Sisältötiedosta luonnontieteelliseen lukutaitoon - tiedeopetuksen muuttuvat tavoitteet

Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

Abstrakti

Luonnontieteiden kouluopetuksen tavoitteita on jo pitkään laajennettu tieteellisen sisältötiedon ulkopuolelle. Perinteisen sisältötietopainotuksen sijaan on alettu korostaa luonnontieteellistä lukutaitoa (engl. scientific literacy), jonka tavoitteena on antaa oppilaille valmiuksia osallistua tieteeseen ja teknologiaan liittyvään keskusteluun ja päätöksentekoon henkilökohtaisissa, yhteiskunnallisissa ja globaaleissa kysymyksissä. Suomen tuoreen opetussuunnitelmauudistuksen painotukset ja ilmiöpohjaisuus ovat osa tätä maailmanlaajuista kehitystä. Tässä artikkelissa esitämme, että luonnontieteellisen lukutaidon opettamiseen ja ilmiöoppimiseen liittyy ratkaisemattomia jännitteitä. Vaikka nykyisissä tavoitteissa korostuu opetuksen relevanssi oppijan ja yhteiskunnan kannalta, sisältötieto määritellään edelleen pitkälti oppiainelähtöisen autenttisuuden näkökulmasta. Me argumentoimme, että opetusmenetelmien ja kontekstien lisäksi myös sisältötieto on uudelleenmääriteltävä muuttuneiden tavoitteiden mukaiseksi.
Alkuperäiskielisuomi
LehtiAinedidaktiikka
Vuosikerta2
Numero1
Sivut20-38
Sivumäärä19
ISSN2489-5636
DOI - pysyväislinkit
TilaJulkaistu - 17 kesäkuuta 2018
OKM-julkaisutyyppiA1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä, vertaisarvioitu

Tieteenalat

  • 516 Kasvatustieteet
  • autenttisuus
  • ilmiöoppiminen
  • luonnontieteiden opetus
  • luonnontieteellinen lukutaito
  • relevanssi
  • ainedidaktiikka

Projektit

Rethinking authenticity and relevance of science education

Laherto, A., Kokkonen, T., Kapon, S., Levrini, O., Parchmann, I. & Kampschulte, L.

Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Kulttuurirahasto;

01/01/2016 → …

Projekti: Tutkimusprojekti

Siteeraa tätä