämällä kirjallisuustieteellistä keskustelua, joka liittyy intertekstuaalisuuden käsitteeseen. Näin keräämääni materiaalia lähestyn systemaattisen analyysin keinoin. Etsin pysyviä ajattelustruktuureja ja tutkin, miten ne liittyvät uskonnollisiin ja filosofisiinkin ajattelumalleihin. Tarvittaessa otan avuksi kielitieteen ja eksegetiikan. Samalla otan huomioon sen, että kaikkea Saarikosken sanomaa ei pidä käsittää hänen omaksi ajatuksekseen. Hahmotan hänen tuotannostaan kahdenlaista uskonnollista kieltä: Toisaalta on uskontoperäinen kieli, joka ei ota kantaa tämän kielen sisältöön ja jossa uskonto näkyy usein vain etymologisesti. Toisaalta on varsinainen uskonnollinen kieli, jossa on eksistentiaalinen ja subjektiivinen ulottuvuus. Tutkimuksessani kartoitin uskonnollisten alluusioiden esiintymistä Saarikosken tuotannon eri vaiheissa. Kolmessa ensimmäisessä kokoelmassa Runoja, Toisia runoja ja Runot ja Hipponaksin runot uskonnollisia alluusiota on vain vähän. Saarikoski pyrki tietoisesti rakentamaan niissä omaa julkisuuskuvaansa ja luomaan etäisyyttä nuoruutensa uskonnollisuuteen. Kokoelmassa Mitä tapahtuu todella? Kirkkoraamatun ilmaukset tulevat näkyvästi hänen teksteihinsä, ja sen jälkeen ne ovat vahvasti läsnä koko hänen tuotantonsa ajan. Ruotsin kaudella runojen abstraktisuus lisääntyy, mutta toisaalta uskonnollisten kokemusten kuvaaminen saa uutta konkreettisuutta 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun sijoittuvissa Köyhyyden filosofia -niteen kuunnelmissa. Niukoissa oloissa elävät ihmiset eivät tyydy käyttämään vain uskontoperäistä kieltä, vaan ilmaisevat elämänkokemustaan varsinaisen uskonnollisen kielen avulla. Tutkimuksessani ryhmittelin uskonnollisen kielen alluusioita sen mukaan, mistä niiden taustatekstit ovat löydettävissä ja miten näitä alluusioita käytetään. Raamatun kirjoista Saarikoski kiinnittää huomionsa ennen muuta alkukertomuksiin ja evankeliumeihin, kun taas Paavalin teologiaa ja opillisia kysymyksiä kohtaan hän tuntee vierautta. Allusoidessaan evankeliumeihin hän välttää kertomuksia, jotka ovat luonnontieteellisesti epäilyttäviä. Osoitin Saarikosken tuotannosta myös tekstejä, joissa hän on viitannut virsikirjaan, hänelle nuoruudesta tuttuun seurakuntakieleen tai ei-kristilliseen uskonnolliseen materiaaliin. Suurelta osin hän vain rikastuttaa ilmaisuaan uskontoperäisen kielen avulla, mutta pitkin tuotantoa on runsaasti tekstiä, joissa hän ajatuksiaan muunnellen ottaa kantaa uskonnolliseen maailmaan ja sen ilmiöihin. Ekskursiona on alaluku Saarikosken kääntämästä Matteuksen evankeliumista. Kirkkoraamattuun tehty vertailu näytti tyhjentävästi, että suomennoksen jälkeenkin Saarikoski allusoi tuotannossaan aina Kirkkoraamatun tekstiin, ei koskaan omaan käännökseensä. Saarikosken poliittisten tekstien analyysi osoitti että kommunismista tuli hänelle ajattelun apukonstruktio, joka suurelta osin korvasi hänen uskonnolliset ajattelutapansa. Saarikoski nostaa Jeesuksen historiallisen persoonan ihmiskunnan suuruuksien joukkoon, mutta hän ei ole tuotannossaan juuri kiinnostunut Kristuksen opillisesta merkityksestä vaan lähinnä Jeesuksen kapinallisuudesta ja ihmisyydestä. Saarikoski kuvaa myös oman kommunistisen henkilögalleriansa jäseniä uskonnollisen kielen keinoin. Hän ihailee erityisesti Leniniä. Asioiden ja ilmiöiden nimeäminen on Saarikoskelle tärkeää. Se koskee myös sitä tapaa, jolla Jumalasta puhutaan. Ison alkukirjaimen Jumala viittaa aina kristilliseen Jumalaan. Pieni alkukirjain taas osoittaa, että kyseessä on niin sanottu epäjumala tai kristillisperäinen degeneroitunut jumala, joka ei ansaitse Jumalan nimeä. Saarikoski luo itsekin Jumalan nimiä, kuten Näin on ja Ynnä Muuta . Osoitin myös, että Saarikoski käyttää joskus uskonnollisia ilmauksia performatiivista kieltä muistuttavalla tavalla. Tästä on esimerkkinä se, kuinka hänen minäkertojansa siunaa kaikkea merenrannalla näkemäänsä. Analyysini näytti, että Saarikosken kirkkoa ja papistoa kohtaan tuntema antipatia perustuu ennen muuta siihen ajatukseen, ettei pidä lainkaan puhua asioista, jotka eivät ylipäänsä ole puhuttavissa. Saarikoski tuntee Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicus -teoksen loppulauseen: Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Se heijastaa Saarikosken omia ajatuksia kielen rajoista. Hän verhoaa Jumalaan liittyvät ajatuksensa apofaattisen teologian käyttämiin käsitteisiin, kuten pimeä , pilvi ja sumu . Ei ole todistettavissa, että hän olisi varsinaisesti perehtynyt apofaattiseen teologiaan, mutta Saarikosken oleskelu Valamon luostarissa ja hänen kääntämänsä ja Jeesuksen rukoukseen liittyvä J. D. Salingerin romaani Franny ja Zooey ovat välttämättä tuottaneet vaikutteita myös tästä teologian suuntauksesta.
Alkuperäiskielisuomi
Myöntävä instituutio
  • Helsingin yliopisto
Valvoja/neuvonantaja
  • Mäkinen, Virpi, Valvoja
  • Koistinen, Timo, Valvoja
Myöntöpäivämäärä18 maaliskuuta 2017
JulkaisupaikkaHelsinki
Kustantaja
Painoksen ISBN978-951-51-2988-8
Sähköinen ISBN978-951-51-2989-5
TilaJulkaistu - 18 maaliskuuta 2017
OKM-julkaisutyyppiG4 Tohtorinväitöskirja (monografia)

Tieteenalat

  • 614 Teologia

Lainaa tätä

Köykkä, Arto. / Sakeinta sumua käskettiin sanoa Jumalaksi : Uskonnollinen kieli Pentti Saarikosken tuotannossa. Helsinki : Helsingin yliopisto, 2017. 291 Sivumäärä
@phdthesis{e60e1fd298fb4f4c9868ca8d4c7a5c05,
title = "Sakeinta sumua k{\"a}skettiin sanoa Jumalaksi: Uskonnollinen kieli Pentti Saarikosken tuotannossa",
abstract = "V{\"a}it{\"o}skirjassani tutkin miten Pentti Saarikoski on valikoinut ja k{\"a}ytt{\"a}nyt uskonnollista kielt{\"a} ja mit{\"a} t{\"a}m{\"a} kieli kertoo h{\"a}nen uskontoon ja maailmankatsomukseen liittyvist{\"a} ajatuksistaan. N{\"a}k{\"o}kulmani ei rajoitu kristinuskoon, vaikka Saarikoski korosti oman ty{\"o}ns{\"a} kannalta vuoden 1938 Kirkkoraamatun merkityst{\"a}. Analyysini kohteina ovat ne Saarikosken kirjat, jotka oli tarkoitettu h{\"a}nen elinaikanaan julkaistaviksi. P{\"a}iv{\"a}kirjat eiv{\"a}t kuulu varsinaiseen l{\"a}hdeaineistooni, mutta hy{\"o}dynn{\"a}n niit{\"a} silloin, kun ne auttavat ymm{\"a}rt{\"a}m{\"a}{\"a}n varsinaista tutkimusaineistoani. Niist{\"a} merkitt{\"a}vimpi{\"a} ovat nuoruusajan p{\"a}iv{\"a}kirjat, jotka kertovat murrosi{\"a}n uskonnollisesta el{\"a}m{\"a}nvaiheesta ja kirjallisista suosikeista. Heterogeeniseen, monista kirjallisuudenlajeista koostuvaan l{\"a}hdeaineistooni on sovellettava useita tulkintamenetelmi{\"a} sen mukaan, millaisesta tekstist{\"a} kulloinkin on kyse. Erotan teksteist{\"a} uskonnolliset alluusiot hy{\"o}dynt{\"a}m{\"a}ll{\"a} kirjallisuustieteellist{\"a} keskustelua, joka liittyy intertekstuaalisuuden k{\"a}sitteeseen. N{\"a}in ker{\"a}{\"a}m{\"a}{\"a}ni materiaalia l{\"a}hestyn systemaattisen analyysin keinoin. Etsin pysyvi{\"a} ajattelustruktuureja ja tutkin, miten ne liittyv{\"a}t uskonnollisiin ja filosofisiinkin ajattelumalleihin. Tarvittaessa otan avuksi kielitieteen ja eksegetiikan. Samalla otan huomioon sen, ett{\"a} kaikkea Saarikosken sanomaa ei pid{\"a} k{\"a}sitt{\"a}{\"a} h{\"a}nen omaksi ajatuksekseen. Hahmotan h{\"a}nen tuotannostaan kahdenlaista uskonnollista kielt{\"a}: Toisaalta on uskontoper{\"a}inen kieli, joka ei ota kantaa t{\"a}m{\"a}n kielen sis{\"a}lt{\"o}{\"o}n ja jossa uskonto n{\"a}kyy usein vain etymologisesti. Toisaalta on varsinainen uskonnollinen kieli, jossa on eksistentiaalinen ja subjektiivinen ulottuvuus. Tutkimuksessani kartoitin uskonnollisten alluusioiden esiintymist{\"a} Saarikosken tuotannon eri vaiheissa. Kolmessa ensimm{\"a}isess{\"a} kokoelmassa Runoja, Toisia runoja ja Runot ja Hipponaksin runot uskonnollisia alluusiota on vain v{\"a}h{\"a}n. Saarikoski pyrki tietoisesti rakentamaan niiss{\"a} omaa julkisuuskuvaansa ja luomaan et{\"a}isyytt{\"a} nuoruutensa uskonnollisuuteen. Kokoelmassa Mit{\"a} tapahtuu todella? Kirkkoraamatun ilmaukset tulevat n{\"a}kyv{\"a}sti h{\"a}nen teksteihins{\"a}, ja sen j{\"a}lkeen ne ovat vahvasti l{\"a}sn{\"a} koko h{\"a}nen tuotantonsa ajan. Ruotsin kaudella runojen abstraktisuus lis{\"a}{\"a}ntyy, mutta toisaalta uskonnollisten kokemusten kuvaaminen saa uutta konkreettisuutta 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun sijoittuvissa K{\"o}yhyyden filosofia -niteen kuunnelmissa. Niukoissa oloissa el{\"a}v{\"a}t ihmiset eiv{\"a}t tyydy k{\"a}ytt{\"a}m{\"a}{\"a}n vain uskontoper{\"a}ist{\"a} kielt{\"a}, vaan ilmaisevat el{\"a}m{\"a}nkokemustaan varsinaisen uskonnollisen kielen avulla. Tutkimuksessani ryhmittelin uskonnollisen kielen alluusioita sen mukaan, mist{\"a} niiden taustatekstit ovat l{\"o}ydett{\"a}viss{\"a} ja miten n{\"a}it{\"a} alluusioita k{\"a}ytet{\"a}{\"a}n. Raamatun kirjoista Saarikoski kiinnitt{\"a}{\"a} huomionsa ennen muuta alkukertomuksiin ja evankeliumeihin, kun taas Paavalin teologiaa ja opillisia kysymyksi{\"a} kohtaan h{\"a}n tuntee vierautta. Allusoidessaan evankeliumeihin h{\"a}n v{\"a}ltt{\"a}{\"a} kertomuksia, jotka ovat luonnontieteellisesti ep{\"a}ilytt{\"a}vi{\"a}. Osoitin Saarikosken tuotannosta my{\"o}s tekstej{\"a}, joissa h{\"a}n on viitannut virsikirjaan, h{\"a}nelle nuoruudesta tuttuun seurakuntakieleen tai ei-kristilliseen uskonnolliseen materiaaliin. Suurelta osin h{\"a}n vain rikastuttaa ilmaisuaan uskontoper{\"a}isen kielen avulla, mutta pitkin tuotantoa on runsaasti teksti{\"a}, joissa h{\"a}n ajatuksiaan muunnellen ottaa kantaa uskonnolliseen maailmaan ja sen ilmi{\"o}ihin. Ekskursiona on alaluku Saarikosken k{\"a}{\"a}nt{\"a}m{\"a}st{\"a} Matteuksen evankeliumista. Kirkkoraamattuun tehty vertailu n{\"a}ytti tyhjent{\"a}v{\"a}sti, ett{\"a} suomennoksen j{\"a}lkeenkin Saarikoski allusoi tuotannossaan aina Kirkkoraamatun tekstiin, ei koskaan omaan k{\"a}{\"a}nn{\"o}kseens{\"a}. Saarikosken poliittisten tekstien analyysi osoitti ett{\"a} kommunismista tuli h{\"a}nelle ajattelun apukonstruktio, joka suurelta osin korvasi h{\"a}nen uskonnolliset ajattelutapansa. Saarikoski nostaa Jeesuksen historiallisen persoonan ihmiskunnan suuruuksien joukkoon, mutta h{\"a}n ei ole tuotannossaan juuri kiinnostunut Kristuksen opillisesta merkityksest{\"a} vaan l{\"a}hinn{\"a} Jeesuksen kapinallisuudesta ja ihmisyydest{\"a}. Saarikoski kuvaa my{\"o}s oman kommunistisen henkil{\"o}galleriansa j{\"a}seni{\"a} uskonnollisen kielen keinoin. H{\"a}n ihailee erityisesti Lenini{\"a}. Asioiden ja ilmi{\"o}iden nime{\"a}minen on Saarikoskelle t{\"a}rke{\"a}{\"a}. Se koskee my{\"o}s sit{\"a} tapaa, jolla Jumalasta puhutaan. Ison alkukirjaimen Jumala viittaa aina kristilliseen Jumalaan. Pieni alkukirjain taas osoittaa, ett{\"a} kyseess{\"a} on niin sanottu ep{\"a}jumala tai kristillisper{\"a}inen degeneroitunut jumala, joka ei ansaitse Jumalan nime{\"a}. Saarikoski luo itsekin Jumalan nimi{\"a}, kuten N{\"a}in on ja Ynn{\"a} Muuta . Osoitin my{\"o}s, ett{\"a} Saarikoski k{\"a}ytt{\"a}{\"a} joskus uskonnollisia ilmauksia performatiivista kielt{\"a} muistuttavalla tavalla. T{\"a}st{\"a} on esimerkkin{\"a} se, kuinka h{\"a}nen min{\"a}kertojansa siunaa kaikkea merenrannalla n{\"a}kem{\"a}{\"a}ns{\"a}. Analyysini n{\"a}ytti, ett{\"a} Saarikosken kirkkoa ja papistoa kohtaan tuntema antipatia perustuu ennen muuta siihen ajatukseen, ettei pid{\"a} lainkaan puhua asioista, jotka eiv{\"a}t ylip{\"a}{\"a}ns{\"a} ole puhuttavissa. Saarikoski tuntee Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicus -teoksen loppulauseen: Mist{\"a} ei voi puhua, siit{\"a} on vaiettava. Se heijastaa Saarikosken omia ajatuksia kielen rajoista. H{\"a}n verhoaa Jumalaan liittyv{\"a}t ajatuksensa apofaattisen teologian k{\"a}ytt{\"a}miin k{\"a}sitteisiin, kuten pime{\"a} , pilvi ja sumu . Ei ole todistettavissa, ett{\"a} h{\"a}n olisi varsinaisesti perehtynyt apofaattiseen teologiaan, mutta Saarikosken oleskelu Valamon luostarissa ja h{\"a}nen k{\"a}{\"a}nt{\"a}m{\"a}ns{\"a} ja Jeesuksen rukoukseen liittyv{\"a} J. D. Salingerin romaani Franny ja Zooey ovat v{\"a}ltt{\"a}m{\"a}tt{\"a} tuottaneet vaikutteita my{\"o}s t{\"a}st{\"a} teologian suuntauksesta.",
keywords = "614 Teologia",
author = "Arto K{\"o}ykk{\"a}",
year = "2017",
month = "3",
day = "18",
language = "suomi",
isbn = "978-951-51-2988-8",
publisher = "Helsingin yliopisto",
address = "Suomi",
school = "Helsingin yliopisto",

}

Sakeinta sumua käskettiin sanoa Jumalaksi : Uskonnollinen kieli Pentti Saarikosken tuotannossa. / Köykkä, Arto.

Helsinki : Helsingin yliopisto, 2017. 291 s.

Tutkimustuotos: OpinnäyteVäitöskirjaMonografia

TY - THES

T1 - Sakeinta sumua käskettiin sanoa Jumalaksi

T2 - Uskonnollinen kieli Pentti Saarikosken tuotannossa

AU - Köykkä, Arto

PY - 2017/3/18

Y1 - 2017/3/18

N2 - Väitöskirjassani tutkin miten Pentti Saarikoski on valikoinut ja käyttänyt uskonnollista kieltä ja mitä tämä kieli kertoo hänen uskontoon ja maailmankatsomukseen liittyvistä ajatuksistaan. Näkökulmani ei rajoitu kristinuskoon, vaikka Saarikoski korosti oman työnsä kannalta vuoden 1938 Kirkkoraamatun merkitystä. Analyysini kohteina ovat ne Saarikosken kirjat, jotka oli tarkoitettu hänen elinaikanaan julkaistaviksi. Päiväkirjat eivät kuulu varsinaiseen lähdeaineistooni, mutta hyödynnän niitä silloin, kun ne auttavat ymmärtämään varsinaista tutkimusaineistoani. Niistä merkittävimpiä ovat nuoruusajan päiväkirjat, jotka kertovat murrosiän uskonnollisesta elämänvaiheesta ja kirjallisista suosikeista. Heterogeeniseen, monista kirjallisuudenlajeista koostuvaan lähdeaineistooni on sovellettava useita tulkintamenetelmiä sen mukaan, millaisesta tekstistä kulloinkin on kyse. Erotan teksteistä uskonnolliset alluusiot hyödyntämällä kirjallisuustieteellistä keskustelua, joka liittyy intertekstuaalisuuden käsitteeseen. Näin keräämääni materiaalia lähestyn systemaattisen analyysin keinoin. Etsin pysyviä ajattelustruktuureja ja tutkin, miten ne liittyvät uskonnollisiin ja filosofisiinkin ajattelumalleihin. Tarvittaessa otan avuksi kielitieteen ja eksegetiikan. Samalla otan huomioon sen, että kaikkea Saarikosken sanomaa ei pidä käsittää hänen omaksi ajatuksekseen. Hahmotan hänen tuotannostaan kahdenlaista uskonnollista kieltä: Toisaalta on uskontoperäinen kieli, joka ei ota kantaa tämän kielen sisältöön ja jossa uskonto näkyy usein vain etymologisesti. Toisaalta on varsinainen uskonnollinen kieli, jossa on eksistentiaalinen ja subjektiivinen ulottuvuus. Tutkimuksessani kartoitin uskonnollisten alluusioiden esiintymistä Saarikosken tuotannon eri vaiheissa. Kolmessa ensimmäisessä kokoelmassa Runoja, Toisia runoja ja Runot ja Hipponaksin runot uskonnollisia alluusiota on vain vähän. Saarikoski pyrki tietoisesti rakentamaan niissä omaa julkisuuskuvaansa ja luomaan etäisyyttä nuoruutensa uskonnollisuuteen. Kokoelmassa Mitä tapahtuu todella? Kirkkoraamatun ilmaukset tulevat näkyvästi hänen teksteihinsä, ja sen jälkeen ne ovat vahvasti läsnä koko hänen tuotantonsa ajan. Ruotsin kaudella runojen abstraktisuus lisääntyy, mutta toisaalta uskonnollisten kokemusten kuvaaminen saa uutta konkreettisuutta 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun sijoittuvissa Köyhyyden filosofia -niteen kuunnelmissa. Niukoissa oloissa elävät ihmiset eivät tyydy käyttämään vain uskontoperäistä kieltä, vaan ilmaisevat elämänkokemustaan varsinaisen uskonnollisen kielen avulla. Tutkimuksessani ryhmittelin uskonnollisen kielen alluusioita sen mukaan, mistä niiden taustatekstit ovat löydettävissä ja miten näitä alluusioita käytetään. Raamatun kirjoista Saarikoski kiinnittää huomionsa ennen muuta alkukertomuksiin ja evankeliumeihin, kun taas Paavalin teologiaa ja opillisia kysymyksiä kohtaan hän tuntee vierautta. Allusoidessaan evankeliumeihin hän välttää kertomuksia, jotka ovat luonnontieteellisesti epäilyttäviä. Osoitin Saarikosken tuotannosta myös tekstejä, joissa hän on viitannut virsikirjaan, hänelle nuoruudesta tuttuun seurakuntakieleen tai ei-kristilliseen uskonnolliseen materiaaliin. Suurelta osin hän vain rikastuttaa ilmaisuaan uskontoperäisen kielen avulla, mutta pitkin tuotantoa on runsaasti tekstiä, joissa hän ajatuksiaan muunnellen ottaa kantaa uskonnolliseen maailmaan ja sen ilmiöihin. Ekskursiona on alaluku Saarikosken kääntämästä Matteuksen evankeliumista. Kirkkoraamattuun tehty vertailu näytti tyhjentävästi, että suomennoksen jälkeenkin Saarikoski allusoi tuotannossaan aina Kirkkoraamatun tekstiin, ei koskaan omaan käännökseensä. Saarikosken poliittisten tekstien analyysi osoitti että kommunismista tuli hänelle ajattelun apukonstruktio, joka suurelta osin korvasi hänen uskonnolliset ajattelutapansa. Saarikoski nostaa Jeesuksen historiallisen persoonan ihmiskunnan suuruuksien joukkoon, mutta hän ei ole tuotannossaan juuri kiinnostunut Kristuksen opillisesta merkityksestä vaan lähinnä Jeesuksen kapinallisuudesta ja ihmisyydestä. Saarikoski kuvaa myös oman kommunistisen henkilögalleriansa jäseniä uskonnollisen kielen keinoin. Hän ihailee erityisesti Leniniä. Asioiden ja ilmiöiden nimeäminen on Saarikoskelle tärkeää. Se koskee myös sitä tapaa, jolla Jumalasta puhutaan. Ison alkukirjaimen Jumala viittaa aina kristilliseen Jumalaan. Pieni alkukirjain taas osoittaa, että kyseessä on niin sanottu epäjumala tai kristillisperäinen degeneroitunut jumala, joka ei ansaitse Jumalan nimeä. Saarikoski luo itsekin Jumalan nimiä, kuten Näin on ja Ynnä Muuta . Osoitin myös, että Saarikoski käyttää joskus uskonnollisia ilmauksia performatiivista kieltä muistuttavalla tavalla. Tästä on esimerkkinä se, kuinka hänen minäkertojansa siunaa kaikkea merenrannalla näkemäänsä. Analyysini näytti, että Saarikosken kirkkoa ja papistoa kohtaan tuntema antipatia perustuu ennen muuta siihen ajatukseen, ettei pidä lainkaan puhua asioista, jotka eivät ylipäänsä ole puhuttavissa. Saarikoski tuntee Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicus -teoksen loppulauseen: Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Se heijastaa Saarikosken omia ajatuksia kielen rajoista. Hän verhoaa Jumalaan liittyvät ajatuksensa apofaattisen teologian käyttämiin käsitteisiin, kuten pimeä , pilvi ja sumu . Ei ole todistettavissa, että hän olisi varsinaisesti perehtynyt apofaattiseen teologiaan, mutta Saarikosken oleskelu Valamon luostarissa ja hänen kääntämänsä ja Jeesuksen rukoukseen liittyvä J. D. Salingerin romaani Franny ja Zooey ovat välttämättä tuottaneet vaikutteita myös tästä teologian suuntauksesta.

AB - Väitöskirjassani tutkin miten Pentti Saarikoski on valikoinut ja käyttänyt uskonnollista kieltä ja mitä tämä kieli kertoo hänen uskontoon ja maailmankatsomukseen liittyvistä ajatuksistaan. Näkökulmani ei rajoitu kristinuskoon, vaikka Saarikoski korosti oman työnsä kannalta vuoden 1938 Kirkkoraamatun merkitystä. Analyysini kohteina ovat ne Saarikosken kirjat, jotka oli tarkoitettu hänen elinaikanaan julkaistaviksi. Päiväkirjat eivät kuulu varsinaiseen lähdeaineistooni, mutta hyödynnän niitä silloin, kun ne auttavat ymmärtämään varsinaista tutkimusaineistoani. Niistä merkittävimpiä ovat nuoruusajan päiväkirjat, jotka kertovat murrosiän uskonnollisesta elämänvaiheesta ja kirjallisista suosikeista. Heterogeeniseen, monista kirjallisuudenlajeista koostuvaan lähdeaineistooni on sovellettava useita tulkintamenetelmiä sen mukaan, millaisesta tekstistä kulloinkin on kyse. Erotan teksteistä uskonnolliset alluusiot hyödyntämällä kirjallisuustieteellistä keskustelua, joka liittyy intertekstuaalisuuden käsitteeseen. Näin keräämääni materiaalia lähestyn systemaattisen analyysin keinoin. Etsin pysyviä ajattelustruktuureja ja tutkin, miten ne liittyvät uskonnollisiin ja filosofisiinkin ajattelumalleihin. Tarvittaessa otan avuksi kielitieteen ja eksegetiikan. Samalla otan huomioon sen, että kaikkea Saarikosken sanomaa ei pidä käsittää hänen omaksi ajatuksekseen. Hahmotan hänen tuotannostaan kahdenlaista uskonnollista kieltä: Toisaalta on uskontoperäinen kieli, joka ei ota kantaa tämän kielen sisältöön ja jossa uskonto näkyy usein vain etymologisesti. Toisaalta on varsinainen uskonnollinen kieli, jossa on eksistentiaalinen ja subjektiivinen ulottuvuus. Tutkimuksessani kartoitin uskonnollisten alluusioiden esiintymistä Saarikosken tuotannon eri vaiheissa. Kolmessa ensimmäisessä kokoelmassa Runoja, Toisia runoja ja Runot ja Hipponaksin runot uskonnollisia alluusiota on vain vähän. Saarikoski pyrki tietoisesti rakentamaan niissä omaa julkisuuskuvaansa ja luomaan etäisyyttä nuoruutensa uskonnollisuuteen. Kokoelmassa Mitä tapahtuu todella? Kirkkoraamatun ilmaukset tulevat näkyvästi hänen teksteihinsä, ja sen jälkeen ne ovat vahvasti läsnä koko hänen tuotantonsa ajan. Ruotsin kaudella runojen abstraktisuus lisääntyy, mutta toisaalta uskonnollisten kokemusten kuvaaminen saa uutta konkreettisuutta 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun sijoittuvissa Köyhyyden filosofia -niteen kuunnelmissa. Niukoissa oloissa elävät ihmiset eivät tyydy käyttämään vain uskontoperäistä kieltä, vaan ilmaisevat elämänkokemustaan varsinaisen uskonnollisen kielen avulla. Tutkimuksessani ryhmittelin uskonnollisen kielen alluusioita sen mukaan, mistä niiden taustatekstit ovat löydettävissä ja miten näitä alluusioita käytetään. Raamatun kirjoista Saarikoski kiinnittää huomionsa ennen muuta alkukertomuksiin ja evankeliumeihin, kun taas Paavalin teologiaa ja opillisia kysymyksiä kohtaan hän tuntee vierautta. Allusoidessaan evankeliumeihin hän välttää kertomuksia, jotka ovat luonnontieteellisesti epäilyttäviä. Osoitin Saarikosken tuotannosta myös tekstejä, joissa hän on viitannut virsikirjaan, hänelle nuoruudesta tuttuun seurakuntakieleen tai ei-kristilliseen uskonnolliseen materiaaliin. Suurelta osin hän vain rikastuttaa ilmaisuaan uskontoperäisen kielen avulla, mutta pitkin tuotantoa on runsaasti tekstiä, joissa hän ajatuksiaan muunnellen ottaa kantaa uskonnolliseen maailmaan ja sen ilmiöihin. Ekskursiona on alaluku Saarikosken kääntämästä Matteuksen evankeliumista. Kirkkoraamattuun tehty vertailu näytti tyhjentävästi, että suomennoksen jälkeenkin Saarikoski allusoi tuotannossaan aina Kirkkoraamatun tekstiin, ei koskaan omaan käännökseensä. Saarikosken poliittisten tekstien analyysi osoitti että kommunismista tuli hänelle ajattelun apukonstruktio, joka suurelta osin korvasi hänen uskonnolliset ajattelutapansa. Saarikoski nostaa Jeesuksen historiallisen persoonan ihmiskunnan suuruuksien joukkoon, mutta hän ei ole tuotannossaan juuri kiinnostunut Kristuksen opillisesta merkityksestä vaan lähinnä Jeesuksen kapinallisuudesta ja ihmisyydestä. Saarikoski kuvaa myös oman kommunistisen henkilögalleriansa jäseniä uskonnollisen kielen keinoin. Hän ihailee erityisesti Leniniä. Asioiden ja ilmiöiden nimeäminen on Saarikoskelle tärkeää. Se koskee myös sitä tapaa, jolla Jumalasta puhutaan. Ison alkukirjaimen Jumala viittaa aina kristilliseen Jumalaan. Pieni alkukirjain taas osoittaa, että kyseessä on niin sanottu epäjumala tai kristillisperäinen degeneroitunut jumala, joka ei ansaitse Jumalan nimeä. Saarikoski luo itsekin Jumalan nimiä, kuten Näin on ja Ynnä Muuta . Osoitin myös, että Saarikoski käyttää joskus uskonnollisia ilmauksia performatiivista kieltä muistuttavalla tavalla. Tästä on esimerkkinä se, kuinka hänen minäkertojansa siunaa kaikkea merenrannalla näkemäänsä. Analyysini näytti, että Saarikosken kirkkoa ja papistoa kohtaan tuntema antipatia perustuu ennen muuta siihen ajatukseen, ettei pidä lainkaan puhua asioista, jotka eivät ylipäänsä ole puhuttavissa. Saarikoski tuntee Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicus -teoksen loppulauseen: Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Se heijastaa Saarikosken omia ajatuksia kielen rajoista. Hän verhoaa Jumalaan liittyvät ajatuksensa apofaattisen teologian käyttämiin käsitteisiin, kuten pimeä , pilvi ja sumu . Ei ole todistettavissa, että hän olisi varsinaisesti perehtynyt apofaattiseen teologiaan, mutta Saarikosken oleskelu Valamon luostarissa ja hänen kääntämänsä ja Jeesuksen rukoukseen liittyvä J. D. Salingerin romaani Franny ja Zooey ovat välttämättä tuottaneet vaikutteita myös tästä teologian suuntauksesta.

KW - 614 Teologia

M3 - Väitöskirja

SN - 978-951-51-2988-8

PB - Helsingin yliopisto

CY - Helsinki

ER -